Yli-Ii
Nälkäpäiväkeräys alkaa tänään
Punaisen Ristin Nälkäpäivän lipaskeräys käynnistyy tänään torstaina ja jatkuu lauantaihin saakka. Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys, johon osallistuu runsaasti vapaaehtoisia.
Lue lisääAamupalaa seurakunnissa
Oulun seurakunnissa on tarjolla aamupaloja ja aterioita työttömille ja vähävaraisille. Ne on tarkoitettu kaikille, joilla on taloudellisia ongelmia tai jotka…
Lue lisääKolmas koronarokotekierros käynnistyy
Pohjois-Pohjanmaalla valmistaudutaan käynnistämään koronarokotusten kolmas rokotuskierros. Oulun yliopistollinen sairaala käynnistää rokotukset henkilöstölleen jo tällä viikolla.
Lue lisääMaskisuosituksia höllennettiin
Maskisuositukset höllennivät Pohjois-Pohjanmaalla, koska alueella on palattu koronaepidemian perustasolle. Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi tiistaina, että kasvomaskien käyttöä suositellaan nyt:
Joukkoaltistumisia Kiimingissä
Uusien koronatartuntojen määrä kasvoi viime viikon aikana 40 prosentilla edelliseen viikkoon verrattuna Oulun alueella. Myös altistuneiden ja joukkoaltistumisten määrä kasvoi.…
Yli-Iin Vapaapalokunnalle 3 000 euron lahjoitus
Yli-Iin vapaapalokunnalle tehty lahjoitus on osa LähiTapiola Pohjoisen Hyvinvoiva Pohjoinen ‑lahjoituskokonaisuutta, jonka kautta on jaettu yhteensä 100 000 euron summa 18 yleishyödylliselle toimijalle Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan alueella.
Yli-Iihin suunnitteilla oma frisbeegolfrata
Yli-Iihin suunnitellaan rakennettavaksi frisbeegolfrataa. Hankkeen taustalla on nuorten, noin 10–11-vuotiaiden paikallisten frisbeegolfharrastajien aloite. 11-vuotiaan Konsta Juntin mukaan kylällä olevat kaksi frisbeegolfkoria eivät enää riitä kasvavalle harrastajamäärälle.
Kahdesti rokotettuja ei testata kuin poikkeustapauksissa
Kaksi rokotusannosta saaneen henkilön ei tarvitse enää hakeutua flunssaoireissa koronatestiin, ellei hänellä ole tiedossa altistumista koronavirukselle viimeisen kahden viikon ajalta,…
Kuitu tulee Rantapohjan alueelle vai tuleeko?
Ei tarvitse mennä kuin reilu vuosi ajassa taaksepäin, kun suurimmalle osalle Rantapohjan alueella valokuitu oli vasta kaukainen haave. Yhdellekään entiselle…
Suositukset pidetään ennallaan, suositeltu rokoteväli lyhenee kahdeksaan viikkoon
Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä ei linjannut tiistaisessa kokouksessaan muutoksia alueella voimassa oleviin suosituksiin. Koronaepidemia on alueella yhä kiihtymisvaiheessa, mutta tartuntojen määrä…
Yli-Iin uuden seurakuntatalon suunnitelmat hyväksyttiin
Vuonna 1975 käyttöönsä vihityn Yli-Iin seurakuntatalon purkamiselle on myönnetty määräraha. Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi rakennuksen purkamisen ja myönsi sille 109 000 euron määrärahan.
Kirjastoautoille uusia pysäkkejä Yli-Iihin
Teuvon ja Onnelin aikataulut sekä pysäkit on uudistettu. Kuluvan syksyn ja talvikauden aikatauluihin on lisätty runsaasti asiakastoiveiden mukaisia muutoksia. Kirjastoauto Teuvon aikatauluun on lisätty pysäkkejä Yli-Iihin, jossa Teuvo käy parittomilla viikoilla maanantaisin muun muassa Pahkalassa ja Tannilassa. Uusia pysäkkejä on lisätty myös Ahvenojalle sekä Korvenkylään. Uudet aikataulut ja pysäkit löytyvät kirjaston kotisivuilta.
Kolumni: Juha Marttila: Onko EU isäntä vai renki?
Tämä kesä tarjosi kovaa keskustelua ja merkittäviä EU-päätöksiä Suomen luonnonvarojen käyttöä koskien. Näyttää siltä, että varsinkin komissio on varsin kovakourainen…
Muinaistulien yö tarjosi kivikautisen elämyksen
Kierikin kivikautisessa kylässä yöpyi viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä parikymmentä vierasta. Yövyttäjäopas Jenna Järvikivi arvelee, että illaksi ennustettu vesisade karsi muinaistulien yön osallistujia.
– Vesisade tuli kuitenkin vasta kolmen neljän aikaan yöllä, eikä haitannut yöpyjiä.
Kyösti Hökkä menee metsään joka päivä – Kukin metsä vaatii omanlaisensa metsänhoitotoimet
Metsänomistaja Kyösti Hökkä levittää pöydälle Vilho-isänsä vuonna 1967 teettämän metsäsuunnitelman. Käsin piirretyssä ja väritetyssä suunnitelmassa Puusaaressa sijaitsevat 330 hehtaaria metsää on pääasiassa taimikkoa tai kitukasvuista rämettä.






