Sep­po oli tosi­aan van­ha ystä­vä­ni. Ei siis van­ha, vaan pit­kä­ai­kai­nen ystä­vä­ni. Tapa­sin hänet ensim­mäi­sen ker­ran olym­pia­vuon­na 1952 Oulun lyseoon men­täes­sä. No, emme sil­loin vie­lä ystä­vys­ty­neet. Se tapah­tui myö­hem­min, kun asuin yhden luku­vuo­den Louk­ko­las­sa 1955–1956. Olin Louk­ko­las­sa täys­hoi­dol­la. Tuo­na vuon­na tapah­tui pal­jon. Sain tutus­tua moniin Sepon suku­lai­siin ja mui­hin ystä­viin. Sil­loin puu­hat­tiin monen­mois­ta pie­nes­sä poru­kas­sa, johon kuu­lui­vat mm. Sepon ser­kut Jak­ki­lan tytöt Sei­ja ja Kyl­lik­ki, sekä jouk­koon kuu­lu­nut Mar­ja, jos­ta tuli myö­hem­min Sepon ensim­mäi­nen vai­mo ja las­ten Arin ja Kir­sin äiti. Tämän poru­kan kans­sa lii­kut­tiin pal­jon ja puu­hat­tiin monen­mois­ta. Oikein hyvin muis­tan Sepon van­hem­mat, Eskon ja Tii­nan.