Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Jorma Antero Lipponen Iistä kuoli 18.5. Hän oli 66-vuotias.
Lue lisääJorma Antero Lipponen Iistä kuoli 18.5. Hän oli 66-vuotias.
Lue lisääPohjois-Pohjanmaan museo vaihtaa nimensä Oulun museoksi. Perusteena nimenmuutokselle on, että uusi nimi viestii selkeästi, että kulttuurihistoriallinen museo sijaitsee Oulussa. Nimen toivotaan myös parantavan museon löydettävyyttä ja saavutettavuutta. Oulu on tunnettu nimi sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Vierailijoilla mahdollisuus tutustua lauantaina Olhavassa asuvien Kaarina ja Pertti Nissisen kotiin, missä omistajien kädentaidot ovat nähtävissä sekä sisällä talossa että pihapiirissä. Kotinsa ovet pariskunta avasi osana 65+1 Taideteosta Iistä ‑näyttelyä.
Kellomies, Nööti ja muutama muu ihimetelivät, kun porukkaa ei tuntunut saapuvan Illiin, vaikka kello alako olla lähellä kuutta. Ari ja Arjakin ilimaantuivat mettästä. Vähin erin alako saapua juoksijoita ja kirkonpenkkikin täyttyä. Syyksi palijastu se, että ruottalainen juna oli lähtenyt väärille raiteille ja kuluki maantiellä. Siitähän syntyi mahoton kömä ja liikenne ruuhkaantu totaalisesti. Kirkonpenkillä ihimeteltiin naapurimaan veturimiesten järijenjuoksua. Välikankaan Antti tiesi, että naapurit matkaavat Ouluun huollettavaksi. Kirkonpenkin väki otti voimakkaasti kantaa naapureihin:
Marja Ilolan koloristisia maalauksia ja kuvakudoksia on esillä Oulun Galleria 33:ssa Oulussa heinäkuun ajan. Matka alkaa Egyptin rannikkokaupunki Alexandriasta herkin.…..
Ylikiimingistä, kuten muistakin Rantapohjan alueen kunnista tai nykyisistä kylistä löytyy muistomerkkejä, jotka saattavat sijaita sellaisissa paikoissa, jonne ei helposti pääse tai jotka ovat saattaneet päästä unohtumaankin. Ylikiimingissä pääsee tutustumaan tällaiseen kuuden kiven kierrokseen asiantuntevien oppaiden opastuksella. Toukokuun loppupuolella tarjoutui tällainen mahdollisuus Ylikiimingin kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajan Kyösti Rasin ja varapuheenjohtajan Erkki Pöyskön opastuksella. Retken lähtökohtana oli vuoden 2026 LC/Haukipudas Kellon kalenteri, johon on tarkoitus kerätä kuvia ja historiikkia Rantapohjan alueen veistoksista ja muistomerkeistä. Lionseista mukana oli presidentti Pekka Paavola.
Toukokuun lopussa noin 63 000 nuorta ympäri Suomen sai peruskoulumatkansa päätökseen. 12. kesäkuuta heidän sähköposteihinsa kilahti viesti seuraavasta opiskelupaikasta, joka…
Vanha Siipola Haukiputaalla on avannut viime kesän tapaan ovensa taiteesta ja vanhasta maalaismiljööstä kiinnostuneille. Siipolassa on esillä oululaisen Kari Hornemanin.…..
Pohjois-Suomen rautatieliikenteen kauko-ohjausjärjestelmän uudistamishanke POKA etenee. Projektissa suunnitellaan, rakennetaan ja asennetaan Pohjois-Suomen rautatieliikenteenohjausalueelle moderni kauko-ohjausjärjestelmä. Uusi järjestelmä korvaa elinkaarensa päähän.…..