Ajan­koh­tais­ta

Ran­ta­poh­jas­ta 22.2.1979: Kal­le oli käy­nyt varas­ta­mas­sa ome­nia opet­ta­jan­sa puu­tar­has­ta ja opet­ta­ja oli näh­nyt sen. Seu­raa­va­na päi­vä­nä opet­ta­ja kysyi oppi­lail­taan, kuka­han se mah­toi olla joka kävi ome­na­var­kais­sa minun puu­tar­has­sa eilen? Luo­kas­sa oli aivan hil­jais­ta. Kukaan ei puhu­nut mitään. Sit­ten opet­ta­ja kysyi Kal­lel­ta, olit­ko se sinä. Kal­le istui ihan luo­kan peräl­lä ja sik­si vas­ta­si, että huo­nos­ti kuu­luu. Opet­ta­ja vähän epäi­li ettei­kö hänen puheen­sa kuu­lu luo­kan peräl­le asti ja ehdot­ti, että he vaih­tai­si­vat paik­kaa ja Kal­le sai­si tul­la kysy­mään hänel­tä jota­kin. Kal­le kapusi opet­ta­jan pöy­dän taak­se ja kysyi opet­ta­jal­ta, kuka­han se mah­toi olla joka tois­sayö­nä kii­pe­si minun ison sis­kon luok­se ikku­nas­ta sisään? Nyt oli opet­ta­jan vuo­ro vas­ta­ta, joo huo­nos­ti kuu­luu.