Ajan­koh­tais­ta

Ran­ta­poh­jas­ta 19.7.1979Sii­hen aikaan, kun pel­lon­va­raus­kor­vaus­ta ei vie­lä mak­set­tu ja poh­jan­maal­la­kin maa­ta vil­jel­tiin ylei­sem­min kuin nyky­ään, oli­vat kesä­vie­raat kesä­ai­kaan ter­ve­tul­lei­ta. Erään talon isän­tä pel­kä­si kovas­ti ukkos­ta ja yhden­kin sala­man näh­ty­ään kes­keyt­ti välit­tö­mäs­ti hei­nä­työt. Hei­nä­han­gon pii­kit näet joh­ti­vat hel­pos­ti säh­köä. Erää­nä päi­vä­nä kesä­vie­ras yhdes­sä isän­nän kans­sa aamus­ta alkaen oli nos­tel­lut hei­nää sei­päil­le. Ilta­päi­väl­lä kesä­vie­ras­ta alkoi väsyt­tää, mut­ta isän­tä vain kiih­dyt­ti vauh­tia. Täl­löin kesä­vie­ras muis­ti isän­nän arkuu­den sala­moi­hin ja päät­ti kokeil­la. Hän sanoi säi­käh­dys­tä tees­ken­nel­len, että sala­ma iski juu­ri isän­nän selän taak­se pel­toon. Täl­löin isän­tä heit­ti välit­tö­mäs­ti han­kon­sa maa­han ja pai­ne­li juok­su­jal­kaa asun­toon. Kesä­vie­ras tie­ten­kin seu­ra­si salaa hymyil­len. Sisäl­lä emän­tä­vä­ki ihmet­te­li hei­nä­mies­ten äkil­lis­tä työn lopet­ta­mis­ta, mut­ta isän­tä selit­ti hätään­ty­nee­nä, että on tulos­sa uko­nil­ma.