Huttukylässä kerho- toiminta on aktiivista
Huttukylän Nuorisoseuralla on jo useamman vuoden ajan saatu toteuttaa lapsille kerhoja, joissa ohjaajina toimivat kylän omat nuoret. Kerhoissa käy yli…
Lue lisääHuttukylän Nuorisoseuralla on jo useamman vuoden ajan saatu toteuttaa lapsille kerhoja, joissa ohjaajina toimivat kylän omat nuoret. Kerhoissa käy yli…
Lue lisääIkäihmisten joukkorokotukset alkoivat lauantaina Ouluhallissa 85-vuotiaiden ja sitä vanhempien rokotuksilla. Lauantaipäivän aikana rokotettiin noin tuhat oululaista. Rokotuksia on alettu antaa…
Lue lisääHenkilöauton ja perävaunun yhdistelmä suistui ojaan Kuusamontiellä Kiimingin Hannusperällä tänään perjantaina aamulla hieman ennen kello neljää. Kuusamon suuntaan autoillut ulkopaikkakuntalainen…
Lue lisääSairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluvien alle 70-vuotiaiden rokotukset alkavat Oulussa ensi maanantaina. Rokotuspaikkana on Ouluhalli. Kaupunki tiedotti aiemmin keskiviikkona virheellisesti, että…
Lue lisääOulun uuteen nuorisovaltuusto ONE:een kuuluu kaikkiaan 24 nuorta, joista ainakin 11 asuu Rantapohjan alueella tai opiskelee sillä olevissa oppilaitoksissa. ONE tuo Oulussa esiin nuorten ideoita, seuraa oululaista päätöksentekoa ja antaa lausuntoja nuorille tärkeistä asioista.
Sairautensa vuoksi vakavalle koronavirustaudille alttiiden riskiryhmien rokotukset alkavat Oulussa ensi viikolla. Ensimmäisenä rokotetaan tänä vuonna 65–69 vuotta täyttävät (vuonna 1952–56…
Oulun itäisellä aueella järjestettiin ensimmäiset yhteiset asukasillat, jotka alun yhteisen osan jälkeen jakaantuivat alueiden omiksi illoiksi. Asukkaat eivät olleet löytäneet tietään Teamsin välityksellä käytyihin iltoihin. Sekä Kiimingissä että Ylikiimingissä oli molemmissa maksimissaan kymmenen asukasta paikalla. Jäälin etäasukasiltaan osallistui noin 15 henkilöä. Yli-Iissä paikalla oli yksi henkilö.
Seuraavien vuosien aikana Arinalla on alkamassa Pohjois-Suomen alueella yli 50 investointihanketta, jotka ovat kaikkiaan suuruudeltaan noin 150–200 miljoonaa euroa. Joukossa on sekä uudishankkeita että nykyisten palveluiden kehittämishankkeita. Näissä ovat mukana myös Arinan Rantapohjan alueen toimipaikat, joita tullaan toimialajohtaja Mikko Palson mukaan kehittämään uuden konseptin mukaisesti samaan tapaan kuin Kellon S‑marketia.
Oulun kaupungin palveluliikennettä lisätään Yli-Iin ja Kiimingin alueella 15.2. lähtien. Onni-palveluliikenteen auto lähtee ensi viikosta alkaen arkisin Yli-Iistä Kiiminkiin kello 7.00 ja iltapäivisin paluuvuoro lähtee kello 16.15 Kiimingistä Yli-Iihin. Uudet aikataulut ovat voimassa 6.6.2021 saakka. Onni-liikenteellä korvataan aiemmin lakkautetun linja-auton 39 vuoroja.
Täyden Postin palvelut siirtyvät Kiimingistä pois perjantaina 26.2. Siitä eteenpäin kiiminkiläisten henkilökohtaiset postipalvelut löytyvät Jäälin K‑supermarketista.
Runsasluminen talvi on nostanut esiin ongelman siinä, kun moottorikelkkailijat ajavat metsäautoteitä pitkin. Tuolloin lumi tamppautuu ja tielle jää hankala, paksu kohoama, johon ei lumilinko pysty. Paikalle joudutaan kutsumaan tietä auraamaan pyöräkuormaaja , jonka käyttö on kallista.
Jäälissä asuvan, Kiimingissä syntyneen Sanna Huhtelan näyttely Talkoolaismuistio on esillä Kiimingin Galleria O. Jauhiaisessa 6. maaliskuuta saakka.
Nuorisotyö on kehittänyt Oulussa uusia työmuotoja valtavaa vauhtia viime keväänä eteen tulleen poikkeustilan seurauksena. Syksyllä nuorisotilat olivat hetken normaaliin tapaan avoinna, mutta joulukuusta ne ovat jälleen olleet kiinni. Sulku jatkuu ainakin helmikuun 23. päivään saakka.
Oulun kaupungin alueelle on hyväksytty ikääntymispoliittinen ohjelma ohjenuoraksi sille, miten ikääntyneen väestön toimintakykyä voidaan tukea ja tarjota riittävästi tarvittavia sosiaali-.…..
Kirjastojen rajoitettu käyttö jatkuu edelleen, mutta avoinna olevien kirjastojen rajattuja asiointialueita laajennetaan keskiviikosta 10.2. alkaen siten, että kirjoja ja muuta.…..
Tiekuntien kokousten järjestäminen on osoittautunut erityisen ongelmalliseksi koronaepidemian aikana. Kokouksia on siirretty, järjestetty typistetyillä asialistoilla, pidetty etäyhteyksillä ja on kokoonnuttu jopa ulkona.