Toimittajalta: Nuoretkin äänestämään
Miten se tuntuukin siltä, että näiden vaalien alla ihmiset ovat enemmän innoissaan vaaliteemoista ja äänestämisestä kuin aiemmin. Hallituksen ero, Oulun…
Lue lisääMiten se tuntuukin siltä, että näiden vaalien alla ihmiset ovat enemmän innoissaan vaaliteemoista ja äänestämisestä kuin aiemmin. Hallituksen ero, Oulun…
Lue lisääKiiminki-Seura on aloittanut kotiseutuiltojen järjestämisen entisen Kiimingin kunnan alueen eri kylissä. Tällä kertaa vuorossa oli Hannus, jossa paikallinen kyläyhdistys onkin.…..
Oulun kaupungin omistajapoliittisen linjauksen mukaan turpeen energiakäyttö loppuu Oulussa kokonaan 2040-luvun aikana. Kaupunginhallitus teki tiukan 7–6‑äänestyksen jälkeen Jenni Pitkon ja.…..
Oulun kaupunki on päättänyt laittaa Jokikylän koulurakennukset Haukiputaalla myyntiin. Vuonna 1940 valmistunut 172 neliön suuruinen ja vuonna 1938 valmistunut 462-neliöinen.…..
LC Jääli jakaa 40-vuotisjuhlansa kunniaksi apurahaa Jäälin alueelle. Jaettavana on 5 000 euroa, josta myönnetään apurahoja ensisijaisesti kulttuuri‑, virkistys- ja…
Kiiminkiläisen Eero Eskolan silmiin pisti muuan taulu Senioritalon seinällä. Helmi Karjalaisen maalaama Ponnonmäkeä kuvaava taulu näytti Eskolan silmiin jotenkin vääränlaiselta.……
Kaavamerkintöjen tulkinta erikoisine perusteluineen estää Pertti Honkasta asumaan vakituisesti kotonaan Juopulilla, kerrottiin Rantapohjassa 22.3.2018. Honkanen asuu Ylikiimingin Juopulin kylällä vapaa-ajankiinteistössä,.…..
Halosenniemeläiset Mervi Niskala ja Helena Jokipii sekä alueen kesäasukas Maikki Kiviharju olivat tulleet kuuntelemaan Kellon Kiviniemessä asuvan kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaan Päivi.…..
Vuoden 2009 alussa 3 358 ylikiiminkiläisestä tuli oululaisia. Oulun asukasmäärä nousi hieman yli 130 000 asukkaaseen. Ylikiimingin kunnan 240 työntekijää siirtyi Oulun kaupungin palvelukseen. Lähes sadan ylikiiminkiläisen luottamushenkilön kausi jäi viimeiseksi, vain harva jatkoi päätöksenteon rattaissa Oulussa.