Kun aloit­te­lin omaa seu­ra­kun­tau­raa­ni iso­se­na, oli rip­pi­lei­reil­lä tapa­na pitää vie­lä ns. kris­ti­tyn vael­luk­sia. Kysees­sä oli maas­toon narul­la vedet­ty rata, jota pit­kin kul­jet­tiin sil­mät sidot­tu­na. Rei­tin var­rel­la oli eri­lai­sia hen­ki­löi­tä, joi­hin kul­ki­jan piti rea­goi­da. Alus­sa ohjeis­tet­tiin, että mis­sään tilan­tees­sa ei kui­ten­kaan saa pääs­tää irti narusta. 

Kesä on ollut Ran­ta­poh­jan alu­eel­la ilmei­sen hyvä niin luon­non kuin ihmis­ten kanal­ta. Nur­mik­koa ei ole juu­ri tar­vin­nut kas­tel­la, ja mar­ja­sa­to aina­kin puu­tar­has­ta on ollut hyvä. Muun sadon­kor­juun aika ei ole vie­lä, mut­ta kovin­kaan huo­no­ja ennus­tei­ta en ole nähnyt.

Oli taval­li­nen lau­an­tai päi­vä ja nur­mi­kon leik­kuu, jon­ka teh­tä­vän sai mei­dän nuo­ri. Mut­ta, hän­pä ei ollut­kaan kiin­nos­tu­nut läh­te­mään työn­te­koon, vaan sitä­kin enem­män tuli mon­ta eri­lais­ta syy­tä olla mene­mät­tä, kuten opis­ke­lu, väsy­mys, kave­rei­den tapaa­mi­nen jne.

Suo­men maa­ta­lou­des­ta ei ole juu­ri saa­tu hyviä uuti­sia parin vuo­den aika­na. Har­vois­ta inves­toin­neis­ta ja suku­pol­ven­vaih­dok­sis­ta kan­nat­taa iloi­ta, mut­ta yleis­sä­vy on ollut kovin synkkä.

Syk­syn mer­kit ovat ilmas­sa, kas­tei­set aamut, pime­ne­vät yöt ja ete­lää koh­ti len­tä­vät kur­ki­au­rat. Kesä­saa­ta­via kerä­tään tal­ven varal­le, on elon­kor­juun aika. Syk­syn myö­tä myös kun­ta­po­li­tii­kas­sa akti­voi­du­taan ja suun­na­taan kat­seet tule­vaan vuoteen.

Eläm­me mie­len­kiin­toi­sia aiko­ja. Nyky­ään tun­tuu usein, että nyky­ai­kai­ses­sa yhteis­kun­nas­sam­me ei oikein osa­ta päät­tää, miten suh­tau­tua lapsiin.

Kes­kus­te­lin val­tuu­tet­tu­ys­tä­vä­ni kans­sa sii­tä, miten Iin kun­ta saa­tai­siin kil­pai­le­maan tule­vis­ta asuk­kais­ta ja pitä­mään nykyi­set asukkaat.

Kris­til­li­sen uskon yksi kes­kei­sis­tä sanois­ta on uskol­li­suus. Eikä se var­ma­na ole yhtään vähäi­sem­pi aivan siel­lä mei­dän arki­ses­sa elä­mäs­säm­me­kään. On hyvä elää sel­lais­ten läheis­ten ja ystä­vien kans­sa, jot­ka tie­tää var­mas­ti uskol­li­sik­si. Sel­lai­siin ihmi­siin on help­po luot­taa. Var­mas­ti ikä­vin koke­mus täs­sä elä­mäs­sä on se, että jou­tuu surul­li­se­na totea­maan, että toi­nen ei ollut uskol­li­nen – ei ollut luot­ta­muk­sen arvoinen.

Lop­pu­ke­säs­tä alka­va met­säs­tys­kausi mer­kit­see toi­sil­le odo­tuk­sen täyt­ty­mis­tä; toi­set eivät asi­aa juu­ri huo­maa. Met­säs­tys on Suo­mes­sa sil­ti var­sin suo­sit­tua, sil­lä maas­sam­me on noin 300 000 metsästäjää.

Kir­kas­tus­sun­nun­tai­ta on vie­tet­ty Suo­mes­sa jo 1500-luvul­ta läh­tien. Kris­tuk­sen kir­kas­tu­mi­nen oli suu­ri het­ki nii­den Jee­suk­sen ope­tus­las­ten elä­mäs­sä, jot­ka pää­si­vät sen näke­mään. Apos­to­lit sai­vat omin sil­min näh­dä hänen juma­lal­li­sen suu­ruu­ten­sa ja kuul­la Juma­lan äänen: ”Tämä on minun rakas Poi­ka­ni, kuul­kaa hän­tä.” Juma­lan kirk­kaus tuli ilmi kaik­ken­sa uhraa­vas­sa Kris­tuk­sen rakkaudessa. 

Tule­va sun­nun­tai on kirk­ko­vuo­des­sa 6. sun­nun­tai hel­lun­tais­ta, jol­loin muis­tel­laan kaik­kia apos­to­le­ja. Päi­vän juu­ret ovat kes­kia­jal­la, jol­loin kesä­kuun lopus­sa vie­tet­tiin apos­to­lien Pie­ta­rin ja Paa­va­lin päi­vää hei­dän mart­tyy­ri­kuo­le­man­sa muis­tok­si. Nimi­tys­tä apos­to­li käy­te­tään yleen­sä Jee­suk­sen 12 ope­tus­lap­ses­ta ja ope­tus­lap­si Juu­dak­sen tilal­le vali­tus­ta Mat­tiak­ses­ta, sekä Paavalista.