Har­taus: Sal­li­kaa las­ten tul­la minun luokseni

Jus­si Rinta-Jouppi.

Eläm­me mie­len­kiin­toi­sia aiko­ja. Nyky­ään tun­tuu usein, että nyky­ai­kai­ses­sa yhteis­kun­nas­sam­me ei oikein osa­ta päät­tää, miten suh­tau­tua lapsiin.

Toi­saal­ta kan­sa­lai­sia kan­nus­te­taan hank­ki­maan lap­sia tule­vik­si työn­te­ki­jöik­si ja veron­mak­sa­jik­si, pitä­mään kan­san­ta­lous kohol­la ja huo­leh­ti­maan täs­tä suku­pol­ves­ta, kun se tulee van­hak­si. Toi­saal­ta lap­si­per­hei­tä ei tue­ta tar­peek­si, lap­set kan­nus­te­taan lait­ta­maan hoi­toon heti kun mah­dol­lis­ta, että van­hem­mat saa­tai­siin töihin.

Jul­ki­sil­la pai­koil­la näkee aina vain useam­min aikuis­ten ihmis­ten nyr­pis­te­le­vän nenään­sä pie­nil­le lap­sil­le, eri­tyi­ses­ti jos heis­tä läh­tee mitään ään­tä, kuten lap­sis­ta usein läh­tee. Muu­mien Vili­jon­kan ”vii­saus”, ’las­ten kuu­luu näkyä, ei kuu­lua’, on sisäis­tet­ty siis tur­han­kin hyvin.

Eläm­me aikaa, jol­loin yhä useam­pi päät­tää jää­dä myös vapaa­eh­toi­ses­ti lap­set­to­mak­si, usein mitä moni­nai­sim­mis­ta syis­tä, eikä sii­nä ole mitään vää­rää. Kenen­kään ei pitäi­si ryh­tyä ”syn­ny­tys­tal­koi­siin” vain kos­ka val­tio sitä toi­voo. Lap­set ansait­se­vat kodin, jos­sa he ovat toi­vot­tu­ja ja rakastettuja.

Joka tapauk­ses­sa nyky­ään ei ole mis­sään tapauk­ses­sa itses­tään sel­vää, että per­heel­lä on lap­sia. Tämä ajat­te­lun mur­ros on toi­saal­ta saa­nut aikaan myös sen, että syn­ty­vyys on maas­sam­me ennä­tys­ma­ta­lal­la. Jotain oli­si siis teh­tä­vä, mikä­li tän­ne edel­leen lap­sia toi­vo­taan. Nyt moni jät­tää lap­set hank­ki­mat­ta myös sik­si, että kokee ettei nyky­ti­lan­tees­sa ole varaa huo­leh­tia heis­tä, kun kaik­ki aika menee töis­sä, eikä raha tah­do sil­ti­kään riit­tää kun­nol­la elä­mi­seen. Herä­tys päättäjät!

Puhuin edel­lä las­ten hank­ki­mi­ses­ta, vaik­ka todel­li­suu­des­sa­han lap­sia ei han­ki­ta, vaan hei­dät saa­daan, vie­lä­pä mitä suu­rim­pa­na lah­ja­na Juma­lal­ta. Lap­set eivät ole kos­kaan itses­tään­sel­vyys, sil­lä tänä­kin päi­vä­nä hei­tä moni kovas­ti toi­voo, mut­ta ei syys­tä tai toi­ses­ta saa.

Tämä tuo­re isä toi­voo, että nyky­ai­ka­na­kin aina vain useam­pi meis­tä, van­hem­pi tai lap­se­ton, nuo­ri tai van­ha, rikas tai köy­hä, muis­tai­si yhä sen, mitä Jee­sus lap­sis­ta sanoi:

Jee­suk­sen luo tuo­tiin lap­sia, jot­ta hän kos­ki­si hei­hin. Ope­tus­lap­set moit­ti­vat tuo­jia, mut­ta sen huo­ma­tes­saan Jee­sus när­käs­tyi ja sanoi heil­le: Sal­li­kaa las­ten tul­la minun luok­se­ni, älkää estä­kö hei­tä. Hei­dän kal­tais­ten­sa on Juma­lan val­ta­kun­ta. Toti­ses­ti: joka ei ota Juma­lan val­ta­kun­taa vas­taan niin kuin lap­si, hän ei sin­ne pää­se.» Hän otti lap­set syliin­sä, pani käten­sä hei­dän pääl­leen ja siu­na­si hei­tä (Mark. 10: 13–16).

Toti­ses­ti, lap­sis­sa on todel­la mei­dän tule­vai­suu­tem­me ja toi­vom­me. Siu­nat­tu­ja olkoon kaik­ki Juma­lan lap­set, niin lähel­lä kuin kaukanakin.

Jus­si Rin­ta-Joup­pi, seu­ra­kun­ta­pas­to­ri, Hau­ki­pu­taan seurakunta