Piippurockilla laajenemissuunnitelma
Iin Piippurock-tapahtumaa suunnitellaan laajennettavaksi paikallisia ruoka‑, tapahtuma- ja matkailualan yrittäjiä esitteleväksi tapahtumaksi.
Lue lisääIin Piippurock-tapahtumaa suunnitellaan laajennettavaksi paikallisia ruoka‑, tapahtuma- ja matkailualan yrittäjiä esitteleväksi tapahtumaksi.
Lue lisääJääliläinen kaupunginvaltuutettu Sirpa Tikkala sekä keskustan valtuustoryhmä tekivät valtuustoaloitteen, jossa kiinnitetään huomiota Jäälin ja koko itäisen alueen heikohkoon kuntoilupuistotilanteeseen.
Lue lisääPieni poika kantoi kerran mukanaan eväsnyyttiä. Siihen oli äiti laittanut viisi leipää ja kaksi kalaa.
Lue lisääYliopistorakentaminen on kokonaisuutena korkeampaa matematiikkaa, jota maallikon on vaikea ymmärtää. Oulun yliopiston hallinnosta annetaan ymmärtää (Kaleva 27.4.), että jos yliopisto pääsee rakentamaan Raksilaan uuden rakennuksen, yliopiston kiinteistökustannukset alenevat niin paljon, että laitos pystyy myös palkkaamaan lisää henkilökuntaa, ja Oulun kaupunki saa siten lisää verotuloja ja sitä myöten kaikki Oulun veronmaksajat hyötyvät.
Lue lisääJos tuore aviopari on päättänyt vaihtaa toisen tai molempien osapuolten sukunimen vihkimisen yhteydessä, nimitieto muuttuu viralliseksi hyvin nopeasti.
Kansallista veteraanipäivää vietettiin Haukiputaalla aurinkoisessa säässä. Haukiputaan sankarihautausmaalla kirkkoherra Jaakko Tuisku piti puheen ja hartaushetken. Seppeleen sankarimuistomerkille laskivat rintamaveteraanien ja…
Epidemiatilanne koronan suhteen Oulussa on heikentynyt. Kaupungin johtoryhmä linjaa, että koronarajoitukset ja suositukset pysyvät nykyisellään 9.5. saakka. Jatkosta linjataan keskiviikkona…
Kuivaniemen Nesteellä on viime torstaina 22.4. kello 11–12 aikana voinut altistua koronavirukselle. Henkilöitä, jotka ovat tuolloin asioineet Nesteellä, pyydetään tarkasti…
Koronan tartuntamäärät Oulun kaupungissa ovat lähteneet kasvuun viikon aikana, ja epidemiatilanteessa on Oulun osalta siirrytty kiihtymisvaiheeseen. Muilta osin Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin…
Iissä ja Kuivaniemellä ovat nyt rokotusvuorossa kaikki yli 60-vuotiaat. Rokotuksille voi varata ajan mikäli täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Rokotuspaikka…
Kiimingin kirkkomaalla, sankarihautausmaalla kunnioitettiin sotiemme veteraaneja kunniakäynnin ja seppeleenlaskun muodossa. Kiimingissä kunniakäynnin tekivät kirkkoherra Pauli Niemelä ja kiiminkiläinen Aaro Väyrynen,…
Haukiputaalla on liikkunut sitkeästi huhu, jonka mukaan Haukiputaan hyvinvointikeskuksen laboratoriopalveluita oltaisiin ajamassa alas ja jopa lopettamassa.
Huhut eivät pidä paikkansa, toiminta ei ole loppumassa, toteaa palveluesimies Marja Laasonen Haukiputaan hyvinvointikeskuksesta.
Alkaisiko pelätä nyt enemmän punkkeja kuin koronaa, mietin kun nyhtäisin kevään ensimmäisen punkin lemmikin kaulalta. Kissa sai punkinhäätölitkun niskaansa ja…
Ylikiimingin perinteinen Tervastiimaviikko siirtyy pidettäväksi elokuun 4.–8. välisenä aikana.
Visionsa mukaisesti Jääli haluaa olla Oulun paras kaupunginosa vuonna 2026. Jäälin vetovoimaa pyritään lisäämään, jotta alue kehittyisi, palvelut säilyisivät ja paranisivat ja Jäälin koulu pysyisi tehokkaassa käytössä.
Oulun kaupungin lähidemokratiatoimikunta on myöntänyt tunnustuspalkinnon Oulun seudun omaishoitajat ry:lle ja heidän vuorovaikutukselliselle omaishoidon kehittämisen toimintatavalle.