Toimittajalta

Onhan sii­tä meil­lä koto­na puhut­tu. Muu­ta­mia toi­mia pitäi­si teh­dä säh­kö­kat­kon tai muun har­mi­ti­lan­teen varal­ta. Mitäs ne oli­vat­kaan. Vet­tä ja kui­va­muo­naa, paris­to­ra­dio ja tas­ku­lamp­pu­ja ehkä useam­pia­kin ja vara­pat­te­rei­ta. Pitäi­si­kö olla jokin kaa­su­lai­te ruo­an lait­ta­mis­ta ja sen läm­mit­tä­mis­tä var­ten. Pal­jon­ko nii­tä polt­to­pui­ta oli­kaan. Monek­si­ko päi­väk­si näi­tä kaik­kia pitäi­si varata.

Olen jo jät­tä­nyt muu­ta­man kir­jan kes­ken­kin, sil­lä mikään tari­na ei tun­nu tem­paa­van minua täy­sil­lä mukaansa.

Asut­ko uuti­se­rä­maas­sa tai ken­ties sel­lai­sen lie­peil­lä? Et aina­kaan vie­lä. Suo­mes­sa ei ole vie­lä aluei­ta, joil­la ei toi­mi­si jotain pai­kal­lis­leh­teä tai muu­ta medi­aa. Isos­sa maa­il­mas­sa uuti­se­rä­mai­ta jo on. Sel­lai­sil­ta alueil­ta jää­vät uuti­set ja ihmis­ten tari­nat ker­to­mat­ta. Toki Suo­mes­sa­kin on aluei­ta, joi­hin median kat­se yltää harvoin.

Puhe­lin kilah­taa saa­pu­neen vies­tin mer­kik­si. Avaan vies­tin ja yllä­tyn. Sii­nä lukee vain “Kii­tos.” Muis­tu­tin vel­jeä­ni äitim­me tule­vas­ta syn­ty­mä­päi­väs­tä ja sii­nä vas­taus. Tyly ja kyl­mä pelk­kä kii­tos. Mis­sä ovat emo­jit, joi­den perus­teel­la tie­dän vel­je­ni ole­van kii­tol­li­nen muis­tu­tuk­ses­ta sekä iloi­nen tär­keäs­tä tapah­tu­mas­ta? Hymiöi­den ja emo­jien käyt­tö on yleis­ty­nyt äly­pu­he­li­mien ja eri­lais­ten vies­ti­so­vel­lus­ten myö­tä ja nyt pelk­kä asia­pi­toi­nen ja kie­lio­pil­li­ses­ti oikein kir­joi­tet­tu vas­taus voi tun­tua louk­kaa­val­ta eten­kin kes­ki-ikäis­ten ja sitä nuo­rem­pien vies­ti­jöi­den keskuudessa.

Vähän tämä nolot­taa­kin, mut­ta tämän tal­ven hiih­to­suo­ri­tuk­se­ni on jää­nyt kyl­lä kovin vaa­ti­mat­to­mak­si. Taka­na on vain 4 kilo­met­riä. Jos­kus olen yltä­nyt tuhan­teen hiih­to­ki­lo­met­riin tal­ven aika­na. Sel­lai­seen mää­rään ei ole tänä tal­ve­na enää mitään mahdollisuuksia.

Ensi vii­kon lopul­la tulee kulu­neek­si vuo­si sii­tä, kun Venä­jä hyök­kä­si Ukrai­naan. Moni meis­tä kysyy yhä, että mik­si. Jär­jel­lis­tä seli­tys­tä ei ole, jos asi­aa poh­tii län­si­mai­sen arvo­poh­jan kaut­ta. Itse asias­sa Venä­jän mat­kan var­rel­la muut­tu­vat perus­te­lut tun­tu­vat yhä harhaisemmilta.

Myös sitou­tu­mat­to­man pai­kal­lis­leh­den, kuten Ran­ta­poh­jan, suo­ra­nai­siin vel­vol­li­suuk­siin kuu­luu olla osa maan tär­kein­tä kan­san­val­lan tapah­tu­maa eli edus­kun­ta­vaa­le­ja. Leh­ti ei ole vaa­leis­sa toi­mi­ja, mut­ta rapor­toi­ja ja taus­to­jen ker­to­ja se on. Onkin ehkä syy­tä ker­toa muu­ta­mia asioi­ta, mihin aiom­me Ran­ta­poh­jas­sa keskittyä.

Toi­von, että jokai­nen lukio­lai­nen saa viet­tää yhtä mie­leen­pai­nu­vat ja iki­muis­toi­set juh­la­päi­vät, kuin itse aikoi­naan sain. Lukio on kovaa työ­tä, joten välie­tap­pien juh­lis­ta­mi­nen ennen var­si­nais­ta lak­kiais­päi­vää on täy­sin ansaittua.

Kes­kus­te­lua Suo­men met­sis­tä ja sii­tä, mihin nii­tä saa käyt­tää sekä nii­den tilas­ta, käy­dään nyt vai­meam­pa­na kuin ehkä pari kuu­kaut­ta sit­ten. Lie­kö syy­nä se, että edus­kun­ta­vaa­lit lähestyvät.