- Vili piirtää kaverin taputtamaa rytmiä.
- Matikan kaksintaistelussa näytettiin laskukortit yhtä aikaa ja nopeammin vastannut sai kortin.
Meillä oli ulkoluokkapäivä taas yhtenä torstaina. Silloin oltiin koulun pihalla ja tehtiin tehtäviä. Nyt meillä oli matikkaa, musiikkia ja äikkää. Niin ja sit oli se ensiapu-juttu, missä oli se yks nalle tippunu kiikusta ja ne muut jutut, missä piti auttaa. Mukavinta oli matikan kaksintaistelu ja musiikin tehtävissä nuottien piirtäminen. Ja sit se rikosten ratkaiseminen oli kans kivaa. Etsiä niitä vihjeitä ja selvittää, että kuka oli syyllinen.
Yleensä me ollaan ulkona kerran viikossa ja siellä opiskellaan liikkaa, matikkaa, äikkää, kuvista, ymppiä ja musiikkia. Opetellaan asioita luonnosta ja eläimistä. Luonnossa ei saa sotkea. Ulkona oleminen on kivaa ja tuntuu hyvälle. Siellä saa koko ajan raitista ilmaa. Ja on kiva leikkiä kavereiden kanssa ja tehdä yhdessä kavereiden kanssa.
Ulkona ollaan koulun pihalla, kentillä, metsässä tai Kalamäessä. Ja sitte me käydään joskus Jäälin majalla kalassa. Joskus ollaan kaupungissa siellä Ainolan puistossa. Ollaan käyty myös Lambergin maatilalla katsomassa lehmiä. Parasta siellä oli, kun sai silittää lehmiä.
Sää vaikuttaa vähäsen. Jos sataa kovasti tai on paljon pakkasta, niin sitte ei mennä ulos. Muuten ollaan ulkona. Me ollaan ulkona sopivasti, mutta voitas olla enemmänkin. Seuraavaksi olis kiva, jos olis frisbeegolfia, rastirata tai niitä selvittelyjuttuja.
Tekstiä olivat tekemässä Joonas Avila, Nooa Koski, Jerkka Niemelä, Eemil Dalsvik ja Vili Härkönen Jäälin koulusta





