Jukka Takalo teki vanhan liiton albumin
Jukka Takalo mietti uutta Vaarojen laulut ‑levyään elokuvana. Pari mahdollista hittiä jäi pois albumilta, kun ne eivät sopineet lauluntekijän mielessä…
Lue lisääJukka Takalo mietti uutta Vaarojen laulut ‑levyään elokuvana. Pari mahdollista hittiä jäi pois albumilta, kun ne eivät sopineet lauluntekijän mielessä…
Lue lisääRantapohjan toimittaja Teea Tunturi vieraili Laivakankaan koulun 6C-luokassa kertomassa toimittajan työstä ja Rantapohja-lehdestä. Luokan oppilaat kirjoittavat Jäälin koulun rakennustyömaan turvallisuusasioista…
Lue lisääTänä kesänä Rantapohjan piirustuskilpailun aiheena olivat kesän touhut ja tekemiset. Sarjoja kilpailussa oli kaksi, alle 15-vuotiaat ja yli 15-vuotiaat. Edellä…
Lue lisää“Mitäpä sitä Rantapohjaan kuuluu?” kysyi useampi vierailija kesän aikana eri tilaisuuksissa, joissa lehtemme oli paikalla. “Ihan hyvää kuuluu, kiitos”, oli…
Lue lisääPitkään työn alla ollut uusi eläinsuojelulaki tulee eduskunnan käsittelyyn syksyllä. Uudistamista on kaivattu jo pitkään, sillä edellinen laki on vuodelta…
Yhteistoimintaneuvotteluiden taustalla ovat yhtiön suunnitelmat luopua kahvileipien irtomyyntituotteiden valmistuksesta Jäälissä ja Kuusankoskella Jäälin yrityspuistossa sijaitsevassa Vaasan Oy:n leipomossa alkavat ensi…
Yksi Koiteli elää ‑festarin huippuhetkistä koetaan, kun Vesa-Matti Loiri nousee kuohuvien koskien keskellä Sahasaaren lavalle tänään iltapäivällä. Artisti itse odottaa…
Jo kahdeksana vuonna loppuunmyydyllä Koiteli elää ‑festivaalilla esiintyvät lauantaina muun muassa Vesa-Matti Loiri, Ismo Alanko, Ellinoora ja Vesterinen. Festarialuetta on…
Kuivajoen Pohjoispuolen Metsästysseura ry teetti pari vuotta sitten helikopterilaskennan alueensa hirvitilanteesta. Eläimiä oli lähes 13 kappaletta tuhatta hehtaaria kohden. Se…
Iin kunta on saanut Lapin ELY-keskukselta myönteisen avustuspäätöksen Olhavajoen kalataloudelliseen kunnostamiseen. Hanke on jaettu kahteen vaiheeseen, josta ensimmäisen on määrä…
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) osallistui tänään lauantaina puolueensa pyöräilytapahtumaan, jonka reitti kulki myös Rantapohjan alueella Ylikiimingissä, Kiimingissä ja Haukiputaalla. Ylikiimigissä…
Rantapohjan sähköpostiliikenne on palautunut normaaliksi. Jo aamupäivän aikana 10.8. alkaneen katkoksen syynä oli Rantapohjan sähköpostipalveluiden tuottajan käyttämän operaattorin verkkovika. DNA:n…
Kotoaan Unkarista viikko sitten matkalleen startanneet kaverukset Peter Szabo ja Viktor Bagi pitivät keskiviikkona tauon Iissä. Miehet matkaavat mönkijällä, jonka…
Oulun kaupunki aloittaa ensi viikolla veneväylän kunnossapitoruoppauksen Haukiputaalla. Pääurakoitsijana toimii R‑Towing Oy. Ruoppaustyö voi aiheuttaa haittaa vesiliikenteelle Kiiminkijoella.Veneilijöitä pyydetäänkin hiljentämään…
Rantapohjan sähköpostiliikenne on juuri tällä hetkellä poikki. Syynä on Rantapohjan sähköpostipalveluiden tuottajan käyttämän operaattorin verkkovika. Toivomme tilanteen nopeaa korjaantumista. Puhelimet…
Moni lapsi ja hiukan varttuneempikin koululainen on odottanut innolla uuden lukukauden alkua. Koulussa saa jälleen tavata kavereita, sen mukavan opettajan…