Oulussa investoidaan tulevaisuuteen
– Talousarvio on kuori. Sisällön siihen tekevät kuntalaiset ja poliittiset päätöksentekijät.
Lue lisää– Talousarvio on kuori. Sisällön siihen tekevät kuntalaiset ja poliittiset päätöksentekijät.
Lue lisääEurovaalien voittajaksi Suomessa nousi kokoomus 20,8 prosentilla annetuista äänistä, jolla puolue sai kolme edustajaa europarlamenttiin. Vihreät nousi toiseksi 16 prosentilla,.…..
Lue lisääOulun kaupunginteatterille oli kokoontunut torstaina runsaasti lapsia ja nuoria koko Oulun alueelta Lasten ja nuorten kaupunkikokoukseen. Kokousväen tärkein tehtävä oli päättää, millaisiin lapsia ja nuoria tukeviin asioihin sijoitetaan 10 000 euroa ja mitkä kolme lausuntoehdotusta pääsevät jatkoon. Kolmesta jatkoon päässeestä lausuntoehdotuksesta päätetään ensi lokakuussa Nuorten vaikuttajapäivillä. Kaupunkikokous järjestettiin nyt 11:ttä kertaa.
Lue lisääOulun kaupungin omistajapoliittisen linjauksen mukaan turpeen energiakäyttö loppuu Oulussa kokonaan 2040-luvun aikana. Kaupunginhallitus teki tiukan 7–6‑äänestyksen jälkeen Jenni Pitkon ja.…..
Lue lisääSote kaatui, mutta työ sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseksi jatkuu Oulun seudulla. Uudistuksia tarvitaan, olivatpa hallinnon rakenteet mitkä tahansa.Oulun kaupungin yhdessä sairaanhoitopiirin kanssa käynnistämä merkittävä integraatioselvitys on valmistumassa, ja odotukset sen suhteen ovat korkealla.– Selvää on, että tämä meidän oma soteselvitys etenee ja tulosten perusteella nähdään, mitä toimenpiteitä pitää tehdä. Asiakkaat ja palvelut edellä mennään, lupasi Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala alueen kansanedustajaehdokkaille järjestämässään aamupuurotilaisuudessa tiistaina. Laajala esitteli Oulun seudun hallitusohjelmatavoitteita tulevalle kaudelle.
Oulun kulttuurijohtaja Samu Forsblom myöntää, että taannoinen kuntaliitos aiheutti sen, että kulttuuri- ja tapahtuma-avustukset eivät seuranneet liittyvien kuntien mukana Oulun.…..
Oulun kaupungin seuraavien vuosien suurimmat investoinnit ovat kouluja, Ouluhalli sekä kaupungintalon peruskorjaus. Kouluinvestoinneista suurimpaan, Jokirannan koulun korvaavaan uudisrakennukseen on ensi.…..
Viime keväänä me äänestäjät ajattelimme olevamme mukana valitsemassa kuntamme korkeinta päättävää elintä, valtuustoa. Monessa kunnassa niin onkin, mutta onkohan Oulussa käynyt.…..
Kun jakkukyläläiset huomasivat Oulu-liitoksen myötä, että kylän kehittämismahdollisuudet eivät enää olleet hääppöiset ja uhkana oli näivettyminen, he eivät jääneet surkuttelemaan.…..
Rantapohjan näköislehti uudistuu ja kirjautumiset tulevat käyttöön jälleen 15.1.2018 alkaen. Näköislehden jo aiemmin tilanneiden tunnukset pysyvät voimassa ja ne toimivat.…..
Rantapohja Poliisin mukaan uuden vuoden juhlinnassa on sen näkökulmasta tärkeintä ihmisten turvallisuus. Oulun poliisi valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta, jotta.…..
Rantapohja Uuden vuoden vastaanottojuhlat järjestetään Rantapohjan alueella ainakin Iissä ja Yli-Iissä. Yli-Iin torilla juhlat alkavat sunnuntaina 31.12. kello 19.00. Juhlissa.…..
Vuoden vaihtuessa on hyvä hetki katsella mennyttä ja suunnata katsetta tulevaan. Kevään kuntavaaleissa valittiin kaupunkiimme päättäjät. Sain Teiltä valtakirjan jatkaa.…..
Käsipuhelimet, matkapuhelimet eli kännykät tulivat tavallisenkin ihmisen ulottuville hiukan yli 20 vuotta sitten. Mitä niillä pystyi tekemään? Soittamaan, lähettämään tekstiviestejä,.…..
Rantapohjan henkilökunta toivottaa hyvää joulua kaikille lehden lukijoille ja yhteistyökumppaneille. Yhteistyöstä kiittävät Auli Haapala, Sirkku Hanhela, Tuija Järvelä-Uusitalo, Pekka Keväjärvi,.…..
Näin Suomen itsenäisyyden juhlavuoden jouluna voisit suosia lahjasäkkisi sisältöä valitessasi erityisesti suomalaisia tuotteita, mikäli se suinkin on enää mahdollista. Pahat.…..