Suu­ret oli­vat toi­veet, kun kevääl­lä raa­ha­sin kotiin parit yrt­ti­tai­met ja tomaa­tin­tai­men. Olin jo edel­tä­vä­nä syk­sy­nä aja­tel­lut mur­ta­va­ni viher­peu­ka­lon kirouk­sen, joka on ollut pii­na­na­ni niin kau­an kuin muis­tan. Kirouk­sen takia oikeas­taan mikä tahan­sa kas­vi, jota tun­nol­li­ses­ti hoi­vaan, heit­tää hen­ken­sä ennen aiko­jaan dra­maat­ti­sim­mal­la mah­dol­li­sel­la tavalla.

Vaa­lit ovat aina kisa ja kisois­sa halu­taan esiin­ty­mään par­haat voi­mat. Näin tulee käy­mään myös ensi tam­mi­kuus­sa pidet­tä­vis­sä alue­vaa­leis­sa, joi­den kam­pan­join­tiai­ka alkaa viral­li­ses­ti huo­men­na. Puo­luei­den ehdok­kai­na tulee var­mas­ti esiin­ty­mään näky­viä val­ta­kun­nan- ja kun­nal­lis­po­lii­tik­ko­ja. Kun yksi puo­lue tekee niin, ei sitä toi­nen­kaan voi olla teke­mät­tä. Näky­vä ja tun­net­tu ehdo­kas kerää ääniä koko ryhmälleen.

Tämän kesän uuti­soin­ti on anta­nut uut­ta pont­ta sanal­le ilmas­toah­dis­tus. Kana­das­sa ennä­tyk­sel­li­nen kuu­muus eska­loi­tui tuli­pa­loik­si, jot­ka tuho­si­vat koko­nai­sen kylän saa­den yli tuhat ihmis­tä pake­ne­maan koto­aan. Vii­me vii­kol­la Kes­ki-Euroop­paa rie­pot­te­li­vat ennä­tyk­sel­li­set tul­vat ja nii­den seu­rauk­se­na syn­ty­neet maa­vyö­ryt, jot­ka vaa­ti­vat sato­ja kuo­lo­nuh­re­ja. Suo­mes­sa rikot­tiin pisim­män hel­le­put­ken ennä­tyk­siä ja Ran­ta­poh­jan­kin leveyk­sil­lä keli on ollut jopa tuka­lan kuuma. 

Ei läm­pö lui­ta riko, sano­taan, mut­ta aika monel­la saat­taa kiris­tää jo pin­naa loput­to­mal­ta tun­tu­va hel­le­jak­so. Päi­väl­lä hikoi­lut­taa, kyl­lä, se kuu­luu kesään, mut­ta kun hikoi­lut­taa jo yöl­lä­kin, eikä uni tule. Sel­lai­nen voi hai­ta­ta jopa loma­lai­sen elä­mää. Ei kul­je töis­sä ole­val­la oikein aja­tus, jos läm­pö ei anna lepoa yölläkään.

Kir­joit­ta­mi­nen. Sii­nä mie­li­ku­vi­tus on vapaa len­tä­mään ja sil­mien eteen avau­tuu toi­nen tois­taan mie­len­kiin­toi­sem­pia tari­noi­ta. Olen pie­nes­tä pitäen tykän­nyt kir­joit­ta­mi­ses­ta, mut­ta vii­me vuo­si­na olen löy­tä­nyt tie­ni yhä useam­min pape­rin ja kynän ääreen. Vaik­ka luon­teel­ta­ni olen aika hil­jai­nen ja tyy­ni, kir­joit­taes­sa löy­dän ääne­ni eri taval­la, luon pää­ni sisäi­set tari­nat paperille. 

Monil­la on näi­nä päi­vi­nä ollut edes­sään läh­tö sin­ne jon­ne­kin loma­rin­ta­mal­le. Tai läh­tö on mah­dol­li­ses­ti nur­kan taka­na. Kuu­lem­ma innok­kaim­pia on pitä­nyt sitoa Poh­jan­maal­la työ­pöy­tään­sä tai ‑konee­seen­sa kiin­ni, jot­ta nämä eivät ryn­nis­täi­si lomal­le ennen aikojaan.

Huo­men­na juhan­nusaat­to­na tulee kulu­neek­si 80 vuot­ta sii­tä, kun Suo­men ja Neu­vos­to­lii­ton välil­lä alkoi jäl­leen sota. Suo­mes­sa sitä ryh­dyt­tiin kut­su­maan soti­mis­ten jäl­keen jat­ko­so­dak­si. Suo­mel­la oli sodas­sa tavoit­tei­ta. Aina­kin halut­tiin tal­vi­so­das­sa mene­te­tyt alu­eet takai­sin, ja kyl­lä­hän van­hois­ta rajois­ta men­tiin rei­lus­ti yli­kin. Suo­men sota­me­nes­tys oli pal­jol­ti Sak­san varas­sa. Tal­vi­so­dan rau­ha­neh­dot oli­vat olleet ras­kaat. Kaa­tu­nei­ta tai kadon­nei­ta oli yli 26 000 ja haa­voit­tu­nei­ta kym­me­nin­tu­han­sin. Nyrk­kiä oli var­mas­ti puris­tet­tu aina­kin taskussa.