Nuorittajoesta löytyi myrkyllistä sinilevää
Nuorittajoen tila heikkeni Ylikiimingissä yllättäen viime viikon alussa. Joesta otetuissa näytteissä havaittiin myrkyllistä sinilevää sekä rakko- ja viherlevää.
Lue lisääNuorittajoen tila heikkeni Ylikiimingissä yllättäen viime viikon alussa. Joesta otetuissa näytteissä havaittiin myrkyllistä sinilevää sekä rakko- ja viherlevää.
Lue lisääMeriniemessä nähtiin triathlonin sijasta duathlon merten jumalten näytettyään voimiaan. Rantaa pitkin puhaltanut pohjoistuuli kylmetti vedet edellisviikon ihanan lämpimistä vesistä hyisevän kylmiksi. Yritimme viimeisenä iltana puhua vedet kuumiksi instagram-videolla, mutta ei se onnistunut.
Lue lisääKoulu alkoi Rantapohjan alueen kouluissa tänään. Useimmat ekaluokkalaiset kulkevat ensimmäiset koulumatkat yhdessä vanhemman kanssa. Vanhempien lisäksi ensimmäisten päivien koulumatkaa on…
Lue lisääJo vuonna 1963 perustettu Ellilän sukuseura vaalii suvun perinteitä muun muassa kokoontumalla neljän vuoden välein sukutapaamisen ja ‑kokouksen merkeissä.
Lue lisääElokuu tuli hirveän nopeasti. Tuntuu, ettei kesää ehtinyt kulua kuin pari viikkoa, ja nyt jo koululaiset heittävät reppunsa selkään ja hyppäävät busseihin ja pyörien selkään suunnaten kouluun.
Tiedote. Julkaistu: 14.05.2020, 11:16 Metsähallitus Valtion maiden alue-ekologisen verkoston päivittäminen Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa on saatu päätökseen. Mittavan työn lopputuloksena…
Tiedote. Julkaistu: 14.05.2020, 11:16 Metsähallitus Valtion maiden alue-ekologisen verkoston päivittäminen Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa on saatu päätökseen. Mittavan työn lopputuloksena…
Kellon kesäpäivät kokosi kyläläiset seuraamaan monipuolista ohjelmaa Kiviniemen rantaan viime lauantaina. Päivän aikana nähtiin niin kalankäsittelynäytöksiä kuin vesisuihkulaudalla lentämistä. Yleisö pääsi testaamaan vesijettejä sekä hyppäämään Potnapekan kyytiin Kellon ympäri.
Kysymykset
1. Millä nimellä tunnetaan nykyisin Oy. Tippaustoimisto Ab.?
2. Kenen tunnetun suomalaisen poikia ovat Nuutti, Matias ja Aaro?
3. Mikä ihmisen elin tuottaa insulinia?
4. Mistä löytyy Suomen pisin laskettelurinne?
5. Kuinka monta riistaeläintä suunnilleen on Suomen metsästyslaissa? a) 20, b) 40, c) 60, d) 80
6. Missä tehtävässä toimi Victor Hugon romaanin mukaan Quasimodo ‑niminen henkilö?
7. Minkä historiallisen tapahtuman seurauksena perustettiin Ilta Sanomat v. 1932?
8. Millä nimellä tunnetaan paremmin sekä vihanneksena että mausteena käytetty saksankumina?
9. Minkä tunnetun yrityksen kotipaikka on Vieremän kunta Pohjois-Savossa?
10. Mistä pohjoismaasta on vaatealan yhtiö Varner-Gruppen? a) Suomi, b) Ruotsi, c) Tanska, d) Norja
Alakosken tilaa on kartoitettu. Tätä Haukiputaalla sijaitsevaa koskiosuutta on tarkoitus parantaa ja kunnostaa niin, että lohella ja siialla olisi paremmat nousu- ja kutumahdollisuudet.
Haukiputaan toimintapuistossa on vielä aamuyhdeksältä hiljaista. Lähihoitaja Annemari Vehkaperä sekä 17-vuotiaat Luna Hanhela ja Nella Pussinen istuvat puiston penkillä ja odottelevat lapsia leikkimään.
Elokuisina aamuina ilmassa alkaa olla kouluaamun tuntua. Ensi viikolla on taas aika kiinnittää erityinen huomio pieniin kulkijoihin liikenteessä. Pienet koulutaipaleensa aloittavat eivät aina muista vanhaa liikenneopetusta “katso ensin vasempaan, sitten katse oikeaan ja vielä kerran vasempaan”.
Oulun kaupunki tukee tänä vuonna 35 000 eurolla kuntalaisten tekemien kehittämisehdotusten toteuttamista. Kyseessä on osallistuvan budjetoinnin määräraha.
Tunteellisia ja riemullisia jälleennäkemisen hetkiä koettiin vanhassa Kaukkon talon pihapiirissä Yli-Iissä, kun entisen Kollajan koulupiirin oppilaat eli “katinhäntäläiset” tapasivat. Monet näkivät toisiaan ensimmäisen kerran jopa 60 vuoteen.
Reilut parikymmentä astetta lämmintä, lasillinen kylmää jääteetä, vieressä kulhollinen mansikoita ja käsissä hyvä kirja. Siitä on minun täydellinen kesäiltapäiväni tehty.
No vihdoinkin, hellettä pukkaa! Onko se hyvä vai paha, siitä ollaan kahta mieltä. Jotakin tuntuu jäävän puuttumaan, jos kesän hellepäivät jäävät vain muutamiin.