Kuivaniemen kuntoportaat vielä selvittelyyn
Iin yhdyskuntalautakunta jätti yksimielisesti pöydälle päätöksenteon kuntoportaiden rakentamisesta Kuivaniemelle.
Lue lisääIin yhdyskuntalautakunta jätti yksimielisesti pöydälle päätöksenteon kuntoportaiden rakentamisesta Kuivaniemelle.
Lue lisääNelostien rakennushankkeet saadaan tänä vuonna valmiiksi Iin pohjoispuolella ohituskaistojen valmistuttua. Valtatien jatkokehittämistä suunnitellaan kuitenkin koko ajan. Iin ohikulkutien lisäksi suunnitteluun on tulossa tien tulevat linjaukset Olhavan ja Kuivaniemen välillä. Kehittämisen tarve liittyy siihen, että valtatie 4 on osa tavaroiden ja ihmisten saumatonta liikkumista edistävää Euroopan laajuista TENT-T-verkkoa.
Lue lisääNätteporin näyttelytila on muuttunut kirjaston kesäolohuoneeksi. Lattialle on levitetty räsymattoja ja seinille ripustettu valokuvia. Olohuoneessa voi istahtaa nojatuoliin, pöydän ääreen tai vaikka tyynylle lattialle. Viihdykkeeksi on tarjolla lehtiä, kirjoja ja nuoruusmuistoja. Mukaansa voi napata Iin esitteitä.
Lue lisääIijoella käynnistyneessä Ojasta allikkoon ‑hankkeella tehostetaan metsätalouden vesiensuojelua johtamalla ojitusvesiä kuivuneille soille. Hankkeessa kehitetään toimintamallia metsätalouden vesiensuojeluun hyödyntämällä heikkotuottoisia metsäojitettuja…
Lue lisääRantapohjassa uutisoitiin tänään 22.6. virheellisesti, että Iin kunnanhallitus hyväksyi kunnan metsäsuunnitelman. Kunnanhallitus ei kuitenkaan hyväksynyt suunnitelmaa, vaan jätti sen pöydälle.
Pitkään valmisteilla ollutta Iin kunnan metsäsuunnitelmaa vuosille 2021–2030 on hiottu sen jälkeen, kun kunnanhallitus palautti sen huhtikuussa äänestyksen jälkeen valmisteluun. Käydyn keskustelun pohjalta aiempaan metsäohjelmaan on täsmennetty termistöä, lisätty mahdollisia METSO-ohjelmaan soveltuvia kohteita ja mahdollisia avohakkuukohteita sekä määritelty vaihtomaiksi soveltuvia alueita.
Naisten määrä lisääntyy nykyisestä Iin uudessa kunnanvaltuustossa. Tulevasta 31 valtuutetusta 14 on naista. Edelliseen valtuustoon valittiin vuonna 2017 yhteensä 35…
Iissä ja muissa Oulunkaaren kunnissa rokotetaan nyt kaikkia yli 16-vuotiaita. Rokotettavan tulee olla täyttänyt 16 ennen kuin rokotteen voi saada. Rokotusaika…
Koronarokotukset laajenevat Oulussa 20-vuotiaisiin eli vuonna 2001 syntyneisiin ja sitä vanhempiin henkilöihin. Rokotuksissa käytetään Biontech-Pfizerin tai Modernan rokotetta. Rokotusvuorossa ovat…
Kuntavaalien voittajapuolue Iissä on perussuomalaiset, jonka kannatus lisääntyi edellisistä kuntavaaleista 6,4 prosenttiyksikköä. Puolue nousi kannatuksellaan häntäsijalta Iin neljänneksi suurimmaksi puolueeksi.…