Ohut hiek­ka­pö­ly levi­ää Kui­va­joen Pirt­ti­kos­ken ilmaan, kun Mau­no Päk­ki­lä vetäi­see kai­vin­ko­neen kau­hal­la sora­kuor­maa met­sä­ko­neen kyy­dis­tä veteen.– On niin kui­vaa, tuu­maa työn­joh­ta­ja Eero Hil­tu­nen pöly­pil­ven tuntumasta.

Navet­ta palaa, navet­ta palaa! Ja niin paloi­kin. Elet­tiin kesä­kuu­ta 1941. Han­nes Paa­sol­ta, sil­loi­sel­ta kui­va­nie­me­läi­sel­tä pien­ti­lal­li­sel­ta, joka asui Mik­ko­lan tilaa, meni tär­keä elä­mää yllä­pi­tä­vä raken­nus. Onnek­si kar­ja, kol­me leh­mää, hevo­nen ja lam­paat oli­vat lai­dun­ta­mas­sa ja näin säästyivät. 

Kui­va­nie­men pitä­jä­mark­ki­nat ovat värit­tä­neet Kui­va­nie­men kesää jo yli kol­me­kym­men­tä ker­taa, ja edel­leen ne kerää­vät sekä val­tai­san ylei­sö­mää­rän että run­saas­ti mark­ki­na­kaup­piai­ta ja tuo­te-esit­te­li­jöi­tä niin lähel­tä kuin kauempaa.

Kui­va­nie­mel­lä on veto­voi­ma­te­ki­jöi­tä, jois­ta kan­nat­taa ker­toa kai­kil­le vie­rail­le. Näin sanoi Kui­va­nie­men koti­seu­tu­päi­vän juh­la­pu­hu­ja, luo­kan­opet­ta­ja Mir­ja Veh­ka­pe­rä.

Kui­va­nie­me­läis­syn­tyi­nen toi­mit­ta­ja Jen­ni Räi­nä on löy­tä­nyt sijan ja elä­män­työn ajan­koh­tais­ten ja tätä päi­vää tal­let­ta­vien tie­to­kir­jo­jen teki­jä­nä. Tänä vuon­na hän on muka­na nel­jän poh­jois­suo­ma­lai­sen toi­mit­ta­jan teke­mäs­sä kir­jas­sa Met­sä mei­dän jälkeemme.

Mar­ja­ke­sä alkaa olla käsil­lä. Hil­la­sa­to kyp­syy par­haim­mil­laan. Kui­va­nie­me­läi­nen hil­las­ta­ja Kau­ko Juop­pe­ri on ehti­nyt käväis­tä sekä avo­suol­la että rämeel­lä.– Vähän olen ehti­nyt met­sis­sä lauk­kaa­maan tänä kesä­nä. Yhden reis­sun kävin, ja aina­kin avo­suon reu­nal­la näyt­ti hei­kol­ta. Rämeel­lä oli hil­lo­ja har­vas­sa, mut­ta nekin oli­vat raa­ki­lei­ta. Se reis­su jäi sii­hen, kun oli syö­pä­läi­siä­kin niin pal­jon. Vii­kon­lo­pul­la hyök­kään uudes­taan, mut­ta eri suun­nal­le, Juop­pe­ri kaavailee.

Kui­va­nie­me­läi­nen Irma Soi­ni tun­ne­taan koti­pi­tä­jäs­sä par­hai­ten tak­si­au­toi­li­ja­na. Se on kui­ten­kin vain yksi osa hänen monen­kir­ja­vaa elämäänsä.

Nelos­tien var­ren asuk­kaat näke­vät jos jon­kin­lais­ta mat­kaa­jaa. On hevos­vank­ku­ria, kai­ken mal­lin pyö­rä­vi­ri­tel­miä, lif­ta­rei­ta ja tie­tys­ti monen sor­tin moot­to­ri­me­ni­jää. Vii­me vii­kol­la Ran­ta­poh­jan alu­een läpi huraut­ti paris­kun­ta tandemilla.

Elä­män kir­jo, kuo­le­ma, elä­män tar­koi­tus on tanak­kaa asi­aa, mut­ta musii­kin kera ja runo­muo­dos­sa ja säve­lin saa­tel­tu­na tun­nel­mat vaih­te­le­vat rons­kis­ta huu­mo­ris­ta maa­il­mo­ja sylei­le­viin tun­toi­hin ja synk­kiin tutkiskeluihin.