Kiiminki
Ajankohtaista, Haukipudas, Ii, Jääli, Kello, Kiiminki, Kuivaniemi, Yli-Ii, Ylikiiminki
30.03.2023 00:03
Mikä on tärkein asia, joka päättäjien pitää hoitaa kuntoon ensi vaalikaudella? Näin kysyttiin Rantapohjan alueen turuilla ja toreilla viime päivien aikana. Tällä sivulla vastaukset.
Lue lisää
Ajankohtaista, Kiiminki
30.03.2023 00:01
Koiteliin valittiin vuonna 2018 Koitelikeskusta toteuttamaan kiiminkiläinen GoArctic Oy. Yrityksen varausta jatkettiin vuosien aikana useaan otteeseen, mutta nyt varaus on rauennut, sillä suunnitelmat eivät konkretisoituneet. Yhdyskuntalautakunta hyväksyi kokouksessaan tällä viikolla Koitelin matkailu- ja virkistyskeskuksen toteuttajan uudelleen hakemisen. Hakuaika on toukokuun alusta elokuun loppuun saakka.
Lue lisää
Ajankohtaista, Kiiminki
30.03.2023 00:01
Eino Iisakka kuoli 12.3.2023 Oulussa pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Hän oli syntynyt 11.9.1946 Kiimingissä. Eino Iisakka oli maatalon poika Pohjois-Pohjanmaalta, Kiimingin Huttukylästä. Kotitalon jokaisesta ikkunasta näkyi Kiiminkijoki, joka uursi jälkensä pysyvästi myös Iisakan mielenmaisemaan.
Lue lisää
Ajankohtaista, Jääli, Kiiminki
30.03.2023 00:01
Vanhassa suomalaisessa kansanuskossa on ollut tärkeänä käsitteenä lykky eli onni. Entisajan kyläyhteisössä ajateltiin, että onnea oli varattu kylälle vain rajallinen määrä. Jos halusi kasvattaa vaikka omaa karjalykkyä, oli onni vietävä naapurilta noitakonsteilla. Noituuden uhkalta piti osata suojautua. Siihen tarvittiin ”kotivakuutus”, jonka virkaa toimittivat rakennusten taika- ja uhrikätköt.
Lue lisää
Terve Suomi on laaja väestötutkimus, joka tuottaa ajankohtaista tietoa Suomessa asuvien aikuisten terveydestä, hyvinvoinnista ja palveluista sekä niissä tapahtuneista muutoksista…
Galleria Oskari Jauhiaisessa nähdään seuraavaksi 20 sarjakuvantekijää ja 26 sarjakuvateosta –sarjakuvanäyttely, joka on avoinna yleisölle 22.4. saakka.
Kiimingin seurakuntakeskuksessa järjestetään sunnuntaina 2.4. kello 18 hengellisen musiikin konsertti, jonka tuotolla tuetaan yhteisvastuukeräystä. Kahvitarjoilu alkaa jo kello 17.15 ja vapaaehtoinen kahviraha sekä ohjelmamaksu ohjataan yhteisvastuukeräykseen. Keräyksen kohteena on nuorten väkivallan ehkäisyyn ja sovitteluun tehtävä työ.
Kauneus ja Hieronta Adele Kiimingissä täyttää huhtikuun alussa kymmenen vuotta. Yrittäjä Outi Hartikainen kertoo vuosikymmenen menneen loistavasti, joista hän kiittääkin asiakkaitaan. Alalla hän on ollut yli 25 vuotta ja halu tuottaa kokonaisvaltaisia hoitoja ajaa edelleen eteenpäin. Viikolla 13 hoitolassa on tuotetarjouksia ja avoimet ovet 31.3. klo 10–17 synttäreiden kunniaksi.
Opetushallitus on julkaissut lukioiden ja ammatillisen koulutuksen yhteishaun tulokset tältä keväältä. Oulun lukioihin haki 1716 ensisijaista hakijaa. Aloituspaikkoja on 1719. Oulun päivälukioista eniten hakijoita on uuteen Raksilan lukioon.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi keskiviikkona, ja jatkuu ensi viikon tiistaihin saakka. Kiimingin liikenneasemalla oleva ennakkoäänestyspaikka avautui aamukymmeneltä. Ensimmäiset äänestäjät olivat jonossa heti äänestyspaikan avauduttua. Jonoa kertyi heti alkuminuuteilla runsaasti, mutta se liikkui ripeästi.
Eduskuntavaalien ehdokkaista vasta 26 prosenttia on Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:n mukaan kertonut vaalikampanjansa suuruudesta ja rahoituksen lähteistä. Ahkerimpia ennakkoilmoitusten tekijöitä eduskuntapuolueista ovat olleet Vasemmistoliiton ehdokkaat. Vaalipiireittäin eniten ilmoituksia puolestaan on tehty Hämeessä. Liberaalipuolueen ja Piraattipuolueen kaikki ehdokkaat ovat jo tehneet ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan.
Työesteiden vuoksi pitkään kokoonpanosta pois ollut KiiRin kapteeni Karri Oikarinen palasi tositoimiin maanantaina ja millä teholla! Oikarinen nakutti komeat pisteet 23 KiiRin kukistaessa vakuuttavasti Tönköt Oulusta korein 103–56 (42–27).
Vain Tilaajille
Haluaisitko jatkaa lukemista?
Kirjaudu sisään tai tee tilaus
Kuusamontiellä sattui tiistaina 21.3. henkilöauton ja kuorma-auton välinen liikenneonnettomuus Oulussa VT20 Hirvisuon kohdalla, kun henkilöauto törmäsi vastaan tulleeseen kuorma-autoon.
Kiiminkiläisen kansanedustajan ja kansanedustajaehdokkaan Pekka Aittakummun vaalikampanjointi on jatkunut aktiivisena jo viikkoja. Mies ryhmineen on kulkenut laajaa vaalipiiriä läpi järjestäen erilaisia tilaisuuksia monenlaisissa ympäristöissä.
Eduskuntavaalien 2023 ennakkoäänestys kotimaassa alkaa keskiviikkona 22.3. ja päättyy tiistaina 28.3. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 2.4.
Kiimingissä sijaitsevan Ylikylän yksikön oppilasmäärä on 69 ja se toimii Huttukylän koulun sivuyksikkönä. Etäisyys pääkoulun ja sivuyksikön välillä on noin viisi kilometriä. Koulussa on koulukuljetuksen piiriin kuuluvia oppilaita. Ylikylän yksikössä on kolme opettajaa ja se tarjoaa yhdysluokkaopetusta. Koulu toimii kylän palveluiden keskuksena ja sosiaalisena kohtaamispaikkana. Alustavan arvion mukaan Ylikylän rakennus on pienimuotoisen korjauksen tarpeessa vuonna 2025 ja isomman perusparannuksen tarpeessa noin vuonna 2035.