Nimi­merk­ki (16.8) ”Kaik­ki heti mul­le tän­ne” on sitä miel­tä, että hyl­kei­den pitää saa­da olla joel­la. Hyl­keet eivät ole syyl­li­siä, kalas­ta­jat ja muut ovat. Nimi­merk­ki ei ansait­si­si vas­taus­ta. Kom­men­toin kui­ten­kin, sil­lä hyl­je­suo­je­li­jat tun­tu­vat ole­van laa­jas­ti tätä miel­tä. Vai olen­ko itse vää­räs­sä suo­je­li­jois­ta ja vih­reis­tä. Toi­von suo­je­li­joi­den ja vih­rei­den vas­taa­van, omal­la nimel­lään: ”ovat­ko hyl­keet jokia­lueil­la vaa­rak­si vaellussiikakannoille?” 

Mik­si nykyih­mi­sel­lä pitää joka het­ki olla kalen­te­roi­tua ja aika­tau­lu­tet­tua? Emme­kö kes­tä het­keä­kään tyl­syy­del­le, jol­loin pysäh­tyä, kes­kit­tyä ja poh­dis­kel­la? Kän­nyk­kä kädes­sä, ruu­tu sil­mis­sä, napit kor­vis­sa aamus­ta iltaan ja yöhön­kin. Suu­ri vaa­ra sumen­tu­mi­seen, uupu­muk­seen vähi­tel­len. Oli­si­ko aika herä­tä, ettei val­lan masen­nus valtaa.