Kello
Ajankohtaista, Haukipudas, Kello
30.06.2022 00:01
Kellonkartanon kristillinen kurssikeskus ja kappeli Haukiputaan Kellossa juhlistaa 2.–3.7. 60-vuotiasta taivaltaan kirkkona. Kellonkartanon hirsinen päärakennus rakennettiin vuonna 1911 toimittamaan kesähuvilan virkaa, mutta vuonna 1962 se otettiin kristilliseen käyttöön piispa Olavi Heliövaaran vihkiessä sen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkotilaksi.
Lue lisää
Ajankohtaista, Haukipudas, Kello, Kolumnit, Oulu
30.06.2022 00:00
Otsikoin vuoden ensimmäisen Päättäjältä-kirjoitukseni (Rantapohja 13.2.2022) ”Hyvinvointialue rakennetaan yhteistyöllä”. Tuolloin aluevaalit olivat vasta edessä, enkä tiennyt, tuleeko minulla jatkossa olemaan roolia hyvinvointialueen päätöksenteossa. Vaalien jälkeen päädyin kuitenkin aluehallitukseen, jolla on poliittisista toimielimistä merkittävin rooli päätettäessä miltä hyvinvointialue tulee näyttämään. Aluehallituksen alkutaival on sujunutkin todella hyvässä yhteishengessä. Ani harvasta asiasta on jouduttu äänestämään ja niissäkin kyse on ollut yksittäisestä erilaisesta näkökulmasta. Hyvän yhteishengen ja yksimielisen päätöksenteon ansiosta valmistelu on sujunut ripeästi.
Lue lisää
Kello, Kiiminki
28.06.2022 00:01
Viime viikon tiistaina 21.6. Sivistys- ja kulttuurilautakunta päätti, että he esittävät kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi Takkurannan ja Kiviniemen koulujen yhdistämisen hallinnollisesti Kellon yhtenäisperuskouluun 1.8.2022 alkaen sekä Kiiminkijoen koulun yhdistämisen Kiiminkipuiston kouluun. Siirtymisen yhteydessä Kiiminkijoen koulu lakkaa ja syntyy uusi, Kiiminkipuiston yhteinäinen peruskoulu sekä monitoimitalo. Myös Takkurannan koulun toiminta itsenäisenä kouluna lakkaa ja koulu on jatkossa Kellon koulun Takkurannan yksikkö. Kellon koulun rehtori toimii molempien koulujen rehtorina.
Vain Tilaajille
Haluaisitko jatkaa lukemista?
Kirjaudu sisään tai tee tilaus
Lue lisää
Haukipudas, Ii, Jääli, Kello, Kiiminki, Kuivaniemi, Pateniemi
28.06.2022 00:01
Lotto: 15, 18, 22, 25, 29, 32, 34. Lisänumero: 23. Plusnumero: 25. Voitonjako: 7 oikein – kpl, 6+1 oikein 3…
Lue lisää
Merivartiostot suorittavat tehostettua vesiliikennevalvontaa tänäkin juhannuksena ja varmistavat veneilijöiden turvallisuutta vesillä. Tärkeintä on veneilijöiden oma vastuullinen toiminta. Ennen vesille lähtöä…
Mäkihyppyä ja yhdistettyä harrastavat Eemeli Kurttila ja Peter Räisänen kertovat viime kauden menneen hienosti ja motivaation olevan korkealla. Kurttila aloittaa syksyllä Haukiputaan Länsituulen koulussa yhdeksännen luokan treenikaveri Räisäsen suunnatessa Kuopion urheilulukioon. Kurttila kertoo ottavansa vuoden päästä saman suunnan.
Vain Tilaajille
Haluaisitko jatkaa lukemista?
Kirjaudu sisään tai tee tilaus
Vain Tilaajille
Haluaisitko jatkaa lukemista?
Kirjaudu sisään tai tee tilaus
Rantapohjan kesälehti on ilmestynyt tänään torstaina ja se on laajassa jakelussa lehden levikkialueella. Lehti on vapaasti luettavissa myös verkossa. Kannattaa kokeilla…
Puun korjuuseen ja kuljetukseen syntyy tuhat uutta työpaikkaa, kun Metsä Groupin uusi biotuotetehdas käynnistyy vuoden 2023 syksyllä. Metsäammattilaisia- ja asiantuntijoita on rekrytoitu puunhankintaan paljon lisää jo viime aikoina.
Laatikko toisensa perään purkautuu pakettiauton sisuksista. Sisällä liikkeessä tuotteet nousevat telineisiin näppärästi. Pian kauppa on valmis ottamaan vastaan asiakkaita, joita on jo kertynyt varauskalenteriin. Kauppa on alusvaatteiden erikoisliike BraBra Lingerie, joka toimii PopUp ‑periaatteella. Kauppa kiertää Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin kuntakeskuksissa asettuen kohteesta riippuen paikoilleen muutamaksi päiväksi tai useammaksi viikoksi. Kiertueiden välillä kauppa palvelee Kellon Kiviniemessä.
Oulun kaupungin suunnittelemat palveluverkkomuutokset vaikuttavat toteutuessaan Kiimingin ja Kellon alueiden päiväkoteihin ja peruskouluihin. Tiistaina Kiiminkipuiston koulussa järjestetyssä kuulemis- ja keskustelutilaisuudessa Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä kertoi suunnitelluista muutoksista.
Uutena trendilajina tunnettua padelia pääsee pelaamaan myös tänä vuonna syksyyn saakka Virpiniemessä vuokrattavilla ulkokentillä. Kellolainen perheyritys PikePadel Oy järjesti avoimet ovet, missä lajista kiinnostuneet pääsivät kokeilemaan mailapeliä ilmaiseksi.
Vain Tilaajille
Haluaisitko jatkaa lukemista?
Kirjaudu sisään tai tee tilaus
Letonranta on Kellon Kiviniemessä Virpiniementien varressa sijaitseva uusi iso asuinalue, jonne nousee omakotitaloja kuin sieniä sateella. Oulun seudun ammattiopiston (OSAO) Haukiputaan yksiköllä on Letonrannassa useita omakotitalokohteita, jotka rakennetaan opiskelijatyönä. Kahden syksyllä Vanttitielle aloitetun omakotitalon harjakaisia vietettiin viime viikolla ja mukaan oli kutsuttu myös talonrakennusopiskelijoiden huoltajia. Ohjelmassa oli kohteen esittelyjä ja tarjoilua.
Vain Tilaajille
Haluaisitko jatkaa lukemista?
Kirjaudu sisään tai tee tilaus
Rajavartiolaitoksen Länsi-Suomen Merivartiosto järjestää ympäristövahingon torjuntaharjoituksen Virpiniemen edustalla. Harjoitus alkaa tänään torstaina ja jatkuu tiistaihin 24.5. saakka. Harjoitukseen osallistuu merivartioaseman ja pelastuslaitoksen pintayksiköiden lisäksi palvelusopimuskumppani M/s Aalto öljyntorjunta-alus miehistöineen.
Vain Tilaajille
Haluaisitko jatkaa lukemista?
Kirjaudu sisään tai tee tilaus
Oulun kaupungin osallistuvan budjetoinnin äänestys on käynnissä eli oululaiset pääsevät päättämään, mihin 70 000 euroa käytetään. Omia suosikkejaan voi äänestää 34 ehdotuksen joukosta. Kaikkiin ehdotuksiin voi tutustua Osallistu Oulu-sivustolla (osallistu.ouka.fi) jossa myös äänestys tapahtuu. Äänestysaika on 16.5.–29.5.
Liikuntapalveluiden järjestämiin lasten uimakouluihin ja muihin vesiliikuntakursseihin ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona 18. toukokuuta kello 8.00. Kurssit pidetään Oulun uimahallissa Raksilassa sekä Raatin uimahallissa.