Isoäidin jäljillä Amerikassa
Yli sata vuotta sitten, vuonna 1913, isoäitini Katri/Kaisa Klasila matkusti Iistä Amerikkaan. Matkan päämäärä oli Hancockin kaupunki Michiganissa. Paikkaa nimitettiin.…..
Lue lisääYli sata vuotta sitten, vuonna 1913, isoäitini Katri/Kaisa Klasila matkusti Iistä Amerikkaan. Matkan päämäärä oli Hancockin kaupunki Michiganissa. Paikkaa nimitettiin.…..
Lue lisääLauantai-iltapäivän hämärtyessä nuorisoseurantalo Sampolan pihatiellä loistavat ulkotulet kutsuvasti. Talossa ovat juuri käynnistyneet joulumyyjäiset, joita läsnäolollaan kunnioittavat myös joulupukki ja Kuivaniemen Hyrystä saapuneet tiernapojat.
Koskikaran alueleikkipuisto Illinsaaressa on avattu virallisesti käyttöön nauhanleikkuun sekä glögi- ja piparitarjoilun merkeissä.
“Näkyykö paloautoja pihalla, ja koska sinne pääsee taas niitä katsomaan”, oli pieni Tomi-poika ehtinyt kysyä jo moneen kertaan paloaseman ohi kuljettaessa ennen kuin Paloturvallisuusviikon aloittanut Päivä paloasemalla ‑tapahtuma vihdoin koitti.
Kiimingin lukion toiminta pääsi alkamaan vuonna 1968 tiloissa, jotka nykyisin tunnetaan Jokirannan kouluna, ja ensimmäiset 17 ylioppilasta valmistuivat opinahjosta keväällä 1971.……
Praavantien varrella asuvien iiläisten sekä muiden tietä käyttävien kolme kuukautta kestänyt piina on päättynyt, kun Liesojan ylittävä uusi silta on saatu käyttöön. Sillan käyttöönottotarkastus ja Ely-keskuksen loppukatselmus suoritettiin 23.10.
Siiankalastus on Iijoella parhaassa vauhdissaan, mutta verkkokalastajien riesaksi on merestä noussut aina Raasakan voimalaitospadolle asti hylkeitä, joita houkuttaa verkoista löytyvä.…..
Haukiputaan Asemakylältä kotoisin oleva Topias “Topson” Taavitsainen voitti elokuussa Dota 2 ‑pelin maailmanmestaruuden osana viisihenkistä OG-joukkuetta. Vasta vuoden verran ammattilaispelaajan.…..
Ensin metsätyökoneet raivasivat tienvartta, sitten ilmaantui kaivinkoneita ja muutakin raskasta kalustoa Oijärventien varrelle Konttilantien risteykseen.
Iin S‑Marketin edustalle ilmestyneet porsaan muotoiset betoniporsaat ovat herättäneet ihastusta ja hämmennystä kaupan asiakkaissa. Betoniporsaat ilmestyivät kaupan edustalle Iissä hetken.…..
Ylikiimingin koulun alue kokee muutoksia talven aikana. Koulun liikuntasaliin tehdään laaja remontti ja yläkoulun kylkeen nousee kokonaan uusi päiväkotirakennus. Päiväkodin.…..
Haukiputaan aluekirjastossa avatussa näyttelyssä esitellään 70-vuotiaan Joni Skiftesvikin kirjailijan uraa. Kirjaston rooli on aina ollut hyvin tärkeä juhlitun kirjailijan elämässä.
Viime viikot Suomi on tuntunut jauhavan vain ja ainoastaan puolustusvoimien siirtymisestä kahteen lihattomaan ateriaan viikossa. Asiasta noussut haloo ei kuitenkaan.…..
Neljä oululaista koulua on solminut Sister School ‑ystävyyskoulusopimukset neljän kiinalaisen koulun kanssa. Yksi näistä kouluista on Yli-Iin koulu, jossa viime.…..
Sotiemme veteraanit sekä heidän leskensä pääsivät viime viikon torstaina hemmoteltavaksi 12. kerran. Jo perinteeksi muodostunut Veteraanien hemmottelupäivä järjestettiin Lounas-Kahvila Nyymannissa.……
Rotuaarin lavalla etsittiin ratkaisuja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi Ilmastonmuutos ja maailmanrauha ‑symposiumissa. Rantapohjan aluetta edustivat ideakisan finaalissa yhteensä neljä joukkuetta: kolme ryhmää.…..