Oijärven virkistysalueelle kehittämissuunnitelmia
Oijärven kyläyhdistyksen suunnitelmissa on kohentaa venesatama- ja uimaranta-aluetta rakentamalla sinne kota, katos, ongintalaituri ja rantapalloilualue.
Lue lisääOijärven kyläyhdistyksen suunnitelmissa on kohentaa venesatama- ja uimaranta-aluetta rakentamalla sinne kota, katos, ongintalaituri ja rantapalloilualue.
Lue lisääKyläyhdistysten talkoot ovat pysyneet pienen porukan ponnistuksina koronarajoitusten takia. Rajoitusten höllennettyä pystyttiin viime viikonloppuna jo kokoontumaan vähän isommalla porukalla. Mahdollisuus hyödynnettiin heti Jakkukylässä, jossa kyläyhdistys rakensi lentopallokentän riippusillan kupeeseen ja halkoliiteriä Purusaareen.
Iin suurimmalla valtuustopuolueella keskustalla on kuntavaaleissa 32 ehdokasta. Puolue esitteli vaaliohjelmaansa ja ehdokkaidensa ajatuksia kunnan kehittämisestä tiistaina virtuaalisessa tupaillassa.
Koronarajoitukset höllentyivät sopivasti vaalien alla niin, että puolueet pääsevät tekemään vaalityötä toreille ja kauppojen edustoille.
Iin kunnanvaltuusto pisti erikoisen koronavuoden pakettiin hyväksymällä 1,1 miljoonaa euroa ylijäämäisen tilinpäätöksen.
Kunnanjohtaja Ari Alatossava totesi valtion anteliaisuuden pelastaneen kunnat viime vuonna. Kuntatalouden odotettiin jatkavaan laskuaan, mutta toisin kävi. Iin kunta sai 2,5 miljoonaa euroa korona-avustusta ja 700 000 euroa harkinnanvaraista valtionosuutta, joiden lisäksi verotulot kasvoivat odotettua enemmän.
Rantapohja kysyi kuntavaaleissa Iissä ehdolla olevien puolueiden edustajilta näkemyksiä kunnan taloudesta, elinvoiman lisäämisestä, vaalikauden tavoitteista, tuulivoimasta ja kylien kehittämisestä.
Näyttää siltä, ettei Iin kunnan nykyisillä päättäjillä tule olemaan loivaa laskua valtuustokauden loppuun. Vielä kesäkuun lopussa tulee käsittelyyn ulkopuolisen asiantuntijan…
Iin kirjaston ja Iin kansalaisopiston järjestämissä vaali-livelähetyksissä oli torstaina vuorossa ensimmäistä kertaa kuntavaaleissa ehdolla olevien haastattelu. Kirjastonjohtaja Minna Halosen tentattavana olivat Jussi Heinäaho vasemmistosta, Veliheikki Hyvärinen perussuomalaisista, Satu Nevatalo keskustasta, Eija Tikkanen vihreistä ja Ville Veijola kokoomuksesta. Kuudennesta Iin valtuustopuolueesta, SDP:stä ei ollut ehdokasta tilaisuudessa.
Ollinkorven tuulivoimahankkeen yhteysviranomaisena toimiva Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus totesi YVA-arviointiselostuksesta antamassaan perustellussa päätelmässä, että hanke vaati jatkoselvittelyjä. Päätelmässä todettiin, että Ollinkorven tuulivoimayleiskaava ei ole toteuttamiskelpoinen 63 voimalan (VE1) eikä 42 voimalan (VE3) mukaisena. Ainoastaan 15 voimalan vaihtoehto (VE2) olisi toteuttamiskelpoinen tai kehitettävissä sellaiseksi.
Kuntalaisten liikuntamahdollisuudet Iissä olivat netissä järjestetyn vaalipaneelin aiheena tiistai-iltana. Kyseessä oli Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n (PoPL) ja Yhdistyksistä hyvinvointia ‑hankkeen järjestämä ensimmäinen vaalitilaisuus. PoPLin aluejohtaja Esko Hassisen johtamissa kymmenessä paneelissa käsitellään kuntalaisten hyvinvointia ja liikunnan roolia sen osatekijänä. Iin paneelissa olivat mukana Heli-Hannele Haapaniemi vihreistä, Seppo Keltamäki sosialidemokraateista, Jari-Jukka Jokela keskustasta, Petri Hyvönen perussuomalaisista, Johanna Jakku-Hiivala vasemmistosta ja Jussi Kurttila kokoomuksesta.