Kiimingin koirapuisto valmistuu ensi kesänä
Hakomäen koirapuiston suunnitelmat ovat valmistuneet ja ne ovat parhaillaan nähtävillä.
Lue lisääHakomäen koirapuiston suunnitelmat ovat valmistuneet ja ne ovat parhaillaan nähtävillä.
Lue lisääRantapohjan alueelta on kuluvalla vaalikaudella ollut Oulu kaupunginvaltuustossa peräti 15 valtuutettua, joista 12 tavoittelee itselleen jatkokautta. Kaikkiaan Oulussa eri puolueilla on ehdokkaita tällä hetkellä yhteensä reilut 600. Rantapohjan alueelta valtuustoon halajavat kymmenet ehdokkaat eri puolueiden listoilta. Valtuustoon valitaan 67 valtuutettua. Viime vaaleissa uudelleen Oulun kaupunginvaltuustoon valittiin 43 valtuutettua, joista uusia oli 24.
Virpiniemen alueen asukkaat ovat vuosia vaatineet Oulun kaupungilta toimia, joilla mahdollistettaisiin vakituinen asuminen alunperin vapaa-ajan asumiseen kaavoitetulla alueella. Tämänviikkoisessa yhdyskuntalautakunnan kokouksessa käsiteltiin aloitetta, jossa 265 allekirjoittajaa esitti vaiheittaisen asemakaavan laatimista alueelle. Tällä tavoiteltiin sitä, että omistaja voisi itse muuttaa loma-asunnon käyttötarkoituksen oman tarpeensa mukaan.
Asukastuvan kohtalo on Ylikiimingissä kuuma peruna, joka uhkaa koko kirjastotalon jatkosuunnittelua. Osa ylikiiminkiläisistä vaatii, että ennen kuin kirjastohanketta viedään eteenpäin, on päätettävä myös siitä, mitä nyt entisellä kunnantalolla toimivalle asukastuvalle tapahtuu. Asukastupaa ei ole käsitelty lainkaan kirjaston hankeselvityksen yhteydessä, vaikka se monen ylikiiminkiläisen mielestä olisi kuulunut niputtaa mukaan hankkeeseen. Pelkona alueella on nyt, että mikäli hanke etenee ilman päätöksiä asukastuvasta, ei mene kauaakaan, kun entinen kunnantalo saa purkutuomion ja asukastupa jää ilman tiloja.Toisaalta osa ylikiiminkiläisistä toivoo, että nykyinen hanke etenisi mahdollisimman nopeasti, jotta erityisesti kirjasto ja nuorisopalvelut saisivat terveelliset ja toimivat tilat käyttöönsä.
Runsaasti erimielisyyksiä ja ristiriitatilanteita aiheuttanut Vapon entisen turvesuon, Hakasuon ottaminen viljelykäyttöön etenee. Alueen Vapolta ostaneet viljelijät Reima Pyy ja Jyri Koivisto kertovat, että alue on tarkoitus saada vihertämään tulevana kesänä.
Koti ja kotiseutu ovat meille tärkeitä. Jokaisella meistä on myös mielipide siitä, minkälainen oman asuinympäristön tulisi olla. Suomen perustuslakiin on…
Yli-Iissä otettiin positiivisesti vastaan suunnitelmat uudesta koulun ja Vorellin läheisyyteen rakennettavasta monitoimitalosta. Yksikerroksiseen rakennukseen kaavaillaan siirrettäväksi Jokirannan palvelukeskuksen, kirjaston, hyvinvointipisteen, Oulu10:n, Yli-Iin päiväkodin sekä Oulu-opiston toiminnot. Monitoimitalon suunnittelu on nyt hankeselvitysvaiheessa.
Hallitus houkuttelee loppukiriin pandemian torjunnassa. Nuoret siirtyvät etäopiskeluun, harrastukset keskeytetään. Ravintoloita uhkaa sulku, kokoontumisia rajoitetaan aiempaa tiukemmin. Pohjois-Pohjanmaalla seurataan, miten…
Jäälissä pääsee nyt kulkemaan Kalamäestä Koiteliin saakka maastopyörällä pitkälti erämaalatua mukailevaa polkua pitkin. Reitille voi lähteä myös Jäälin koulun vierestä Laivakankaan luistelukentän takaa. Aktiiviset maastopyöräilyn harrastajat Toni Tuohino ja Henri Lassila ovat pitäneet uraa auki nyt parin viikon ajan vetämällä kävellen perässään autonrengasta.
Syntyjään yli-iiläinen, mutta jo pitkään Kiimingissä asunut Heikki Perälä perusti viime vuoden lokakuussa oman autokorjaamonsa, Avucar Oy:n Kiiminkiin. Alan töitä hän on ennen tätä tehnyt noin kaksikymmentä vuotta eri työnantajien palveluksessa. Oman yrityksen perustaminen sattui uskomattoman hankalalle vuodelle, mutta miehestä tuntuu, että aika on kuitenkin oikea.