Päättäjältä: Seuraa ja turvaa vai yksin omassa kodissa?
Tänään kirjoitan hieman toisenlaisen Päättäjältä-kolumnin. Mutta mielestäni aihe on tärkeä ja se kertoo myöskin, sen, että oma koti ei ole…
Lue lisääTänään kirjoitan hieman toisenlaisen Päättäjältä-kolumnin. Mutta mielestäni aihe on tärkeä ja se kertoo myöskin, sen, että oma koti ei ole…
Lue lisääViime vuonna tähän aikaan elämä oli vielä normaalia, mutta nyt se on erilaista. Vuosi sitten ei tiedetty koronasta mitään, mutta…
Tuloveroprosentti nousee Oulussa 0,5 prosenttiyksikkö, eli 20,5 prosenttiin. Kaupunginjohtaja Päivi Laajala esitti prosentin korotusta, jota kaupunginhallitus ei kokouksessaan hyväksynyt, vaan.…..
Rantapohjasta 19.11.1981: Vanhahko ukkeli tuli tiellä vastaan pikku-Villeä. Vitsikäs kun oli, niin ukkeli kysyi Villeltä, että kenenkäs tyttö sinä olet?.…..
Ollaan tässä porukalla luettu Iin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan palvelusuunnitelmaa. Ei kyllä voi kuin ihmetellä Iin kunnan kiirettä ja halua sulkea.…..
Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä ja Oulun kaupungin tilannekuvaryhmä ovat päättäneet jatkaa jo lokakuussa Oulun alueelle annettujen koronasuositusten voimassaoloaikaa 3.12. saakka. Koronatartuntojen…
Kolme pistettä jäivät kotijoukkueelle HauPan vieraillessa Vaasassa VIFKin vieraana. Peli päättyi 6–1. Vastustaja oli odotetusti vahva ja liikkuva joukkue, joka…
Iissä ammuttiin perjantaina iltapäivällä luvallisen hirvenmetsästyksen yhteydessä saksanhirvi. Hirvenmetsästyksen yhteydessä oli ollut mahdollista ampua luvallisesti myös metsäkauriita. Ampuja oli ampunut…
Lotto: 3, 6, 15, 16, 22, 25, 38. Lisänumero: 17. Plusnumero: 24. Voitonjako: 7 oikein 1 kpl 14 000 000,00…
Iin Järkkävisa palasi parin viikon katkaisuhoidosta isänpäivän istuntoon paljolti entisin vinkein. Poikkeuksena nähtiin Päkkikankaan ryhtiliike normaalitasolleen. Kysymysten vaikeusaste näyttää vakiintuneen.…..
Tauno Johannes Huovinen Iistä kuoli 30.10.2020. Hän oli 89-vuotias. Eila Kyllikki Karén Iistä kuoli 2.11.2020. Hän oli 87-vuotias. Aino Heikkilä.…..
Hyvä huomio nimimerkiltä Vaakuna Rantapohjassa 3.11. Huomasit, että Oulunkaaren tai Iin kunnan puolelta voi kyseessä olla harhautus, jotta myöhemmin voitaisiin.…..
Luin Rantapohjasta 22.10. Mirja Vehkaperän vastauksen eläkeläisjärjestöille, jotka ovat huolissaan kaupungin suunnitelmista leikata vanhuspalveluista 700 000 euroa. Vastauksen mukaan koko Oulun.…..
Sinä naapurini, joka olet niin utelias, että jos et näe sieltä sohvan nurkasta, mitä tuon kaupasta kotiin, niin liimaat nenäsi.…..
Kiimingissä Oulun kaupungin tehostetun palveluasumisen Jaarankartanon yksikössä on tapahtunut työntekijöiden ja asukkaiden joukkoaltistuminen. Tapauksen takia viisi työntekijää on asetettu karanteeniin…
Iijoen Haapakoskelle Yli-Iihin aletaan tässä kuussa rakentaa Suomen ensimmäistä smolttien alasvaellusväylää. Lohikalojen alasvaelluksen turvaamiseksi käynnistyvän rakennusurakan hinta on 1,5 miljoonaa euroa.…