Meil­lä taval­li­sil­la ihmi­sil­lä ei ole mah­dol­li­suuk­sia lähet­tää Ukrai­nan avuk­si ras­kas­ta aseis­tus­ta tai mui­ta sota­tar­vik­kei­ta, mut­ta meil­lä on kui­ten­kin mah­dol­li­suus aut­taa Ukrai­naa ja ukrai­na­lai­sia monel­la muul­la taval­la. Hei­tä voi aut­taa osal­lis­tu­mal­la Ukrai­na-keräyk­siin tai teke­mäl­lä lah­joi­tuk­sia Suo­meen sotaa pakoon tul­leil­le ukrai­na­lai­sil­le. Suu­rin osa heis­tä on nai­sia ja lapsia.

Pari kol­me sanaa. Pal­ve­lu­verk­ko­sel­vi­tys, pal­ve­lu­verk­ko­suun­ni­tel­ma, väestösuunnite.

Ensim­mäi­sen luo­kan luok­ka­ku­va­ni on lii­mat­tu pah­vil­le. Ehkä se on sik­si säi­ly­nyt niin hyvin. Jos kat­son vain itseä­ni ja pukeu­tu­mis­ta­ni voi­si luul­la, että on satei­nen syk­sy, sil­lä minul­la on kumi­saap­paat jalas­sa. Kenel­lä­kään muul­la ei ole, vaan nau­ha­ken­gät, ten­na­rei­ta ja mui­ta. Muis­tan kyl­lä että kuva otet­tiin kevääl­lä. Nyt siel­lä joku nau­res­ke­lee, että Kevä­jär­vi ei osan­nut sol­mia ken­gän­nau­ho­jaan 7–8‑vuotiaana. Syy­nä oli kui­ten­kin se, että minul­la oli aina erit­täin kii­re tuon ikäi­se­nä ja kump­pa­rit sai nopeas­ti jalkaan.

Hir­vi­kan­taa har­ven­ne­taan Suo­men man­te­reel­la sää­del­lys­ti joka vuo­si, jot­ta eläin­ten mää­rä ei kas­va hal­lit­se­mat­to­mas­ti. Merel­lä asiat tun­tu­vat ole­van toi­sin. Esi­mer­kik­si Perä­me­rel­lä hyl­keit­ten mää­rä on nous­sut jopa 25 000:een. Se on aivan liikaa.

Jos­tain ihmees­tä suo­ma­lai­set alkoi­vat 1800-luvun lopul­la ja eten­kin 1900-luvun ensim­mäi­si­nä vuo­si­kym­me­ni­nä löy­tää aika urhei­lu­har­ras­tuk­sil­le. Nii­tä var­ten ryh­dyt­tiin perus­ta­maan run­sain mitoin myös urhei­luseu­ro­ja. Innos­tuk­sen täy­tyi olla suur­ta, mut­ta var­mas­ti urhei­lua myös pahek­sut­tiin jou­ta­va­na ajan­käyt­tö­nä – nekin pon­nis­tuk­set oli­si­vat hyö­dyt­tä­neet enem­män työnteossa!

Neu­vos­to­lii­ton mar­ras­kuus­sa 1939 alka­nut hyök­käys Suo­meen kes­ti 105 päi­vää. Suo­men oli pak­ko myön­tyä rau­han­neu­vot­te­lui­hin, mut­ta niin oli teh­tä­vä myös Neu­vos­to­lii­ton. Sii­tä oli tulos­sa hyl­kiö­val­tio maa­il­man silmissä.

Ehkä joku muis­taa­kin, kuin­ka kesän alus­sa ennus­te­lin sitä, mitä teen lomal­la­ni. Kuvai­lu piti aika hyvin paik­kan­sa. Vii­me vii­kon­lop­pu­na päät­ty­nyt loma kului­kin aika lail­la mökin remont­ti­työ­maal­la Kii­min­gin Huttukylässä.

Täten julis­tan sääs­ki­va­roi­tuk­sen Ran­ta­poh­jan alu­eel­le. Olin tiis­tai-ilta­na Kii­min­ki­joen var­ren ran­ta­nii­tyl­lä puu­hom­mis­sa ja koin kesän ensim­mäi­sen kun­non hyök­käyk­sen. Nii­tyn ojan var­res­ta on kaa­det­tu pui­ta ja nii­tä on jalos­tet­tu polt­to­puik­si. Hyt­ty­siä oli kos­teal­la alu­eel­la niin pal­jon, että kar­si­mi­nen ja kat­kai­su oli vaih­tua tyys­tin hui­to­mi­sek­si. Eikä ollut ohvia. Toi­saal­ta tor­jun­ta-ainees­ta ei ole mon­taa­kaan minuut­tia hyö­tyä ras­kaam­pien puu­hien yhtey­des­sä. Hiki­hän sen huuh­te­lee pois.