Noituus loppui Iissä 1560-luvulla
Luterilaisen uskonpuhdistuksen aika merkitsi Iissäkin 1500-luvun lopulla katoliseen aikaan nähden selvää muutosta kirkon suhtautumisessa noituuteen ja taikauskoon.
Lue lisääLuterilaisen uskonpuhdistuksen aika merkitsi Iissäkin 1500-luvun lopulla katoliseen aikaan nähden selvää muutosta kirkon suhtautumisessa noituuteen ja taikauskoon.
Lue lisääViime viikonloppuna Oulussa järjestettiin maakuntajuhla Suvikallaasit. Maakuntajuhlien ohjelmistoon kuului muun muassa tanssia, teatteria ja musiikkia.
Lue lisääJOUKKOLIIKENTEEN kesän aikataulut astuivat voimaan 3. kesäkuuta. Aikataulut ovat voimassa elokuun 6. päivään asti. Rantapohjan alueella vaikutukset näkyvät Iissä, Martinniemessä sekä Kiimingissä, joissa kulkee kesällä vähemmän linjoja. Iihin ajaa linja 23B, Martinniemeen linjat 20B ja 20N ja Kiiminkiin ajavat linjat 35B, 35BK ja 35N. Haukiputaalla linja 26 ajaa kesän alussa hieman muuta kesää enemmän vuoroja.
Lue lisääGaudeamus Igitur kaikui Kiimingin lukiossa kun ylioppilaaksi valmistuneet juhlivat lakkejaan Kiimingin lukiossa 1. kesäkuuta. Itse juhla oli screenin kautta näkyvillä myös koulun ruokasalissa, jossa istuskelikin jonkin verran lukiolaisten sukulaisia ja tuttavia.
Lue lisääPatoamattoman Kiiminkijoen laajalle valuma-alueelle Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, on hahmoteltu tulevaisuustiekartta. Se esittelee vision Kiiminkijoesta, joka tunnetaan puhtaista, valjastamattomista vesistään ja lohikaloistaan.
Kun keväällä 1974 Kiimingin lukion ylioppilaat laittoivat päähänsä ylioppilaslakit, tunnelma oli juhlallisen riemukas ja osin haikeakin, sillä pitkän koulutaipaleen yhdessä kulkeneen nuorisojoukon matka eri puolille Suomea alkoi.
Oulun kaupungissa on työstetty jo hyvän aikaa selvitystä uusiutuvista energiamuodoista. Se on käynyt jo yhdyskuntalautakunnassakin, mutta palautettu takaisin valmisteluun, ja siitä huolimatta siihen on vedottu päätöksenteossa.
Posti jakaa tällä viikolla kirjeitä osaan Oulun asuinalueita sekä Iihin ja Kempeleeseen. Kirjeessä muistutetaan omakoti- ja pientaloasukkaita biojätteen lajitteluvelvoitteen laajenemisesta heinäkuussa 2024.
Eläkeliiton Kiimingin yhdistyksen järjestämä kulttuuripäivä keräsi Huttukylän nuorisoseuralle noin 200 osallistujaa nauttimaan yhdessäolosta ja monipuolisesta kulttuuritarjonnasta. Esiintyjiä oli muun muassa Taivalkoskelta, Pudasjärveltä ja Pyhäjoelta. Esillä oli käsitöitä ja taidetta. Moni osallistuja oli pukeutunut kansallispukuun, joka loi juhlaan hienoa tunnelmaa.
Kirjastojen kesäaukioloajat tulevat voimaan 1.6. ja jatkuvat 1.9. saakka. Monessa kirjastossa on käytössä lyhyemmät asiakaspalveluajat ja osassa kirjastoista on käytössä omatoimiajat kesän aikana tai ne ovat suljettuna. Kirjastojen aukioloajat voi tarkistaa OUTI-verkkokirjastosta ja Oulun kaupunginkirjaston verkkosivuilta.