Kolumnit

Eddie Jaku kir­joit­ti kir­jan Maa­il­man onnel­li­sin mies. Sii­nä hän nyt yli 100-vuo­ti­aa­na ker­too tari­nan­sa sel­viy­tyes­sään eri kes­ki­tys­lei­reil­tä nat­si-Sak­sas­sa. Kos­ket­ta­vaa oli, miten jo ennen pahin­ta sota-aikaa lap­suu­des­saan, hänen suu­rin toi­veen­sa oli saa­da syn­ty­mä­päi­vä­lah­jak­si munia ja lei­pää. Kun pahim­mat vai­not alkoi­vat ja per­he jou­tui pit­käk­si aikaa eril­leen, ja kuin ihmeen kau­pal­la jäl­leen löy­si­vät toi­sen­sa, Eddie Jaku kuvaa tuo­ta lyhyt­tä jak­soa elä­män par­haak­si ajak­si. Tär­kein­tä elä­mäs­sä oli saa­da olla yhdes­sä per­heen kans­sa. Vähän aikaa tuos­ta hänen van­hem­pan­sa kuo­li­vat kaa­suun ja hän itse jou­tui Auswitchiin.

Olen vii­me kuu­kausi­na poh­ti­nut aika pal­jon pää­tök­sen­te­koa. Jokai­nen kun­ta­päät­tä­jä on myös oman kun­tan­sa asu­kas ja oman yhtei­sön­sä jäsen. Pää­täm­me asiois­ta, jot­ka kos­ket­ta­vat toi­si­naan mei­tä kaik­kia, toi­si­naan pie­nem­pää jouk­koa kuntalaisia.

”Mil­lon te tuut­ta taas mak­ka­raa tar­ju­aan kau­pal­le?” Näin kysyi ker­ran eräs kylä­läi­nen. No, nyt sitä on taas tar­jol­la pit­kin poi­kin Suo­men maa­ta. Ja pal­jon muutakin.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten luin teks­tin, jos­sa äiti ker­toi erääs­tä päi­väs­tä, jol­loin hän oli kah­des­taan oman lap­sen­sa kans­sa. Hän­kin oli tätä ”ruu­tusu­ku­pol­vea”, jon­ka aika kuluu eri­lais­ten ruu­tu­jen ääressä. 

Jos halu­aa näh­dä Suo­men luon­nos­ta poik­kea­via mai­se­mia, kan­nat­taa läh­teä Poh­jois-Nor­jaan, tark­kaan ottaen Suo­men ylä­puo­lel­le, jos­sa on Jää­me­ri, vuo­no­ja, jää­ti­köi­tä ja lumi­huip­pui­sia vuo­ria. Tut­tua siel­lä voi­vat olla suo­ma­lais­pe­räi­set kvee­nit sekä saa­me­lai­set molem­mil­le mail­le sekä loheen ja poroon liit­ty­vät asiat.

Meil­lä Suo­mes­sa menee maa­il­man mit­ta­kaa­vas­sa tosi hyvin, onnel­li­sim­mil­la ihmi­sil­lä. Sil­ti puhu­taan kol­mois­krii­sis­tä: ilmas­ton­muu­tos ja luon­to­ka­to, pan­de­mian jäl­ki­vai­ku­tuk­set ja sota Euroo­pas­sa, joka uhkaa jää­tyä uudek­si nor­maa­lik­si. Ja täs­sä vain suu­rim­mat kriisit. 

Tal­ven sel­kä on tait­tu­nut ja ansait­tu tal­vi­lo­ma oppi­lail­la, opis­ke­li­joil­la, opet­ta­jil­la ja mah­dol­li­ses­ti muil­la­kin on menos­sa. Edus­kun­ta­vaa­li­kam­pan­jat ovat Arka­dian­mäel­le pyr­ki­vil­lä täy­des­sä vauh­dis­sa, johon tie­tys­ti muut­kin aktii­vit osal­lis­tu­vat mah­dol­li­suuk­sien­sa mukaan.

Kou­lu­maa­il­ma on ollut mur­rok­ses­sa vii­me vuo­det. Ope­tus­suun­ni­tel­mia on uudis­tet­tu tii­vii­seen tah­tiin. Herää kui­ten­kin kysy­mys, ovat­ko uudis­ta­jat olleet ajan tasal­la – vai ajas­taan edel­lä tai jäl­jes­sä. Ilmiö­poh­jai­nen oppi­mi­nen ja avoi­met oppi­mi­sym­pä­ris­töt ”sei­nät­tö­mi­ne” suur­kou­lui­neen sopi­vat oma­toi­mi­sel­le, kes­kit­ty­mis­ky­kyi­sel­le ja oppi­mis­ha­lui­sel­le lap­sel­le ja nuo­rel­le. Val­tao­sa oppi­lais­ta onkin näi­tä ihan­ne­ta­pauk­sia, mut­ta yhä suu­rem­pi vähem­mis­tö ei ole. Onko siis uudis­ta­jien mie­les­sä ollut enti­nen kilt­ti ja tot­te­le­vai­nen hymy­poi­ka tai ‑tyt­tö, vai tule­vai­suu­den mul­ti­tas­kaa­va ylisuorittaja-superihminen.

Venä­jän arvaa­mat­to­muus ja sen joh­don kar­mea dik­ta­tuu­ri ovat tämän päi­vän huo­len- ja puhee­nai­hei­ta kaik­kial­la maa­il­mas­sa. Yri­tän taus­toit­taa nii­tä kir­ja­tie­doil­la ja omil­la koke­muk­sil­la­ni Venä­jäs­tä 1940-luvul­ta lähtien.

Suo­men perus­tus­lain mukaan ”val­tio­val­ta Suo­mes­sa kuu­luu kan­sal­le, jota edus­taa val­tio­päi­vil­le kokoon­tu­nut edus­kun­ta”. Samai­nen perus­tus­lain toi­nen pykä­lä tote­aa: ”Kan­san­val­taan sisäl­tyy yksi­lön oikeus osal­lis­tua ja vai­kut­taa yhteis­kun­nan ja eli­nym­pä­ris­tön­sä kehittämiseen.”