Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Hilkka Annikki Väyrynen Haukiputaalta kuoli 13.1. Hän oli 77-vuotias.
Lue lisääHilkka Annikki Väyrynen Haukiputaalta kuoli 13.1. Hän oli 77-vuotias.
Lue lisääPostin lakko torstaina 1.2. ja perjantaina 2.2. vaikuttaa Rantapohjankin jakeluun. Ne lehden tilaajat, joiden lehden jakaa Posti, saavat torstain 1.2.…
Lue lisääValtakunnallinen poliittinen mielenilmaus voi jossain määrin vaikuttaa kaupungin palveluihin torstaina 1. helmikuuta. Kaupungin palvelut toimivat normaalisti, mutta jotain pieniä muutoksia voi kyseisenä päivänä olla.
Lue lisääPerussuomalaisten presidenttiehdokas Jussi Halla-aho keräsi eniten ääniä Haukiputaan ja Kellon alueen kuudelta äänestysalueelta. Halla-aho sai 23,9 prosenttia kaikista annetuista äänistä eli 2460 ääntä entisen Haukiputaan kunnan alueelta. Toiseksi suosituin oli valitsijayhdistyksen ja keskustan Olli Rehn ja kolmanneksi suosituin kokoomuksen Alexander Stubb.
Lue lisääMetsästäjätutkinnon suorittaa vuosittain 7 000–8 000 ihmistä. Määrä on pysynyt tasaisena. Viime vuonna 28 prosenttia tutkinnonsuorittajista oli naisia. Moni aloittaa metsästysharrastuksen myös aikuisiällä, kertoo Suomen riistakeskus.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) määräsi viime vuonna yrityksiä poistamaan markkinoilta 69 vaarallista sähkölaitetta. Eniten turvallisuuspuutteita oli latureissa, muuntajissa ja erilaisissa led-valaisimissa.
Keskon Pohjois-Suomen alueella myynti oli viime vuonna yhteensä 1 530,7 miljoonaa euroa (alv 0%) ja se oli edellisen vuoden tasolla. Keskon Pohjois-Suomen alueeseen kuuluvat maakunnat Pohjois-Pohjanmaa, Lappi, Kainuu ja Keski-Pohjanmaa.
Rantapohjasta 16.6.1977: Palvelustyttö oli sanottu irti palveluspaikastaan, joka oli kunnanlääkärillä. Lähtiessään tyttö meni pyytämään työtodistusta, jolloin lääkäri kysyi, että mitä minä voin siihen kirjoittaa. Tyttö vastasi, että se on aivan sama, mitä kirjoitatte. Jos se on yhtä huonolla käsialalla kuin reseptinnekin, niin ei siitä kukaan selvää saa kuitenkaan. I.P. Laakkola
Jos presidentinvaalit olisivat ratkenneet Oulun vaalipiirin ja Rantapohjan alueella annetuilla äänillä, olisi toisella kierroksella kisaamassa Olli Rehn ja Jussi Halla-aho. Oulun vaalipiirissä valitsijayhdistyksen ja keskustan ehdokas Rehn keräsi 25 ja perussuomalaisten Halla-aho 22,4 prosenttia äänistä.
Kolmanneksi suosituin oli valitsijayhdistyksen ja vihreiden Pekka Haavisto 22,1 prosentin ja neljäs kokoomuksen Aleksander Stubb 20 prosentin kannatuksella. Viidenneksi kipusi vasemmistoliiton Li Andersson, joka sai 4,1 prosenttia vaalipiirin äänistä.