Lammastilalla uskotaan tulevaisuuteen
Iiläinen Korpiniityn lammastila on avannut hiljan oman tilapuodin ja lampuri Olli Häyrynen uskoo tulevaisuuteen. Koronapandemia ei ole hiljentänyt lihakauppaa. –.…..
Lue lisääIiläinen Korpiniityn lammastila on avannut hiljan oman tilapuodin ja lampuri Olli Häyrynen uskoo tulevaisuuteen. Koronapandemia ei ole hiljentänyt lihakauppaa. –.…..
Lue lisääPuolueet ovat aloittaneet ehdokashankintansa vajaan vuoden kuluttua käytäviin kuntavaaleihin. Koronan takia monen puolueen vaalivalmistelut ovat jäissä, mutta tulevan kauden tavoitteita.…..
Lue lisääIiläisnuoret toteuttivat lauantaina aikeensa kävellä Iistä Ouluun. 14–15-vuotiaat Arttu Toppinen, Viljo Lohi, Ruut Vähä, Julius Lohi, Ukko Puhakka ja Kaapo.…..
Lue lisääAvoimet kylät on valtakunnallinen tapahtumapäivä kesäkuun toisena lauantaina 13.6. Tapahtuma toteutetaan tänä vuonna koronatilanteen vuoksi turvallisesti verkossa. Tavoitteena on kannustaa…
Lue lisääLotta Pakanen Iin lukiosta. Tuomas Kaisto Oulun aikuislukiosta (kaksoistutkinto).
Karanteenissa koronan takia elävien henkinen kuormitus on kasvanut niin, että rajoituksia heidän suhteensa ollaan hieman höllentämässä. – Meille on tullut.…..
Haukipudas Horse Club sai hienon toivomansa orivarsan maailmaan. – Varsa syntyi keskiviikkoa vasten yöllä 13.5. kello 1.04 Oriasema Lohilahdella Iissä…
Iiläiseltä Marja-Leena Pernulta on ilmestynyt äskettäin runo- ja kuvateos Oodi kahdelle saarelle ja kolmelle koskelle. Kirja sisältää runoja ja proosaa.…..
Rantapohjan alueelta osallistuu kaksi koululaista valtakunnallisen Metsävisan finaaliin ensi keskiviikkona. Metsävisa on yläkoulujen metsätietokilpailu, jonka koulutason kilpailuun osallistui helmikuussa yli.…..
Yli-Olhavan tuulipuiston yhdistetty kaavaluonnos ja ympäristövaikutusten arviointiselostus on nähtävillä. Aineisto käsittää osayleiskaavaluonnoksen, 198-sivuisen kaavaselostuksen sekä 17 muuta selvitystä, arviointia ja.…..