Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Esteri Rautakoski Iistä kuoli 7.5. Hän oli 88-vuotias.
Lue lisääEsteri Rautakoski Iistä kuoli 7.5. Hän oli 88-vuotias.
Lue lisääSuurin syy suomalaisten silmäleikkauksiin on iän myötä yleistyvä kaihi. Suomessa arviolta 70 0000 ihmiselle vuodessa tehdään silmäleikkaus, joko julkisella tai yksityisellä puolella. Toiseksi yleisin syy tulla silmien leikkaukseen, on toive päästä eroon silmälaseista, oli sitten kyse lähi tai kaukonäön huononemisesta. Tuolloin puhutaan silmien linssileikkauksesta, jossa vaurioitunut linssi poistetaan ja korvataan uudella tekolinssillä, joka on usein myös monitehoinen.
Lue lisääOulun kaupungin yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka ja osallisuus- ja vuorovaikutusasiantuntija Heikki Ojala, jolle kuuluu Oulun pohjoisen ja eteläisen alueen aluetyö sekä yhteisötiloista eli entisistä asukastuvista vastaaminen käytännössä, järjestivät asukasiltapäivän Pateniemen Rauhan yhdistyksellä 6.5. Tilaisuudessa esiteltiin Honkapirtin korvaavien väistötilojen, Pateniemen Rauhanyhdistyksen ja Oravan koulun käytännön toimintaa ja pelisääntöjä.
Lue lisääOulun kaupunki järjesti maaliskuussa Hyvinvointia yhteistyössä yhdistysillat Oulun Pohjoisella alueella, johon kuuluvat Asemakylä, Martinniemi, Jokikylä, Haukipudas, Kello, Kiviniemi, Pateniemi, Rajakylä, Ritaharju, Kuivasjärvi ja Pöllönkangas. Yhdistysillat järjestettiin 14.3. Kellon yhteisötilassa eli entisellä asukastuvalla ja 20.3. Ritaharjun koululla.
Lue lisääKierros 20
Lotto: 4, 12, 14, 23, 35, 37, 39. Lisänumero 36, plusnumero 14.
7 oikein‑, 6+1 oikein 1 kpl 128 337,40 €, 6 oikein 2 483,30 €, 5 oikein 59,35 €, 4 oikein 10 €, 3+1 oikein 2 €, Plus oikein-.
Perämeren Rasti järjesti kevään ensimmäiset kansalliset suunnistuskilpailut Pohjois- Suomessa Annalankankaalla Haukiputaalla helatorstaina. Sää suosi kilpailuja. Osallistujia ajankohdasta johtuen oli laajalti pohjoisen alueelta Rovaniemeltä sekä Pellon, Kuusamon, Kuhmon ja Raahen tienoilta. Aamupäivän sprintti ja iltapäivän keskimatkat keräsivät noin 300 suoritusta. Lisäksi kuntosuunnistuksessa oli lähes 200 osanottajaa.
Haukiputaan seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen, teologian maisteri Salla Autere. Hän sai 1065 ääntä sunnuntaina ratkenneessa kirkkoherran…
Unelmien liikuntapäivä keräsi Haukiputaan torille arviolta ainakin kolmesataa kävijää lauantaina. Tapahtumassa oli tarjolla torizumbaa, kahvakuulaa, suunnistusta, jumppaa, jääkiekko- ja jalkapallojuttuja ynnä muita liikunnallisia tempauksia ja aktiviteetteja. Kellon Työväen Urheilijoiden Kukkaset ‑voimisteluryhmä esitti voimistelutaitojaan, ja Punaisen Ristin teltalta tarjoiltiin ilmaiseksi jauhelihakeittoa ja makkaroita.
Säynäjäahon puutarha täyttää tänä keväänä huikeat 50 vuotta. Alusta alkaen puutarhalla on panostettu kukkien laatuun ja hyvään asiakaspalveluun.
– Kun kasvit kasvatetaan itse siemenistä, taimista ja juurakoista, voimme varmistaa kasvien laadun ja kestävyyden, kiteyttää toisessa sukupolvessa toimiva puutarhayrittäjä Jaana Säynäjäaho, joka on ollut mukana puutarhan toiminnassa pienestä pitäen.
Kaikki sosiaalinen media vaikuttaa liikaa lapsiin ja nuoriin. Monissa sovelluksissa, esimerkiksi TikTokissa, törmää paljon ulkonäön arvosteluun ja kauneusihanteisiin, jotka tuhoavat…