Pilk­kaa­mis­ta, vähät­te­lyä, vää­ris­te­lyä, rumia sano­ja. Näi­tä ei toi­voi­si kuu­le­van mis­sään, mut­ta pahat puheet ja panet­te­lu ovat poli­tii­kas­sa ja var­sin­kin verk­ko­maa­il­mas­sa vali­tet­ta­van yleisiä.

”Kohot­kaa kor­keik­si, por­tit, avar­tu­kaa, ikiai­kai­set ovet! Kirk­kau­den kunin­gas tulee.” Psal­min rie­mul­li­nen ylis­tys kai­kuu taus­tal­la ihmis­ten ylis­täes­sä Jerusa­le­miin saa­pu­vaa Jee­sus­ta. Tosia­sias­sa täl­le kunin­kaal­le riit­täi­si mata­lam­pi­kin port­ti, ahtaam­pi­kin ovi. Hän ei koros­ta kunin­kuut­taan ulkoi­sel­la väke­vyy­del­lä. Hän on tulos­sa köy­hien, sär­ky­nei­den ja kai­paa­vien luok­se. Ei hei­dän edel­ly­te­tä odot­ta­van kal­liis­ti koris­tel­tu­ja port­tien ääres­sä. Ei, nyt saa­pu­va kunin­gas pai­naa itse pään­sä mah­tuak­seen mata­lal­le, rii­suu­tuu kun­nias­taan pääs­täk­seen lähel­le. Mut­ta tai­vais­sa tapah­tu­koon! Kirs­ku­koot tai­vaan por­tit aue­tes­saan ja jymis­kööt tai­vas­ten ikiai­kai­set ovet, kun Kunin­gas läh­tee liik­keel­le kan­san­sa luo. Ihmi­nen avat­koon sydä­men­sä, aukais­koon sen sal­vat! Kirk­kau­den kunin­gas tulee!