Rantapohjan näköislehti nyt toiminnassa
Rantapohjan näköislehden toiminnassa oli häiriöitä tiistaiaamun aikana. Vika on nyt korjattu.
Lue lisääRantapohjan näköislehden toiminnassa oli häiriöitä tiistaiaamun aikana. Vika on nyt korjattu.
Lue lisääRantapohjan paperinen lehti on lähiviikot Kalevan jakeluyhtiön jaettavana Rantapohjan levikkialueella. Jakelujärjestely alkaa tiistaina 19.11.
Kävi Postin työriidassa kuinka hyvänsä, ovat molemmat osapuolet tehneet suurta hallaa omalle alalleen ja työpaikkojensa säilymiselle. Moni tietokoneen kanssa tutuksi päässyt on jo nyt esimerkiksi käynyt tilaamassa itselleen laskut sähköisesti. Samoin moni huomaa lakkopäivien aikana, että lehtien lukeminenkin onnistuu ihan hyvin tietokoneella tai älypuhelimella. Rantapohjankin digipalvelujen käyttäjien määrästä kertova käyrä ponnahti tiistaina ennätykselliseen lukemaan.
Lähes päivälleen 50 vuotta sitten tapahtui merkittäviä asioita. Kylmä sota oli meneillään, uusia ihmisiä syntyi maailmaan, ja päivänvalon näki myös uusi lehti, Rantapohja, josta kasvoi vuosien mittaan yksi suurimmista paikallislehdistä lajissaan. Itse aloitin kansakoulussa samana vuonna ja ehdin kokea myös peruskoulun, josta tuli eräs suomalaisen tasavertaisen sivistyksen tärkeimmistä tekijöistä.Myös kuntien elinkeinoelämää haluttiin kehittää. Piti saada yrityksiä ja työpaikkoja tuoreiden kuntavirkojen lisäksi. Oli alueellista innostusta, jota valtiovaltakin saattoi toimillaan tukea. Paikallislehdille oli hyvä tilaus kertoa tästä kaikesta.Perustajat näkivät lehden tarpeen ja tarttuivat tarmokkaasti toimeen. Se oli kunnioitettava teko, ja uskonpa että moni heistä seurasi lehden kehitystä tyytyväisenä. Rantapohjasta kasvoi, ei vain merkittävä tiedotusväline, vaan myös yksi alueen myönteiseen kehitykseen vaikuttavista organisaatioista. Ja sitä se on vieläkin, tohdin sanoa.
Ruokasuositukset tuntuvat vaihtuvan sellaista vauhtia, että toisinaan joutuu pohtimaan, milloin kuolo korjaa, kun on tähän asti yrittänyt noudattaa sitä vanhaa ja nyt epäterveelliseksi todettua suositusta. Ruoan terveellisyyttä voikin märehtiä loputtomiin, sillä uusin suositus julkaistaan luultavasti jo ensi viikolla.Julkaisemme tänään Porukka liikkeelle! ‑ilmoituksen toisen kerran ja sitä toistetaan aina marraskuun alkuun saakka myös verkkosivuillamme. Verkosta voi myös tulostaa itselleen osallistumiskortin.
Historian katsannossa vain silmäräpäys eli 80 vuotta sitten oli alkanut toinen maailmansota. Kaksi suurvaltadiktatuuria, Saksa ja Neuvostoliitto, olivat jakaneet salaisella sopimuksella toisilleen alueita Euroopassa ja ensi vaiheessa ne talloivat jalkoihinsa Puolan. Sopimuksessa oli demokraattisen Suomen kohdalla Neuvostoliiton ruksi. Vielä loka- ja marraskuussa 1939 Suomi yritti käydä neuvotteluja itänaapurinsa kanssa, mutta ne päättyivät tuloksettomina.
Yle uutisoi alkuviikosta näyttävästi, että suuri osa kansanedustajista pitää koko Suomen pitämistä asuttuna mahdollisena ajatuksena. Moni meistä haja-alueilla asuvista ja toimivista kuuli toiveikkaasti, että “suurin osa”.
Olin törmätä autollani peuraan eilisaamuna. Ruskea eläin ilmaantui puolijuoksua tielle ruskeasta maisemasta Kiimingissä Huttukylän kohdalla hiukan aamuseitsemän jälkeen. Oli siis valoisaa. Jos kohtaaminen olisi tapahtunut tuntia aiemmin tai iltapuolen hämärässä tai pimeässä, olisi törmäys ollut varsin todennäköinen. Tällä kertaa ehdin jarruttaa, ja me molemmat saatoimme jatkaa matkaamme omiin toimiimme.
Rantapohjan nuorille suunnattu kesäkuvakisa Kesän hetkiä on saanut ratkaisunsa.
Rantapohjan alueella on paljon lapsia ja nuoria, joiden koulupäivästä merkittävä osa kuluu koulukuljetuksessa. Matkakaan ei välttämättä ole aina aivan mahdottoman pitkä, mutta aikaa saattaa kulua, kun kuljetus kiertelee hakemassa kaikki kyydittävät mukaan.
Rantapohjan näköislehden julkaisussa oli aamupäivän aikana teknisiä ongelmia. Pulmat on nyt saatu ratkottua ja näköislehti toimii normaalisti. Rantapohjan digitilaajat voivat…
Meillä täällä Rantapohjassa olivat puhelimet kuumina viime viikolla. Syynä oli Postin ja työtekijäjärjestö PAU:n (Posti ja logistiikka-alan unioni) välinen työehtoriita, joka johti työntekijöiden lakkoon postinkulun tärkeissä solmukohdissa eli lajittelukeskuksissa. Kun työt olivat niissä pysähdyksissä, vain osa postista saatiin asiakkaille, ja niinpä Rantapohjakin jäi monelta tilaajalta saamatta ilmestymispäivänä.
Tänään on Yrittäjän päivä ja se on hyvä juttu. Huomatkaa, että kyseessä ei ole suuryritysten päivä. Esimerkiksi Postin viimeaikaisille toimille ei ehkä löytyisikään laajasti halua liputtaa.
Rantapohjan näköislehti on Postin työntekijöiden lakon takia auki kaikille ainakin tänään ja huomenna. Näköislehteä pääsee lukemaan tuosta ylempänä näkyvästä ikonista.…
Rantapohjan saamien tietojen mukaan Postin työntekijöiden sunnuntaina alkavalla lakolla voi olla seurauksia myös sanomalehtien jakeluun ensi viikolla. Lakko vaikuttaa pakettien…
Kaikki Rantapohjan haukiputaalaiset tilaajat eivät ole saaneet torstain 29.9. lehteään. Syynä on nähtävästi Postin jakeluhäiriö. Olemmekin avanneet näköislehtemme kaikkien luettavaksi.…