Ylikiiminki
Hiihtosuunnistajat menestyivät SM-kilpailuissa. Nuijamiehille SM-kultaa
Hiihtosuunnistuksen keskimatkan ja viestien Suomen mestaruudet ratkottiin Iisalmessa viime viikonloppuna. Rantapohjan alueen hiihtosuunnistajat menestyivät hyvin sekä lauantain henkilökohtaisilla matkoilla että…
Lue lisääOokko nää kuullu: Lomafiiliksiä ja muuta mukavaa
Poiminta Rantapohjasta 1.3.1973: Eräs vanha mies oli kova kiroilemaan, mutta sitten hän kuitenkin tuli aina katumapäälle. Kerran hän kulki kirkon…
Lue lisääEnsimmäisessä aluevaltuuston kokouksessa tehtiin henkilövalinnat luottamustehtäviin
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui ensimmäistä kertaa tiistaina. Ensimmäisen kokouksen asialistalla oli muun muassa aluevaltuuston järjestäytyminen ja luottamuspaikkojen jako valtuustokaudelle 2022–2025.……
Lue lisääRantapohjan alueelle mahtuu vielä tuulivoimaa – Erityisesti Yli-Ii sekä Oulun pohjois- ja itäosat ovat Iin ohella tällä hetkellä tuulivoimayhtiöiden kiinnostuksen kohteena
Pohjois-Pohjanmaan liitolla on parhaillaan käynnissä kestävän tuulivoimarakentamisen TUULI-hanke. Siinä tuotetaan uutta tietoa Pohjois-Pohjanmaan alueen soveltuvuudesta tuulivoimatuotantoon ja etsitään ratkaisuja ympäristökysymysten ratkaisuun. Tavoitteena on luoda edellytyksiä alan kehittymiselle ja päästöttömän sähköntuotannon lisäämiselle Pohjois-Pohjanmaan alueella kestävän kehityksen näkökulmat huomioiden. Useat kunnat odottavat tuulivoiman kaavoitusratkaisuidensa ja ‑suunnitelmiensa kanssa hankkeen valmistumista.
Alueelliset toimintarahat myönnettiin
Yhteisötoiminnan alueelliset toimintarahat on jaettu tämän vuoden osalta. Toimintarahan määrä kullakin Oulun suuralueella on 0,8 euroa asukasta kohden. Esityksen toimintarahan jakaantumisesta lähidemokratiatoimikunnalle teki hakemusten perusteella kunkin alueen oma asukasilta.
Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Poisnukkuneet Antti Pahkala Yli-Iistä kuoli 26.1. Hän oli 83-vuotias. Irma Sinikka Huttu Haukiputaalta kuoli 13.2. Hän oli 89-vuotias. Raili Hellevi.…..
Someturvan pilottiin mukaan uusia kouluja
Oulun kaupungissa pilotoidaan Someturva-palvelua osana Turvallinen Oulu ‑hanketta. Pilotointi käynnistyi syksyllä 2021 viidessä oululaiskoulussa: Haukiputaan, Ylikiimingin, Kaakkurin, Kastellin ja Merikosken kouluissa.
Helmikuussa mukaan tulee yhdeksän uutta koulua: Kiviniemen, Takkurannan, Länsituulen, Martinniemen, Pateniemen, Laanilan, Myllytullin, Pöllönkankaan ja Rajakylän koulut.
Satavuotias Ylikiimingin Nuijamiehet juhlii vapaaehtoistyön merkeissä
Ylikiimingin Nuijamiehet perustettiin 5.3.1922, ja ensimmäiset ohjelmalliset iltamat järjestettiin 19.3.1922. Tasan sata vuotta myöhemmin seura järjestää Vesaisenlinnalla iltamat, jonka ohjelmarunko mukailee sata vuotta sitten ollutta.
Porocupin osakilpailuvoitto Pintamon paliskunnalle
Nuorittalla ajettiin viime viikonloppuna Porocupin osakilpailu, jossa kuuman sarjan voittoon ajoi Pintamon paliskunnan R. Kenttälän ja E. Kalevan omistama Sämpylä kuskinaan Sari Kettunen. Tulokset löytyvät osoitteesta https://kilpailut.porokilpailijat.fi/kisa/28/tulokset
Ylikiiminkiläinen Juhani Heikkinen on työyhteisön hyvä tyyppi
Metsänhoitoyhdistys Oulunseudun ylikiiminkiläiselle toiminnanjohtaja Juhani Heikkiselle on myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” ‑stipendi. Stipendin arvo on 500 euroa.
Sopivan linjauksen löytäminen mahdolliselle metsäpeura-aidalle on haastavaa
Maa- ja metsätalousministeriö tekee päätöksen aidan rakentamisesta Metsähallituksen tekemän esiselvityksen pohjalta tämän vuoden aikana. Sopivan linjauksen löytäminen mahdolliselle metsäpeura-aidalle on haastavaa. Esiselvitysalueella on runsaasti yksityismaata, jolle aita voitaisiin rakentaa vain sopimuksilla maanomistajien kanssa.
Osallistuvaan budjetointiin annettiin ennätysmäärä ideoita
Oulun kaupungin osallistuvaan budjetointiin annettiin yhteensä 237 ideaa. Määrä lähes tuplaantui viime vuodesta, jolloin ideoita tuli 125.
Sämpylä vei Ylikiimingin porokisojen herruuden
Viikonloppuna järjestetyn Nuorittan Porocupin osakilpailun kuuman sarjan voittajaksi, ohi ennakkosuosikkien, kiisi Sämpylä kuskinaan Sari Kettunen. Vuoden 2020 Porocupin kokonaiskisan voittaja, Severi jäi tiukassa kisassa toiseksi.
Ylikiimingin koulu DigiOne-hankkeen pilottikouluksi – DigiOne tulee korvaamaan muun muassa Wilman
DigiOne-hankkeessa rakennetaan uudenlainen koulutusalan alustatalousekosysteemi. Digitaaliselle palvelualustalle kootaan erilaisia koulutuksenjärjestäjien palveluita, jotka edistävät pedagogisen toimintakulttuurin uudistamista.
Postin Haukiputaan palvelupiste lakkaa, asiointi jatkossa vain automaateilla
Postin palveluverkoston muutokset jatkuvat Oulun alueella. Maalis-huhtikuussa Haukiputaan S‑Marketissa toimiva postin henkilökohtaisen palvelun piste loppuu, mutta pakettiautomaatit säilyvät ja niitä on tarkoitus lisätä.
– Selvitämme parhaillaan löytyykö Haukiputaalta paikkaa uuden pakettien noutopisteen avaamiseksi keskustassa. Asiasta on pidetty neuvonpitoa myös Haukiputaan yrittäjäyhdistyksen kanssa, kertoo Postin aluepäällikkö Sauli Metsävirta.



