Ookko nää kuullu
Rantapohjasta 22.2.1979:
Rantapohjasta 22.2.1979:
Defibrillaattori, defi eli sydäniskuri on laite, jolla sydänpysähdystilanteessa pyritään poistamaan sydämen pysäyttänyt haitallinen rytmihäiriö antamalla elvytettävälle hoitava tasavirtasähköisku. Sydäniskureita on alettu hankkia keskeisille ja yleisille paikoille, jotta ne olisivat tarpeen vaatiessa lähellä ja käytettävissä.
Lue lisääKevään eteneminen voi tänään jarruttaa postin kulkua syrjäisemmillä ja mahdollisesti auraamattomilla alueilla. Rantapohjan saamien tietojen mukaan esimerkiksi joissain paikoin Iissä…
Lue lisääKevät. Mikä ihana vuodenaika. Valo lisääntyy, lumipeite ohenee. Mikä ahdistava vuodenaika. Loskaa ja märkää. Koululaisilla lukuvuosi lähenee loppuaan, edessä on…
Lue lisääKellon asukastupa jouduttiin sulkemaan viime viikolla sisäilmaongelmien takia.– Ilmastointilaite oli temppuillut jo pitempään ja kun palasimme hiihtolomaviikon jälkeen tuvalle, oli tilanne sisäilman suhteen sellainen, että piti tehdä ratkaisu tuvan sulkemisesta, kertoo asukasyhdistyksen puheenjohtaja Mika Huusko.
Kysymykset 1. Montako joukkuetta, jonka nimi on eläin, pelaa jääkiekon miesten SM-liigassa? 2. Mikä on Suomen myydyin lastenruokamerkki? 3. Minkä…
Onneksi meillä on Suomessa vaaleja. Niissä voimme valita itsellemme edustajan kunnanvaltuustoon, eduskuntaan, EU-parlamenttiin tai presidentiksi. Jos vaaleja ei olisi, niitä…
Painovoimaisia ilmanvaihtojärjestelmiä rakennettiin Suomessa 1970-luvulle asti. Lämpötila- ja korkeuseroihin perustuva järjestelmä voi toimia oikeissa olosuhteissa mainiosti. Matalissa rakennuksissa kuten yksikerroksisissa rivitaloissa järjestelmä on ajoittain hyvinkin tehoton.
Oulun kaupungin lähidemokratiatoimikunta päätti yhteisötoiminnan alueellisen toimintarahan jakamisesta. Suuralueiden yhdistyksille myönnettiin rahaa suhteutettuna asukaslukuunsa. Kustakin asukkaasta toimintarahaa maksettiin 0,85 euroa.…
Tornator Oyj:n tytäryhtiö Lavakorven Tuulipuisto Oy aloitti vuonna 2015 suunnitella Ylikiiminkiin jopa 60 tuulivoiman suuruista tuulivoimapuistoa. Erityisesti Alavuoton alueen asukkaiden…
Vaikeavammaisella on mahdollisuus saada henkilökohtainen avustaja, mikäli hän tarvitsee apua tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa. Henkilökohtainen apu on välttämätöntä toisen ihmisen antamaa apua niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö tekisi itse, mutta vamman tai sairauden vuoksi hän ei selviä niistä omatoimisesti.
Sote-maakuntauudistuksen kaatumisesta tuli ensimmäisenä mieleen lautapeli, jossa käteen tuli kortti “Sote kaatui, palaa lähtöruutuun”. Sen jälkeen ajatuksissa vilahti hetken helpottunutkin…
Martinniemen kyläyhdistys järjestää perinteisen Talaviriehan Ukkolanrannassa sunnuntaina 17.3. kello 12–14. Tärkeimpänä ohjelmana on jälleen marlingin mestaruuskilpailut isolla ja pienellä pannulla. Leikkimielisessa kisassa ideana on liu’uttaa kahvipannua jäällä.
Lauantaina päivällä kello 15 aikaan 4‑vuotias lapsi joutui auton töytäisemäksi Oulun Haukiputaalla, Putaankyläntien ja Mietunperäntien risteyksessä, kertoo poliisi. Paikalla oli…
Iiläinen Katja Körkkö sai hopeaa ja pronssia World pizza games ‑kisoista Las Vegasista. Hopeaa tuli lajista, jossa mitataan aikaa viiden pizzapohjan leipomisessa. Pronssia tuli viime yönä Suomen aikaa pizzatriathlonissa, jossa leivotaan pitsapohjia ja kootaan pitsalaatikoita. Viime vuonna Iin ja Kiimingin Kotipizzojen yrittäjä Körkkö sai pizzatriathlonissa MM-hopeaa ja lähti nyt tavoittelemaan kultaista mitalia. Körkkö kertoi vähän ennen tämänvuotista kisamatkaansa lähtevänsä MM-kisaan viimeistä kertaa ja jäädyttävänsä reissun jälkeen kisapaitansa Iin ravintolansa seinälle. Viime yönä hän on kuitenkin tullut Facebook-päivityksensä perusteella toisiin ajatuksiin.– Kultaa haviteltiin, mutta ei ihan siihen ylletty. Lupasin ”one more year” ja yritän vielä taistella sen itelleni. Kisapaitaa ei siis vielä jäädytetä, mutta mitaleita juhlitaan.
Hiljattainen väestöennuste kertoi, että Suomen väestö pakkautuu tulevina vuosikymmeninä eteläisen Suomen suuriin kaupunkeihin. Konsulttitoimisto MDI:n laatiman ennusteen havaintoihin kuuluu se,…