Kolumnit

Suo­men joh­ta­va päih­de­asian­tun­ti­ja Kaar­lo Simo­jo­ki irti­sa­nou­tui hel­mi­kuun lopus­sa teh­tä­väs­tään. Hän toi­mi A‑Klinikka Oy:n lää­ke­tie­teel­li­se­nä joh­ta­ja­na ja toi­mi­tus­joh­ta­ja­na. Simo­jo­ki työs­ken­te­lee edel­leen päih­de­lää­ke­tie­teen työ­elä­mä­pro­fe­so­ri­na Hel­sin­gin yliopistossa. 

Eddie Jaku kir­joit­ti kir­jan Maa­il­man onnel­li­sin mies. Sii­nä hän nyt yli 100-vuo­ti­aa­na ker­too tari­nan­sa sel­viy­tyes­sään eri kes­ki­tys­lei­reil­tä nat­si-Sak­sas­sa. Kos­ket­ta­vaa oli, miten jo ennen pahin­ta sota-aikaa lap­suu­des­saan, hänen suu­rin toi­veen­sa oli saa­da syn­ty­mä­päi­vä­lah­jak­si munia ja lei­pää. Kun pahim­mat vai­not alkoi­vat ja per­he jou­tui pit­käk­si aikaa eril­leen, ja kuin ihmeen kau­pal­la jäl­leen löy­si­vät toi­sen­sa, Eddie Jaku kuvaa tuo­ta lyhyt­tä jak­soa elä­män par­haak­si ajak­si. Tär­kein­tä elä­mäs­sä oli saa­da olla yhdes­sä per­heen kans­sa. Vähän aikaa tuos­ta hänen van­hem­pan­sa kuo­li­vat kaa­suun ja hän itse jou­tui Auswitchiin.

Olen vii­me kuu­kausi­na poh­ti­nut aika pal­jon pää­tök­sen­te­koa. Jokai­nen kun­ta­päät­tä­jä on myös oman kun­tan­sa asu­kas ja oman yhtei­sön­sä jäsen. Pää­täm­me asiois­ta, jot­ka kos­ket­ta­vat toi­si­naan mei­tä kaik­kia, toi­si­naan pie­nem­pää jouk­koa kuntalaisia.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten luin teks­tin, jos­sa äiti ker­toi erääs­tä päi­väs­tä, jol­loin hän oli kah­des­taan oman lap­sen­sa kans­sa. Hän­kin oli tätä ”ruu­tusu­ku­pol­vea”, jon­ka aika kuluu eri­lais­ten ruu­tu­jen ääressä.