Kolum­ni: Poh­jois-Nor­ja on nähtävä

Jos halu­aa näh­dä Suo­men luon­nos­ta poik­kea­via mai­se­mia, kan­nat­taa läh­teä Poh­jois-Nor­jaan, tark­kaan ottaen Suo­men ylä­puo­lel­le, jos­sa on Jää­me­ri, vuo­no­ja, jää­ti­köi­tä ja lumi­huip­pui­sia vuo­ria. Tut­tua siel­lä voi­vat olla suo­ma­lais­pe­räi­set kvee­nit sekä saa­me­lai­set molem­mil­le mail­le sekä loheen ja poroon liit­ty­vät asiat.

Kvee­nin kie­li on syn­ty­nyt suo­men kie­les­tä, mut­ta sii­nä on myös saa­me­lai­sia ja nor­ja­lai­sia sano­ja. Useal­la paik­ka­kun­nal­la Nor­jas­sa on vie­lä­kin suo­men­kie­li­nen nimi nor­jan­kie­li­sen rin­nal­la. Saa­me­lai­sa­lue on Nor­jas­sa suu­rem­pi kuin Suo­mes­sa ja saa­me­lai­suut­ta siel­lä on enem­män esil­lä. Lisäk­si Poh­jois-Nor­jas­sa on kau­nii­ta kau­pun­ke­ja ja huip­pu­mo­der­ne­ja rakennuksia.

Aika­na, jol­loin val­tioil­la oli yhtei­siä maa-aluei­ta saa­me­lais­ten vero­tet­ta­vak­si ja yhtei­siä met­säs­tys-ja kalas­tus­paik­ko­ja, suo­ma­lai­set ja nor­ja­lai­set kävi­vät samoil­la apa­jil­la. Myö­hem­min Nor­ja kiel­si nämä tulon­läh­teet suo­ma­lai­sil­ta, mis­tä syys­tä heis­tä monet halusi­vat tul­la Nor­jan kansalaisiksi. 

Suu­ri­na näl­kä­vuo­si­na 1860-luvul­la poh­jois­suo­ma­lai­sia muut­ti run­saas­ti ruo­kai­seen Poh­jois-Nor­jaan. Var­sin run­saas­ti hei­tä läh­ti Vesi­saa­reen ja Pykei­jään, jota kut­sut­tiihn Pik­ku-Suo­mek­si. Vie­rai­lin siel­lä 1960-luvul­la ja kuu­lin siel­lä sel­vää suo­men kiel­tä. Erään talon isän­tä­vä­ki ker­toi, että hei­dän poi­kan­sa on Oslos­sa kunin­kaal­li­ses­sa hen­ki­var­ti­jao­sas­tos­sa. Tämän tie­don saa­tua­ni tuu­mai­lin mie­les­sä­ni, että poi­ka on var­maan luo­tet­ta­va, kos­ka hän kel­paa vaa­ti­vaan teh­tä­vään. 1920-luvul­ta toi­seen maa­il­man­so­taan saak­ka Suo­mi­kin oli Jää­me­ren ran­nal­la, Pet­sa­mos­sa Nor­jan ja Venä­jän (Neu­vos­to­lii­ton) välissä. 

Poh­jois-Nor­jas­sa on pal­jon mat­kai­li­joil­le tut­tu­ja asu­tus­kes­kuk­sia, joi­hin voi aluk­si tutus­tua vaik­ka inter­ne­tis­sä, joten täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa mai­nit­sen vain pää­koh­tia ja ja omia kokemuksia.

Suu­rin kau­pun­ki on Troms­sa, jota kut­su­taan osu­vas­ti Jää­me­ren ja Jää­me­ren por­tik­si ja Poh­jo­lan Parii­sik­si. Se perus­tet­tiin jo vuon­na 1794 ja siel­lä on nyt noin 80 000 asu­kas­ta. Se on ollut yli­opis­to­kau­pun­ki vuo­des­ta 1968 ja se on luon­nol­li­ses­ti Poh­jois-Nor­jan kes­kei­sin paik­ka. Troms­san huo­mat­ta­vam­pia näh­tä­vyyk­siä ovat huip­pu­mo­der­ni Jää­me­ren­ka­te­draa­li ja kir­jas­to sekä kor­keal­le kohoa­va näköalahissi. 

Mui­ta kuu­lui­sia kau­pun­ke­ja ja paik­ko­ja ovat maa­il­man poh­joi­sin kau­pun­ki Ham­mer­fest, joka oli kala­teol­li­suus­kes­kus, mut­ta nyt kuu­lui­sa öljy­kau­pun­ki. Lak­selv on tun­net­tu lohes­ta ja Alta on kvee­ni­läis­tä. Siel­lä voi ihail­la iki­van­ho­ja kal­lio­piir­rok­sia, joi­ta ker­ran ihmet­te­lin, kun ne oli­vat maan tasolla.

Bodo on kuu­lui­sa lin­tu­jen pal­jou­des­ta sekä Kirk­ko­nie­mi, jos­sa vii­me sotien aika­na käy­tiin kii­vas­ta sotaa sak­sa­lais­ten ja venä­läis­ten välil­lä, min­kä joh­dos­ta siel­lä on van­ho­ja sota­paik­ko­ja. Kirk­ko­nie­mi on myös Ber­ge­niin asti ulot­tu­van, 150 vuot­ta van­han lai­va­rei­tin Hur­tigru­te­nin (suo­mek­si nopea reit­ti) poh­joi­sin sata­ma. Reit­ti on elin­tär­keä, sil­lä se yhdis­tää rannikkoa.

Poh­joi­sem­pa­na on kuu­lui­sa Norr­kapp, johon val­ta­tie päät­tyy kul­jet­tu­aan pit­kis­sä maan­tie­tun­ne­leis­sa­kin syväl­lä meren alla. Nii­tä on koko Nor­jas­sa ja nii­den ansios­ta kul­ki­jan ei tar­vit­se kier­rel­lä vuo­no­jen ja tun­tu­rei­den takia-

Norr­ka­pis­ta län­teen on Havö­sund, jos­sa Hur­tigru­te­nin mat­kus­ta­ja­lai­va Hera jou­tui myr­syn run­te­le­makj­si ja kariu­tui maa­lis­kuus­sa 1931 noin 30 met­rin pää­hän ran­nas­ta. Lai­van perä­mies toi uimal­la köy­den ran­taan, jon­ka toi­nen pää kiin­ni­tet­tiin ran­ta­ki­veen ja toi­nen pää oli huo­ju­vas­sa lai­vas­sa. Köy­des­tä ja kah­des­ta pelas­tus­ren­kaas­ta teh­tiin kan­to­tuo­li , joi­den avul­la hinat­tiin yli 50 mat­kus­ta­jaa mai­hin, mut­ta seit­se­män hen­ki­löä puto­si myrs­kyn­puus­kas­sa mereen. Täs­tä onnet­to­muu­des­ta olen 21.8.2015 kir­joit­ta­nut Oulu-leh­teen ja sii­tä on Leif Lil­le­gaard jul­kais­sut tar­kan muis­tel­man Havo­y­gav­len. Lisäk­si on osas­to pai­kal­li­ses­sa koti­seu­tu­museos­sa. Onnet­to­muus on kiin­nos­ta­nut minua, kos­ka anop­pi­ni oli mat­kus­ta­ja­na Hera-lai­vas­sa ja ennen kuo­le­maan­sa hän ker­toi pal­jon sii­tä. Olin vuon­na 2015 pie­nes­sä seu­ru­ees­sa, joka vie­rai­li Havö­sun­dis­sa­sä ja saim­me kirk­kaas­sa meri­ve­des­sä näh­dä lai­van puo­lik­kaan, vaik­ka se oli 35 met­riä syvällä.

Täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa haluan tuo­da vie­lä esiin nor­ja­lais­ten ripeän ja tehok­kaan toi­min­nan, perä­mie­hen lisäk­si mm. lai­van kyy­dis­sä olleet kil­pa­hiih­tä­jät, jot­ka oli­vat kai­kil­le suu­re­na apu­na ja myös lähi­ky­lä, jos­ta tuo­tiin ruo­kaa ja kui­via vaat­tei­ta. Kylän nuo­ri aikuis­vä­ki tie­si tapauk­ses­ta iso­van­hem­pien­sa muis­to­ja. Pelas­tus­töi­den takia voi sanoa, että Nor­jas­sa oli todel­li­sia sankareita.

Takai­sin var­si­nai­seen aihei­see­ni. Poh­jois-Nor­ja on Oulus­ta kat­sot­tu­na vajaan 700 kilo­met­rin pääs­sä eli suun­nil­leen yhtä lähel­lä kuin Suo­men­lah­ti. Kil­pis­jär­vel­lä val­ta­kun­nan­ra­jaa lähin­nä on mie­len­kiin­toi­nen Yyke­rin­pe­rä eli Ski­bot­ten ja Kou­to­kei­no, joka on nyky­ään huo­mat­ta­va saa­me­lai­suu­den kes­kus. Siel­lä kan­nat­taa näh­dä myös Juhl­sin van­ha hopea­gal­le­ria, jota voi kut­sua taidekeskukseksi. 

Poh­jois-Nor­jaan on paras­ta men­nä omal­la autol­la tai lin­ja-autol­la. Jokin aika sit­ten yri­tet­tin len­to­yh­teyt­tä Oulus­ta Troms­saan, mut­ta se kui­vui mat­kus­ta­jien puut­tee­seen. Ker­ran tapa­sin hen­ki­lön, joka oli tul­lut len­nol­ta. jos­sa hän oli ainoa mat­kus­ta­ja Toi­vot­ta­vas­ti pian yri­te­tään uudel­leen len­to­lii­ken­teen aloit­ta­mis­ta sekä yhteis­toi­min­taa suo­ma­lais­ten ja nor­ja­lais­ten kan­sa­lais­jär­jes­tö­jen kes­ken, jot­ta naa­pu­rit tuli­si­vat parem­min tutuiksi. 

Mart­ti Asunmaa