Päät­tä­jäl­tä: Esteel­li­nen vai muu­ten vain vai­kea päätös

Lee­na Tiiro.

Olen vii­me kuu­kausi­na poh­ti­nut aika pal­jon pää­tök­sen­te­koa. Jokai­nen kun­ta­päät­tä­jä on myös oman kun­tan­sa asu­kas ja oman yhtei­sön­sä jäsen. Pää­täm­me asiois­ta, jot­ka kos­ket­ta­vat toi­si­naan mei­tä kaik­kia, toi­si­naan pie­nem­pää jouk­koa kuntalaisia.

Toi­si­naan jou­dum­me päät­tä­mään asiois­ta, jot­ka kos­ket­ta­vat eri­tyi­ses­ti omaa yhtei­söäm­me, kuten kylää jos­sa asum­me. Välil­lä taas jou­dum­me päät­tä­mään asiois­ta, jot­ka kos­ket­ta­vat ystä­viäm­me. Osas­sa asiois­ta jou­tuu poh­ti­maan, onko mah­dol­li­ses­ti esteel­li­nen päät­tä­mään sii­tä. Esteel­li­syy­des­tä on ole­mas­sa sää­dök­set ja sovel­lus­oh­jeet. Esteel­li­syyt­tä tul­ki­taan hiu­kan eri taval­la riip­puen sii­tä, mis­sä toi­mie­li­mes­sä pää­tös teh­dään. Val­tuu­tet­tu voi myös aina jää­vä­tä itsen­sä, jos tun­tee ole­van­sa esteel­li­nen käsi­tel­tä­vän asian suh­teen. Toi­saal­ta se, että kokee pää­tet­tä­vän asian itsel­leen vai­kea­na tai ris­ti­rii­tai­se­na, ei ole perus­te jää­vä­tä itseään.

Vuo­sia sit­ten tuo­ree­na kun­ta­päät­tä­jä­nä käsit­te­lyyn tuli asia, joka kos­ki eri­tyi­ses­ti eräs­tä ystä­vää­ni. Poh­din tie­tys­ti esteel­li­syyt­tä­ni asian käsit­te­lyyn. Kes­kus­te­lin asias­ta koke­neem­man päät­tä­jän kans­sa, joka kysyi minul­ta, päät­täi­sin­kö asias­ta eri taval­la, jos se kos­ki­si jota­ku­ta tois­ta. Poh­din asi­aa ja tulin sii­hen tulok­seen, että päät­täi­sin täs­mäl­leen samal­la taval­la käsil­lä ole­vas­sa asias­sa riip­pu­mat­ta sii­tä, ketä se koskee.

Myö­hem­min olen ymmär­tä­nyt, että tuo kysy­mys on se, jota on syy­tä kysyä itsel­tään, jos esteel­li­syys mie­ti­tyt­tää, mut­ta var­si­nais­ta jää­viyt­tä asian suh­teen ei ole. Päät­täi­sin­kö eri taval­la, jos asia kos­ki­si jotain tois­ta kun­ta­lais­ta? Entä jos asia kos­ki­si omaa kylää­ni? Entä jos asia kos­ki­si las­te­ni koulua?

Se, että asia on itsel­le eri­tyi­sen mer­ki­tyk­sel­li­nen, ei tee päät­tä­jää esteel­li­sek­si. Se ehkä estää näke­mäs­tä asi­aa koko­nai­suu­te­na tai huo­maa­mas­ta mui­ta näkö­kul­mia. Toi­si­naan se estää myös asial­li­sen kes­kus­te­lun. Toi­saal­ta asia, joka tun­tuu mah­dot­to­mal­ta hyväk­syä, voi myös tuo­da muka­naan hyviä asioi­ta. Nii­tä vain ei ehkä pys­ty pää­tök­sen teko­het­kel­lä näkemään.

Välil­lä koko kun­taa mah­dol­li­ses­ti hyö­dyt­tä­vä asia saat­taa tuot­taa koh­tuu­ton­ta hait­taa yksit­täi­sel­le kun­ta­lai­sel­le tai kyläl­le. Täl­lai­set tilan­teet ovat vai­kei­ta aina­kin osal­le päät­tä­jis­tä. Itse ajat­te­len, että koko kun­nan etua ei voi aina aset­taa etusi­jal­le. Jos­kus on pys­tyt­tä­vä arvioi­maan asioi­ta eri tavalla.

Täl­le­kin kevääl­le on tulos­sa pää­tök­sen­te­koon asioi­ta, jot­ka aiheut­ta­vat monen­lai­sia tun­ne­kuo­hu­ja. Toi­von, että niis­tä­kin pääs­tään yli ja kes­kus­te­lu säi­lyy asial­li­se­na. Yksin­ker­tai­sin­ta oli­si, jos asiois­ta pys­tyt­täi­siin puhu­maan asioi­na. Aina se ei onnis­tu, ihmi­siä­hän mekin olemme.

Lee­na Tii­ro, Iin kun­nan­val­tuu­tet­tu, Vasemmistoliitto