Korjaus
Kiiminkiläisen Heikki Saarelan julkaiseman levyn “Tiedän sun saapuvan” nimikkokappaleen on säveltänyt Jussi Rasinkangas.
Lue lisääKiiminkiläisen Heikki Saarelan julkaiseman levyn “Tiedän sun saapuvan” nimikkokappaleen on säveltänyt Jussi Rasinkangas.
Lue lisääGo Arctic Oy valittiin huhtikuussa 2018 Koitelin alueen kehittämisen toteuttajaksi. Go Arctic hakee varausajalle jatkoa vuoden 2021 loppuun saakka, johtuen koronapandemian aiheuttamasta tilanteesta. Jatkoajan saadessaan yrityksellä on tarkoitus esitellä tarkemmat suunnitelmat projektista vuoden 2021 lopussa.
Lue lisääKuusamontien nelikaistaistamisen kehittämissuunnitelma Korvenkylän ja Kiimingin välillä valmistui jo viime vuonna, mutta hankkeen jatkosuunnittelulle ei ole löytynyt rahoitusta.
Lue lisääKiiminkiläislähtöisen Totti Korpuan ja Sulkavalla syntyneen Saara Kolehmaisen yhteisnäyttely Karkki-arkki on nähtävillä Galleria Oskari Jauhiaisessa 14.1.–6.2. Näyttely on epäilemättä gallerian vuoden makein ja tempaisee katselijan mukaan karkkien maailmaan.
Lue lisääMuseovirasto on avannut yli 200 000 kokoelmakuvaa katsottaviksi ja vapaaseen käyttöön. Kuvia löytyy osoitteesta museovirasto.finna.fi. Kuvia voi hakea paikkakuntahaulla.
Jokirannan koulun viimeiset pipariluomukset olivat vuonna 2020 toinen toistaan upeampia. Seitsemännen luokan oppilaat valitsivat äänestämällä parhaaksi ysiluokkalaisten töistä Majakan, jonka tekivät ovat Iida Konttila, Tiia Anttila, Pihka Puranen ja Nella Lehtola.
Oulun ja Haukiputaan poliisiasemien sisäilmaongelmista johtuvat toimitilaongelmat olivat Mika Heinilällä hyvin tiedossa, kun hän aloitti Oulun poliisilaitoksen poliisipäällikkönä elokuussa. Hän oli virassa ensin kolmen kuukauden sijaisuuden, jonka jälkeen hänet valittiin marraskuun alusta viiden vuoden määräaikaiseen virkaan.
Kiiminkipuiston koulu aloitti toimintansa Kiimingissä Syke-talon ja lukion vieressä viime torstaina, jolloin oppilaat kuitenkin olivat päivätyökeräyksessä ja opettajat valmistelivat koulua käyttöönsä. Perjantaina oppilaat pääsivät tutustumaan uuteen kouluun, ja tällä viikolla päästään totuttelemaan arkeen uusissa tiloissa.
Ylikiiminkiläinen urakoitsija Pekka Inkala on hoitanut työmiehineen Ylikiimingin kenttien jäädytyksen jo 15 vuoden ajan. Nykyisin jäädytys sujuu, ja kirkonkylän ja Vesalan kentät pysyvät helposti kunnossa läpi talven. Aiemmin urakka oli paljon haastavampi, sillä kenttiä oli ympäri Ylikiiminkiä ja välimatkojen ajaminen traktorilla haukkasi suuren osan päivästä.
Oulussa ilmeni tänään 10 uutta koronatartuntaa. Kempeleessä kirjattiin yksi uusi tartunta. Sairaalahoidossa OYS:ssa oli kuusi potilasta. Alueella ollaan edelleen epidemian…
Kolmannes kasvihuonepäästöistä syntyy rakennuksista. Tämä lisää ilmaston lämpenemistä jopa autoiluakin enemmän. Niinpä Suomen metsäkeskus nostaa esiin Puuta seinästä siltaan –hankkeessaan puurakentamisen ilmasto- ja ympäristöystävällisyyttä.
Oulun seudulla alkaa maaliskuun alussa työllisyyden kuntakokeilu. Sen tavoitteena on edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä sekä koulutukseen ja palveluihin ohjautumista nykyistä tehokkaammin ja luoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen.
Rantapohjan tekijät toivottavat lukijoilleen hyvää ja vuotta 2020 parempaa uutta vuotta 2021.
Kulunut vuosi on ollut ELY-keskukselle kiireistä aikaa tienpidon rahoituksen kasvun sekä lukuisten lisäbudjettien ansiosta. Tienpidon rahoitusta on vuonna 2020 ollut käytettävissä enemmän kuin moneen vuoteen. Rahoituksen kasvu on näkynyt erityisesti päällystysohjelmien laajuudessa, siltojen korjauksissa sekä investointien määrässä.
Kiimingin jääkiekkokaukalo on tuhrittu spray-maaleilla. Teko on tapahtunut 23.12. päiväsaikaan. Oulun poliisilaitos toivoo saavansa vihjeitä tapahtuneesta.
Oulun kaupunki on ollut mukana CircVol-hankkeessa, jonka tavoite on edistää suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen uudelleenkäyttöä sekä koota alan toimijaverkostoa yhteen. Hanke päättyy vuoden 2020 lopussa.