Nelos­tien lin­jaus, ns. Iin ohi­tus­tie, on puhut­ta­nut iiläi­siä jo neli­sen­kym­men­tä vuot­ta. Itse­kin olen otta­nut aktii­vi­ses­ti osaa kes­kus­te­luun ensin kan­sa­lai­sak­tii­vi­na, sit­tem­min kun­ta­päät­tä­jä­nä. Asian his­to­ria on ollut siis pit­kä ja vai­he­ri­kas. Ja tämä on aiheut­ta­nut han­ka­luuk­sia kun­nan maan­käy­tön suunnittelulle. 

Meil­lä poh­jo­las­sa tar­jo­aa luon­to näin tal­vel­la siner­tä­vän hämä­rän, val­kei­den lumi­ki­nos­ten ja väl­keh­ti­vän kuu­ran koris­te­le­mien pui­den kes­kel­lä ihail­ta­vak­sem­me tai­det­ta ilman eril­lis­tä kat­se­lu­mak­sua. Herk­kä kau­neus ei näy kau­pun­kien valo­me­ren kes­kel­lä eikä päi­väl­lä vir­ka-aika­na. Näi­tä elä­myk­siä voi kokea vain maa­seu­dul­la, alueil­la, jois­sa katu­va­lot eivät loi­mo­ta öiseen aikaan, eikä lii­ken­ne rul­laa pit­kin hil­jais­ta kylätietä. 

Koh­ta koli­see ris­teyk­sis­sä, jol­lei­vät ura­koit­si­jat ala per­ka­ta pois näky­vyy­den peit­tä­viä lumi­val­le­ja. Kuka mak­saa mah­dol­li­sen vahingon?