Har­taus 2.7.2026: Kii­tos koti­seu­dus­ta ja kotiseurakunnasta

Kesäl­lä monil­la paik­ka­kun­nil­la vie­te­tään koti­seu­tu­juh­lia ja ‑tapah­tu­mia. Tun­nem­me kii­tol­li­suut­ta koti­seu­dus­tam­me, luon­nos­ta ja ihmi­sis­tä tääl­lä. Koti­seu­tu on meil­le enem­män kuin paik­ka kar­tal­la. Se on mai­se­ma, joka tun­tuu tutul­ta ja tur­val­li­sel­ta. Se on mur­re, muis­tot ja ihmi­set, ja kaik­ki meil­le tär­keät pai­kat. Koti­seu­dun tavat, perin­teet ja kult­tuu­ri ovat tär­kei­tä. Monel­le koti­seu­tu mer­kit­see tur­val­li­sia juu­ria, ja vaik­ka elä­mä vei­si jos­kus kau­as, omal­la koti­seu­dul­la säi­lyy aina tär­keä paik­ka sydämessä.

Samal­la taval­la koti­seu­ra­kun­ta voi olla hen­gel­li­nen koti. Se on paik­ka, jos­sa mei­dät tun­ne­taan nimel­tä. Siel­lä iloi­taan kas­te­tuis­ta, opi­taan uskos­ta rip­pi­kou­lus­sa, siu­na­taan avio­liit­to­ja ja saa­tel­laan rak­kai­ta vii­mei­sel­le mat­kal­le. Koti­seu­ra­kun­nan ovet ovat avoin­na kai­kil­le, jokai­nen saa tul­la Juma­lan luo sel­lai­se­na kuin on. Kaik­ki ovat ter­ve­tul­lei­ta Juma­lan­pal­ve­luk­siin, ja las­ten, per­hei­den, sekä elä­ke­läis­ten ker­hoi­hin sekä nuor­te­nil­toi­hin, kuo­roi­hin, kon­sert­tei­hin ja kai­ken­lai­siin tapahtumiin.

Vie­lä remon­tis­sa ole­va kau­nis Iin kirk­ko on meil­le monil­le tär­keä ja rakas, pal­jon muis­to­ja tuo­va paik­ka. Seu­ra­kun­ta ei kui­ten­kaan ole vain raken­nus; kirk­ko voi olla van­ha ja kau­nis, mut­ta var­si­nai­nen seu­ra­kun­ta muo­dos­tuu ihmi­sis­tä. Meis­tä kai­kis­ta yhdes­sä. Jokai­nen ystä­väl­li­nen sana, yhtei­set het­ket, jokai­nen rukous ja jokai­nen pie­ni pal­ve­luk­sen­te­ko raken­taa koti­seu­ra­kun­taa. Seu­ra­kun­ta tukee ihmis­ten hyvin­voin­tia, vähen­tää yksi­näi­syyt­tä, aut­taa ja antaa tukea esi­mer­kik­si dia­ko­nia­työn sekä lap­si- ja per­he­työn kaut­ta. Seu­ra­kun­nis­sa jae­taan sekä maal­lis­ta että tai­vaal­lis­ta leipää.

Vii­me vii­kol­la Poris­sa Suo­miA­ree­nan kes­kus­te­luis­sa piis­pa Mari Lep­pä­nen tote­si mm. näin: ”Luos­ta­rit ja kir­kot ovat aina olleet ihmi­sil­le tur­va­paik­ko­ja, ja ihmi­set ovat löy­tä­neet kaik­ki­na aikoi­na vai­keis­sa­kin tilan­teis­sa ja iso­jen kysy­mys­ten kes­kel­lä kir­kois­ta tur­vaa ja toi­voa. — Ja kaik­kein tär­kein­tä on juur­tua omaan elä­mään ja paik­kaan, nii­hin ihmi­siin, jot­ka sinul­le on annettu.”

Koti­seu­tu ja koti­seu­ra­kun­ta muis­tut­ta­vat myös vas­tuus­ta. ”Toi­mi­kaa sen kau­pun­gin par­haak­si, johon minä olen tei­dät siir­tä­nyt. Rukoil­kaa sen puo­les­ta Her­raa, sil­lä sen menes­tys on tei­dän­kin menes­tyk­sen­ne.” (Jer.29:7.) Mei­dän teh­tä­väm­me on pitää huol­ta toi­sis­tam­me ja sii­tä ympä­ris­tös­tä, jon­ka Juma­la on meil­le anta­nut. Kun pidäm­me huol­ta lähim­mäi­ses­tä, raken­nam­me yhtei­söl­li­syyt­tä. Vaik­ka maa­il­ma muut­tuu nopeas­ti, Juma­la pysyy. Hän kul­kee muka­nam­me niin tutuil­la teil­lä kuin uusis­sa­kin elä­män­vai­heis­sa. Sii­hen saam­me luot­taa. Kirk­ko ja seu­ra­kun­ta tar­jo­aa vakaan ank­ku­rin myrs­kyi­si­nä aikoi­na. Juma­la siu­nat­koon rak­kai­ta koti­seu­tu­jam­me, koti­seu­ra­kun­tiam­me ja ihmi­siä siellä.

San­na Mäenpää

Dia­ko­ni

Iin seu­ra­kun­ta