Korjaus seurakuntavaalijuttuun
Tiistain 29.11. lehdessä oli osa Kristillisten perusarvojen puolesta ‑valitsijayhdistyksen nimilyhenteistä väärin. Nimi oli osassa tekstiä lyhennetty KKP, kun oikea lyhenne…
Lue lisääTiistain 29.11. lehdessä oli osa Kristillisten perusarvojen puolesta ‑valitsijayhdistyksen nimilyhenteistä väärin. Nimi oli osassa tekstiä lyhennetty KKP, kun oikea lyhenne…
Lue lisääJenni Isoniemi aloitti Martinniemessä koirakoulun, johon voi osallistua matalalla kynnyksellä kaikki koiranomistajat koirineen. “Marttilaisten koirakoulu” alkoi reilu kuukausi sitten Verstasmutkan parkkialueella ja maanantaina oltiin ensimmäistä kertaa uudessa paikassa päiväkodin piha-alueella.
Koirakoulua käydään rennolla meiningillä ja treenit perustuvat vapaaehtoisuuteen. Osallistumismaksuja tai sitoutumista ei ole, vaan mukaan voi tulla silloin kuin sopii.
Lue lisääOlen miettinyt rakkaan Kiiminkijokemme ja sen varrella asuvien ihmisten symbioosia ja mitä se on merkinnyt meille ennen ja tänä päivänä. Jo ammoisina aikoina on meille ihmisille joki sen laaksoineen merkinnyt sijoittumista toimeentulon ääreen.
Lue lisääSeurakuntavaaleissa valittiin luottamushenkilöt päättämään seuraavan nelivuotiskauden toiminnasta. Oulun seurakunnat muodostavat seurakuntayhtymän, joten Oulussa on koko seurakuntayhtymän asioista päättävä kirkkovaltuusto ja.…..
Lue lisääKorkeimmat äänestysprosentit seurakuntavaaleissa olivat Lapuan (16,3 %) ja Oulun (15,4 %) hiippakunnissa ja matalimmat Mikkelin (10,9 %) ja Helsingin (9,7.…..
Lotto: 4,15, 26, 31, 33, 34, 38. Lisänumero: 19. Plusnumero: 29. Voitonjako: 7 oikein 1 kpl 2 400 000,00 e,…
Mastersien voimanoston SM-kisat järjestettiin 18.–20.11 Oulunsalossa. Järjestäjäseurana toimi Oulun Power team ja kisaajia oli kaikkiaan 151.
Virpiniemen kehittämistoimet urheilun, liikunnan, matkailun ja hyvinvoinnin keskukseksi on tarkoitus saada käyntiin ensi vuonna. Sivistys- ja kulttuurilautakunta ja Business Oulu liikelaitoksen johtokunta merkitsivät tiedoksi Virpiniemen alueen kehittämissuunnitelman, jota esitetään kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi.
Ilpo Antero Runtti Kiimingistä kuoli 8.11.2022. Hän oli 52-vuotias.
Kansanomaisista, mutta ajatuksellisista komedioistaan tunnettu Taru Mäkelä (Varasto) on tehnyt pikkujoulusesongille uuden elokuvan. Ohjaajan edellisen, hyvin menestyneen elokuvan Täydellinen joulu (2019) henkinen jatko-osa Kulkuset kulkuset kertoo jälleen yhdestä totaalisesti pieleen menevästä suurperhejoulusta.
Pohjolan Opiston ensimmäinen rehtori Sakari Kiuru on jättänyt maallisen vaelluksen 96-vuotiaana. Riippumatta pitkäaikaisesta sairaudestaan muisti aina elämäniloinen kansansivistysmies ja humanisti vielä loppukesän puhelinkeskustelussamme kysellä ”Haukiputaan kuulumisia”, kuten hän asian ilmaisi.
Jos Olkiluoto 3:n tuotanto ei pyörähdä kunnolla käyntiin, on erittäin todennäköistä, että tulevana talvena joudutaan turvautumaan suunniteltuihin kahden tunnin sähkökatkoihin, jotta sähköverkko saadaan pysymään vakaana. Näin uskovat myös Iin Energian toimitusjohtaja Kari Kuusela, verkostopäällikkö Jouni Perälä sekä Haukiputaan Sähköosuuskunnan Juha Sipola. Lisäksi tilanteeseen vaikuttavat erityisen se, tuleeko talvella pitkiä, tuulettomia pakkasjaksoja. Myös muun muassa Norjan vesitilanne antaa oman mausteensa sähkömarkkinoihin.
Iin Energia nosti lokakuun alussa sähkönhintojaan. Seuraavasta mahdollisesta korotuksesta päätetään marraskuun loppuun mennessä. Tällä hetkellä Iin Energia myy sähköä asiakkailleen noin 15 sentin kilowattituntihintaan, joka on tällä hetkellä edullisimmasta päästä maassamme. Iin Energia myy sähköä vain Iin kunnan alueelle.
Nokian uuden kampuksen peruskivi muurattiin juhlavasti perjantaina Oulun Linnanmaalla. Kampuksen rakentaminen aloitettiin syyskuussa moottoritien varressa Ritaharjuntiellä sijaitsevalla noin 91 000…
Martinniemeen sijoitettava sahamuistomerkki pystytetään ensi kesän aikana, todennäköisimmin syksyn kuluessa, arvioi Oulun kaupungin kulttuuriperintötyön johtaja Pasi Kovalainen.
Haukiputaan lukio palkittiin tiistaina valtakunnallisella Liikkuvat-palkinnolla. Tunnustuksen myönsi Opetus- ja kulttuuriministeriö yhteistyössä Opetushallituksen kanssa. Liikkuvat-palkinnot myönnetään esimerkillisestä työstä lasten ja nuorten liikkumisen edistämisessä.