Päri­se­vät koneet ja käsil­lä teke­mi­nen kiehtovat

Päri­se­vät koneet ovat kiin­nos­ta­neet tänään Yli­kii­min­gis­sä 70 vuot­ta täyt­tä­vää Heik­ki Pasoa pik­ku­po­jas­ta lähtien.

– Jaoin jo 13–14-vuotiaana mopol­la pos­tia pos­tin­ja­ka­jan tuu­raa­ja­na. Ikä ei riit­tä­nyt vie­lä mopoon, eikä työ­paik­kaan­kaan, joten työ­paik­ka oli viral­li­ses­ti isä­ni nimis­sä, mut­ta minä tein fyy­si­sen työn.

Kan­sa­kou­lun jäl­keen Paso pää­si töi­hin oman kylän Essol­le. Siel­lä hän oli ensin ben­sa­poi­ka­na, jos­ta hänet ope­tet­tiin autonasentajaksi.

Essol­la meni kym­me­nen vuot­ta, min­kä jäl­keen Paso haki Oulun tek­nil­li­seen oppi­lai­tok­seen ja val­mis­tui siel­tä auto­tek­ni­kok­si vuon­na 1984. Sii­hen asti “tekus­ta” val­mis­tu­neet oli­vat saa­neet vali­koi­da työ­paik­kan­sa, mut­ta juu­ri tuol­loin alal­ta vähen­net­tiin väkeä. Niin­pä Paso pää­tyi täy­den­nys­kou­lu­tus­kurs­seil­le ja nii­hin liit­ty­viin har­joit­te­lui­hin. Niis­tä vii­mei­sin oli Sah-Kon kone­pa­jal­la, jos­ta hän sai har­joit­te­lun jäl­keen vaki­tui­sen työ­pai­kan ensin myy­jä­nä ja sit­ten työnjohtajana.

– Siel­lä meni­kin sit­ten mel­kein kol­me­kym­men­tä vuot­ta. Työs­sä vie­hät­ti eri­lai­suus, ei ollut kah­ta saman­lais­ta päi­vää. Vaik­ka työ­mat­kaa­kin oli nel­jä­kym­men­tä kilo­met­riä, ei kos­kaan ollut tym­peä lähteä.

Kol­mes­sa­kym­me­nes­sä vuo­des­sa työt muut­tui­vat muun muas­sa tie­to­tek­nii­kan myötä.

– Pajal­la työs­tö­ko­neet vaih­tui­vat manu­aa­li­sis­ta tie­to­ko­ne­käyt­töi­sik­si. Tie­to­tek­niik­ka hel­pot­ti myös työ­tä­ni, kun esi­mer­kik­si aika­seu­ran­nat ja tun­ti­la­put siir­tyi­vät tie­to­ko­neil­le. Var­si­nai­nen kent­tä­työ­hän teh­dään kui­ten­kin ihmis­ten kans­sa. Poru­koi­den kans­sa pär­jää­mi­nen on ihmis­suh­dea­sia, johon eivät tie­to­ko­neet pal­jon auta.

Vuon­na 2015 eläk­keel­le jää­neen Pason har­ras­tuk­set liit­ty­vät käsil­lä teke­mi­seen. Hän ras­saa konei­ta, tekee puu­töi­tä tai val­mis­taa vaik­ka puuk­ko­ja. Hän on kun­nos­ta­nut esi­mer­kik­si van­han maamoottorin.

– Isäl­lä oli nykyi­sen Oulun­tien var­res­sa tii­li­teh­das, jos­sa hän pyö­rit­ti maa­moot­to­ril­la tii­len ainek­sia sekoit­ta­vaa beto­ni­myl­lyn tapais­ta lai­tet­ta. Moot­to­ri oli kym­me­niä vuo­sia käyt­tä­mät­tö­mä­nä, kun­nes purin sen osiin ja lai­toin toimintakuntoon.

Maa­moot­to­ria on sit­tem­min käy­tet­ty Yli­kii­min­gin koti­seu­tu­museol­la päre­höy­län pyörittämiseen.

Yksi Pason har­ras­tuk­sis­ta onkin Yli­kii­min­gin koti­seu­tu­yh­dis­tyk­sen toi­min­ta, johon sii­hen­kin kuu­luu pal­jon käsil­lä tekemistä.

– Tal­koil­la on teh­ty pärei­tä ja nau­lat­tu nii­tä kat­toon. Myös vuo­sit­tain pol­tet­ta­va ter­va­hau­ta val­mis­tel­laan tal­koil­la. Tal­koo­lais­ten kes­ki-ikä tah­too vain olla jo aika kor­kea, nuo­rem­pia­kin sai­si tul­la mukaan.

Ensim­mäi­set elä­ke­vuo­det Pasol­la meni­vät hänen yhdes­sä poi­kan­sa kans­sa Ame­ri­kas­ta hank­ki­man­sa har­ras­teau­ton kun­nos­ta­mi­seen. Paso pur­ki vuo­den 1976 mal­lia ole­van Chev­ro­let Cor­vet­ten C3:n ja koko­si uudel­leen kasaan.

– Ainos­taan maa­laus jäi teke­mät­tä, kun pää­tin, etten ala itse lasi­kui­tu­ko­ria maalata.

Tänä­kin kesä­nä Chev­ro­let otet­tiin käyt­töön toukokuussa.

– Näil­lä ben­san hin­noil­la sil­lä ei tosin viit­si kau­heas­ti ajel­la. Kun ajaa mal­til­li­ses­ti, mie­luus­ti alle nopeus­ra­joi­tus­ten, se kulut­taa 14–15 lit­raa satasella.

Paso halusi juu­ri tuon auto­mal­lin tie­tys­tä syystä.

– Kun olin poi­ka­se­na töis­sä bens­a­pum­pul­la, tuli kou­lu­ka­ve­ri Ruot­sis­ta tank­kaa­maan kysei­sen mal­lin autol­la. Sil­loin minul­la nap­sah­ti, että tuol­lai­sen vie­lä haluan.

Paso asuu vai­mon­sa kans­sa syn­ty­mä­pai­kal­laan Yli­kii­min­gin Kirk­ko­ran­nas­sa. Seu­tu on tosin muut­tu­nut muu­ta­man talon tie­noos­ta kun­nan kes­kus­taa­ja­maan kuu­lu­vak­si alueeksi.

– Ouluun liit­ty­mi­sen jäl­keen alue on alka­nut hii­pu­maan. Oli­ko­han lii­tos vält­tä­mä­tön, sil­lä asiat huo­no­ni­vat monel­la lailla.

Paso on sanee­ran­nut myös vuon­na 1948 raken­ne­tun syn­nyin­ko­tin­sa niin, että alku­pe­räi­ses­tä jäi jäl­jel­le pelk­kä run­ko. 2000-luvun alus­sa hän raken­si pihal­le puusepänverstaan.

– Tyt­tö val­mis­tui sil­loin artenomi/erikoismaalariksi ja perus­ti kave­rin­sa kans­sa fir­man, joka oste­li van­ho­ja möö­pe­lei­tä ja kun­nos­ti nii­tä. Autoin ja tein kave­rik­si puuhommia.

Pason kun­nos­ta­mia huo­ne­ka­lu­ja on myös koti­ta­lon sisustuksena.

– Käsil­lä teke­mis­tä on suvus­sa. Pap­pa oli käsi­työ­läi­nen, hän teki päre­ko­re­ja, samoin isä. Monen­lais­ta on minul­la­kin tul­lut teh­tyä. Kaik­ki ei aina onnis­tu aina­kaan ensim­mäi­sel­lä kerralla.

Työ­sar­kaa Pasol­la riit­tää myös metsätöissä.

– Läm­mi­täm­me puul­la, joten polt­to­pui­ta on teh­tä­vä. Nyt­kin rant­teel­la on iso läjä odot­ta­mas­sa teki­jään­sä, ja met­säs­sä on lisää. Teke­mis­tä on niin pal­jon, että toi­si­naan ihmet­te­lee, miten työs­sä­oloai­ka­na ehti teke­mään kai­ken tarvittavan.

Heik­ki Paso täyt­tää 70 vuot­ta tänään 25.8. Hän on merk­ki­päi­vä­nään matkoilla.

Tutus­tu Ran­ta­poh­jan tilaus­tar­jouk­siin täs­tä.