Päät­tä­jäl­tä: Sit­keyt­tä kes­tää epävarmuutta

Voi­ko kir­joit­taa koro­nas­ta? Tun­tuu että sii­tä jo kaik­ki mah­dol­li­nen sanot­tu ja kir­joi­tet­tu. Vaan voi­ko olla kir­joit­ta­mat­ta, voi­ko sitä olla ajat­te­le­mat­ta? Vii­si viik­koa rajoi­tus­toi­mia ja pal­jon tapah­tu­nut – ja ollut tapah­tu­mat­ta. Pait­si koro­na itse niin sen tor­jun­nan aiheut­ta­mat vai­ku­tuk­set ovat mas­sii­vi­sia. Psyyk­ki­nen kuor­ma alkaa painaa.

Kau­kai­sen epi­de­mian muu­tut­tua pan­de­miak­si olem­me kul­ke­neet läpi monen tavan­omai­sen toi­min­nan alas­ajon vai­heet ja elä­neet muu­ta­man vii­kon raken­taen uusia toi­min­ta­ta­po­ja. Molem­mat tär­kei­tä uuteen uhkaan varau­tu­mi­ses­sa. Samal­la olem­me saa­neet vah­vas­ti tun­tea teke­väm­me jotain.

Toi­men­pi­teet epi­de­mian hidas­ta­mi­sek­si ovat olleet onnis­tu­nei­ta ja sii­tä­kin syys­tä epi­de­mia on alu­eel­lam­me vas­ta tulol­laan. Epä­var­ma odot­te­lu jat­kuu, vaik­ka olem­me jo jon­kin­lai­ses­sa kään­ne­koh­das­sa. Rajoi­tus­ten pur­ka­mi­sia pitää uskal­taa suun­ni­tel­la, vaik­ka niis­tä luo­pu­mi­nen voi olla vie­lä vai­keam­paa kuin nii­hin sopeu­tu­mi­nen. Miten uskal­taa luot­taa taas sii­hen, jota on opet­ta­nut itsen­sä varomaan?

Minä ahmin tilas­to­ja, odo­tan puo­len­päi­vän uusia luke­mia. Vaik­ka nii­den ker­to­ma on rajal­lis­ta, var­maan useat muut­kin löy­tä­vät jon­kin luvun tai kuvaa­jaan johon tukeu­tua tie­don­nä­läs­sä, ver­tai­lu­kel­poi­sen aiem­paan. Ja kyl­lä, ompe­lin kas­vo­mas­kin, vaik­ka en tie­dä käy­tän­kö sitä kos­kaan, kos­ka en edel­leen­kään käy juu­ri mis­sään. Tun­tuu hyväl­tä teh­dä jotain, kokeil­la osaa­ko. Samal­la voi kokea vah­vaa yhtei­söl­li­syyt­tä — olem­me maa­il­man­laa­jui­ses­ti enem­män samas­sa venees­sä kuin ehkä koskaan.

Nykyi­nen krii­si rasit­taa miel­tä, kos­ka uhkaa ei voi havai­ta. Tun­tuu ahdis­ta­val­ta, että voi olla itse tie­tä­mät­tään ris­ki muil­le. Krii­si kos­kee kaik­kia, mei­tä itseäm­me ja lähei­siäm­me, mut­ta tilan­ne ja tari­na on jokai­sel­la oman­sa. Yhtei­nen haas­te, hen­ki­lö­koh­tai­nen koke­mus, jokai­sel­la omat heik­kou­ten­sa ja vah­vuu­ten­sa. Epä­var­muut­ta, muut­tu­via tilan­near­vioi­ta ja ris­ti­rii­tai­sia ohjei­ta. Sen hyväk­sy­mis­tä että kaik­ki ei mene täy­del­li­ses­ti. Jos pel­kää lii­kaa vir­hei­tä, ei uskal­la teh­dä mitään. Vas­tuun­kan­toa tar­vi­taan jokai­sel­ta pait­si itse epi­de­mian suh­teen niin myös hen­ki­sen kuor­mi­tuk­sen helpottamiseen.

Pel­koa ei ole syy­tä liet­soa eikä vas­tak­kai­na­set­te­lul­la voi­te­ta mitään. Sekin on oikeas­ti surul­lis­ta, että mökil­le ei ehkä voi men­nä, vaik­ka se yleen­sä on ren­tou­tu­mi­sen paik­ka, on mie­lui­saa teke­mis­tä ja etäi­syy­den otta­mi­nen tun­tuu luon­nol­li­sel­ta. Vetää ala­ku­loi­sek­si, että moni hyvä tapah­tu­ma jou­du­taan jat­kos­sa­kin peru­maan. Sil­ti ohjei­ta on jak­set­ta­va nou­dat­taa sitkeästi.

Emme vie­lä tie­dä, mil­loin koro­nas­ta pääs­tään eroon. Myös jotain hyvää täs­tä jää, kun ollaan tul­tu uuteen nor­maa­liin. Alun epä­us­kon ja häm­men­nyk­sen jäl­keen olem­me oppi­neet pal­jon. Uusia digi­taa­li­sia toi­min­ta­ta­po­ja on omak­sut­tu tehok­kaam­min, min­kä uskoim­me ole­van mahdollista.

Olem­me myös koke­neet sen että asioi­ta voi­daan muut­taa nopeas­ti ja tehok­kaas­ti sit­ten kun se taas jos­kus on tar­peen. Se luo tur­val­li­suut­ta. Tun­nen täs­sä tilan­tees­sa enem­män kii­tol­li­suut­ta ja myö­tä­tun­toa kuin ahdis­tus­ta tulevasta.

Heli-Han­ne­le Haa­pa­nie­mi, Iin Vih­reät, kun­nan­val­tuus­ton 3. varapj