Per­he­va­paal­ta työ­elä­mään siir­ty­mi­nen on usein haas­te – Val­men­nuk­ses­ta apua siirtymävaiheeseen

Kun hau­ki­pu­taa­lai­nen Susan­na Lie­des alkoi 13 koti-äiti­nä vie­te­tyn vuo­den jäl­keen miet­tiä, mitä elä­mäl­lä oli seu­raa­vak­si tar­jot­ta­va­na, löy­tyi apu Uuden­maan ELY-kes­kuk­sen koor­di­noi­mas­ta ja työ- ja elin­kei­no­mi­nis­te­riön rahoit­ta­mas­ta Per­he­va­paal­ta työ­elä­mään –val­men­nuk­ses­ta. Yli­kii­min­ki­läi­nen Mari­ka Toi­va­nen puo­les­taan saa val­men­nuk­ses­ta apua sii­ty­mä­vai­hee­seen, jos­sa hän on palaa­mas­sa per­he­va­paal­ta takai­sin omaan työ­paik­kaan­sa. Vaik­ka nais­ten tilan­ne on hyvin eri­lai­nen, molem­mat ovat olleet yllät­ty­nei­tä val­men­nuk­sen hen­ki­lö­koh­tai­suu­des­ta ja vaikuttavuudesta.

Lue lisää


Kuu­kau­den esi­ne: Luu­luis­ti­met 1800-luvulta

Kuu­kau­den esi­nee­nä ovat Perä­me­ren ete­läi­sen osan ran­nik­ko­ky­läs­tä peräi­sin ole­vat luu­luis­ti­met. Ne on teh­ty hevo­sen tai leh­män rei­si­luus­ta, jon­ka ala­pin­ta on hiot­tu sileäk­si ja keu­la­pää loi­vas­ti kaa­re­vak­si. Luun ylä­pin­nas­ta on veis­tet­ty pyö­reys pois ja jätet­ty pin­ta kar­keak­si, jot­ta se sopi­si hyvin lapi­kas­ta vas­ten. Luis­ti­men pää­hän on jää­nyt luon­te­vas­ti luun nive­les­tä muo­dos­tu­va nok­ka. Luis­ti­met on ajoi­tet­tu varo­vas­ti 1800-luvul­le, sil­lä iän mää­rit­te­le­mi­nen täs­sä tapauk­ses­sa on kovin vaikeaa. 



Tai­de­puis­toon pää­see luistelemaan

Tai­de­puis­toon on Iis­sä jää­dy­tet­ty luis­te­lu­pol­ku. Iin kun­nan lii­kun­ta­paik­ka­mes­ta­ri Pasi Raja­la ker­too, että luis­te­lu­ra­taa pide­tään kun­nos­sa säi­den sal­lies­sa. – Yllä­pi­däm­me polkua…



Lähi­pal­ve­lut tuo­vat vih­reyt­tä ja hyvinvointia

Jokai­ses­sa kun­nas­sa pitää olla vähin­tään yksi hyvin­voin­ti­kes­kus, jos­sa kun­ta­lai­nen saa hoi­det­tua tar­vit­se­man­sa perus­asiat ilman läh­te­mis­tä pitem­mäl­le (toi­sen nurk­kiin asioi­ta hoi­ta­maan). Tämä koko­nai­suus pitää liit­tyä kun­nal­li­seen hyvin­voin­ti­pa­ket­tiin, joka on säi­ly­tet­tä­vä jokai­ses­sa itse­näi­ses­sä kun­nas­sa. Jos tätä perus­asioi­den hoi­toa ei voi­da taa­ta, niin mikä on kun­nan tar­koi­tus? Kun­ta ihmi­siä var­ten, ei päinvastoin!


Ihmi­sen kokois­ta hyvinvointia

Yhteis­ten hyvin­voin­ti­pal­ve­lui­dem­me jär­jes­tä­mi­ses­sä olem­me uuden äärel­lä. Tähän asti kun­nat ovat olleet se taho, joka jär­jes­tää pal­ve­lut yhdes­sä yksi­tyis­ten toi­mi­joi­den kans­sa. Jat­kos­sa sosiaali‑, terveys‑, palo- ja pelas­tus­toi­men pal­ve­lut jär­jes­te­tään hyvinvointialueittain. 


Hyviä syi­tä äänestää

Sun­nun­tai­na valit­ta­vis­ta alue­val­tuus­tois­ta ja nii­den val­tuu­te­tuis­ta muo­dos­tuu ajan mit­taan erit­täin mer­kit­tä­viä val­lan­käyt­tä­jiä alueil­laan. Vaik­ka laki sää­te­lee­kin pal­ve­lu­jen jär­jes­tä­mis­tä, jää val­tuus­toil­le pal­jon sanan­val­taa sii­hen, miten pal­ve­lut jär­jes­te­tään ja mis­tä nii­tä saa. Uudet val­tuus­tot ovat koko Suo­men tasol­la ohjaa­mas­sa jopa 20 mil­jar­din euron vuo­sit­tais­ta käyt­töä. Niin ollen ei ole lain­kaan yhden­te­ke­vää, ket­kä ovat teke­mäs­sä pää­tök­siä täs­sä uudes­sa organisaatiossa.