Rahapelien tuloksia
Rahapelien tuloksia viikolta 35.
Lue lisääRahapelien tuloksia viikolta 35.
Lue lisääKesän viimeinen illinjuoksukuu alkoi varsin koleissa merkeissä. Yksi jos toinen oli lisänny tamppahousuja ja fleesejä ylleen ja silti oli hiukan niskat kyyrysä. Kirkonpenkin väki oli pukeutunut koodin mukaan. Keskellä istuivat Matit kuin tatit. Trio siinä oli: von Backman, Tiiro ja Järvenpää. Vieressä Rekisteröitymätön, Kamsulan Leke ja Holmström hauvatta.
Viljo Eemil Jakku Iistä kuoli 30.8.2021. Hän oli 89-vuotias.
Poliisin riittävät resurssit koko Suomessa on yksi keskustan tärkeimpiä tavoitteita. Rikokset pitää selvittää tehokkaammin ja hätätilanteessa poliisi pitää saada paikalla ripeämmin.
Iiläisten nuorten vanhemmille! Te vanhemmat, jotka tiedätte nuorenne ajavan kylillä mopolla tai mönkkärillä. Käykääpä iltaisin katselemassa ja kuulostelemassa mikä meininki. Ajotavat ovat sellaisia, että liikennesäännöistä eikä turvallisesta ajosta välitetä pätkääkään. Keulitaan autojen takapuskurissa kiinni, tehdään vaarallisia ohituksia ja ajetaan valtavia nopeuksia. Iisi-areenan parkkipaikka on yksi rälläyspaikka. Siitä aiheutuva meluhaitta iltaisin on valtava. Vanhemmat, puuttukaa tähän!
Kuusamontie-hanke Oulun ja Kiimingin välillä on ollut suunnitteilla yli 30 vuotta. Liikennemäärät nousevat koko ajan ja ovat noin 11 000–17 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Tien turvallisuus on heikkoa ja liikenne ruuhkautuu.
Kolmen joen kaupunni -keskustelutilaisuuden tallenteen voi nyt katsoa Pohjoisen Kulttuurivirran kanavalta. Tilaisuus järjestettiin Tuirassa Kesän Saunalla 25. elokuuta.
Iistä lähtöisin oleva tietokirjailija, toimittaja ja tietokirjallisuuden Finlandia-voittaja Jenni Räinä on ehdolla Botnia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi teoksellaan Kulkijat – Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla.
Kysymykset Montako liturgista väriä on evankelisluterilaisella kirkolla? Mikä on taiteilijaveljesten sukunimi, kun etunimet ovat: Marko, Harri, Kain, Yrjö? Mitä yleisnimitystä käytetään…