Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Ali Johannes Finnig Iistä kuoli 10.12.2021. Hän oli 53-vuotias.
Lue lisääAli Johannes Finnig Iistä kuoli 10.12.2021. Hän oli 53-vuotias.
Lue lisääTuli omakotitalon sähkölasku 852 € joulukuulta. Tason saattoi arvata, kun energiayhtiö teki kimpan viiden yhtiön kanssa. Saattoivat nostaa hinnan pilviin, kun ei ole kilpailua! Oomi saa mainostaa itsensä läkähdyksiin, mutta mainehaitta tuli jo ja tahra ei lähde pesemälläkään. Koivuklapit alkavat palaa takassa – se on varma! Öljylämmittäjät hierovat käsiään. Ja minulla tyhmällä, kun on vielä pörssisähkö!
Tammikuun aluevaaleissa voimme vaikuttaa siihen, ketkä Pohjois-Pohjanmaalla tekevät tulevina vuosina merkittävimmät hyvinvointipäätökset. Ensimmäisellä nelivuotiskaudella hyvinvointialueiden ja päätöksentekijöiden on tehtävä suuntavalinta sen suhteen, keskitytäänkö ongelmien korjaamiseen vai niiden ennaltaehkäisemiseen.
Kansanvallan eli demokratian pääpiirre on tasa-arvoinen ja yhtäläinen äänioikeus. Suomi oli edelläkävijä koko maailmassa antamalla yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden yli 24 vuotta täyttäneille vuonna 1906. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että tuolloin Suomi kuului osaksi Venäjää, missä vastaavaa uudistus ei toteutettu.
Oulunkaaren kaikissa kunnissa on saatavilla laajasti koronarokotusaikoja. Iissä kolmanteen rokotukseen ajan voivat varata ajan kaikki yli 50-vuotiaat, Simossa yli 30-vuotiaat,…
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin uuden ohjeen mukaan terveydenhuoltoon tulee hakeutua koronatestiin vain poikkeustapauksissa. Lieväoireisen koronaviruksen aiheuttaman taudin voi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin uuden ohjeen mukaan sairastaa kotona tavallisen flunssan tapaan. Flunssaoireissa kannattaa tehdä kaupasta tai apteekista ostettava koronan kotitesti.
Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on myöntänyt Ylikiimingin koululle jälleen Vihreän lipun osoitukseksi korkeatasoisesta, suunnitelmallisesta ja osallistavasta ympäristökasvatustyöstä. Vihreä lippu myönnettiin toiminnasta Ylikiimingin koululle jo seitsemännen kerran. Koulu on tehnyt ympäristötyötä jo yli kymmenen vuoden ajan.
Rantapohjan 13.1.2022 näköislehti on kaikkien vapaasti luettavissa, mutta kannattaa tutustua myös Päivän lehti-osioon. Klikkaa itsesi näköislehteen sivulla oikealla ylhäällä sijaitsevasta…
Palveluiden parantaminen ja niiden tasavertainen saatavuus ovat uudistuksen lähtökohta. Miten ne saadaan toteutumaan harvaan asutuilla alueilla?
Rantapohja kysyi sote-uudistuksesta ja aluevaaleista eduskuntapuolueiden Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajilta. Vastaajana Kristillisdemokraattien Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun piirin puheenjohtaja Leena Askeli. Palveluiden parantaminen…
Rantapohja kysyi sote-uudistuksesta ja aluevaaleista eduskuntapuolueiden Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajilta. Vastaajana Oulun vaalipiirin Vihreiden puheenjohtaja Marjo Tapaninen. Palveluiden parantaminen ja niiden…
Rantapohja kysyi sote-uudistuksesta ja aluevaaleista eduskuntapuolueiden Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajilta. Vastaajana Oulun Sosialidemokraattisen piirin puheenjohtaja Mika Pietilä. Palveluiden parantaminen ja niiden…
Rantapohja kysyi sote-uudistuksesta ja aluevaaleista eduskuntapuolueiden Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajilta. Vastaajana Pohjois-Pohjanmaan Keskustan puheenjohtaja Marjut Lehtonen. Palveluiden parantaminen ja niiden tasavertainen…
Rantapohja kysyi sote-uudistuksesta ja aluevaaleista eduskuntapuolueiden Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajilta. Vastaajana Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Ahti Moilanen. Palveluiden parantaminen ja niiden…
Rantapohja kysyi sote-uudistuksesta ja aluevaaleista eduskuntapuolueiden Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajilta. Vastaajana Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Tomi Kaismo. Palveluiden parantaminen ja niiden tasavertainen…
Rantapohja kysyi sote-uudistuksesta ja aluevaaleista eduskuntapuolueiden Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajilta. Vastaajana Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtaja Olli Kohonen. Palveluiden parantaminen ja niiden tasavertainen…