Pie­ni­ruo­kais­ten tyt­tä­rien äiti­nä on haus­ka seu­ra­ta pal­jon omia lap­sia­ni nuo­rem­pien vel­jen­poi­kien ruo­ka­ha­lua. Sii­nä, mis­sä tyt­tö­jen lau­ta­sel­la peru­nan­pa­la, kas­ti­ke­tilk­ka ja salaat­ti sijait­se­vat suju­vas­ti eri puo­lil­la lau­tas­ta täyt­täen vain pie­nen osan poh­jas­ta, ovat poi­kien lau­ta­set kuk­ku­roil­laan ruo­kaa ilman kovin sel­keä­tä jär­jes­tys­tä. Kukin siis tavallaan.

Päi­vit­te­lim­me kave­ri­po­ru­kas­sa, mikä saa muun muas­sa bri­tit edel­leen tule­maan Suo­men Lap­piin päi­vä­reis­sul­le. Emme sil­lä istu­mal­la puut­tu­neet hom­man ympä­ris­tö­nä­kö­kul­miin. Kes­ki­tyim­me poh­ti­maan, mitä muu­ta­man tun­nin reis­sul­la ehtii näh­dä. Hädin tus­kin ker­ke­ää koi­ra­val­jak­koa­je­lul­le, silit­tä­mään poro­ja, tapaa­maan jou­lu­puk­kia, syö­mään kodas­sa ja hyväl­lä onnel­la ihai­le­maan revontulia. 

Tans­kan kaut­ta ran­tau­tui Suo­meen muu­ta­ma vuo­si sit­ten hyg­gei­ly, joka tar­koit­taa lähin­nä marras–joulukuun pimey­des­sä ren­toi­lua koto­sal­la, kir­ja sylis­sä, kynt­ti­län valos­sa ja takan lämmössä. 

Meil­le toi­mit­ta­jil­le esi­te­tään sil­loin täl­löin toi­vei­ta, että kir­joit­tai­sim­me vain hyviä tai posi­tii­vi­sia uuti­sia. Aina ei ilme­ne se, halu­taan­ko mei­dän sul­ke­van sil­mäm­me ikä­vil­tä uuti­sil­ta vai toi­vo­taan­ko asioi­den hyvien puo­lien etsimistä. 

Iin lii­kun­ta­hal­lis­ta on vuo­sien var­rel­la käy­ty niin mon­ta juu­pas-eipäs-kes­kus­te­lua, että sen toteu­tu­mi­nen hie­man häm­men­tää. Siel­lä se nyt kui­ten­kin on. Uusi uljas hal­li sei­soo kes­kel­lä kylää urhei­lu­ken­tän, kou­lu­jen ja kaup­po­jen vieressä.