Toi­mit­ta­jal­ta: Rak­kaut­ta koro­nan aikaan

Nobel-pal­kit­tu kir­jai­li­ja Gabriel García Márquez kir­joit­ti sadan vuo­den takai­seen aikaan sijoit­tu­van klas­sik­ko­teok­sen Rak­kaut­ta kole­ran aikaan.
Mitä tari­noi­ta tämä nyt elet­tä­vä koro­na-aika syn­nyt­tää­kään sadan vuo­den kulut­tua, tai jo aiem­min? Márquezin kir­ja ilmes­tyi vuon­na 1985.

Tätä klas­sik­ko­teos­ta on kut­sut­tu yhdek­si kaik­kien aiko­jen suu­rim­mis­ta rak­kaus­ta­ri­nois­ta. Kir­jan nimi tup­sah­ti mie­lee­ni, kun itse­kin sain juu­ri olla vie­raa­na häis­sä, joi­den jär­jes­te­lyi­hin tämä poik­keus­ai­ka var­mas­ti toi oman jän­ni­tys­mo­ment­tin­sa. Kevääl­le ja kesäl­le suun­ni­tel­tu­ja häi­tä on monia myös siir­ret­ty myö­hem­mäk­si, toi­veis­sa parem­pi ajankohta.

Ilmi­sel­vää kui­ten­kin on, ettei­vät poik­keus­o­lot rajoi­ta rak­kaut­ta, kuten his­to­ria­kin osoit­taa. Sota-aika­na­kin on rakas­tut­tu, pur­jeh­dit­tu avio­lii­ton sata­maan ja saa­tu lapsia.
Sodan jäl­keen syn­tyi­vät suu­rim­mat ikä­luo­kat, jot­ka maan jäl­leen­ra­ken­ta­jien peril­li­si­nä ovat luo­neet perus­tan nykyi­sel­le hyvinvointiyhteiskunnallemme.

Näh­tä­väk­si jää, onko vuo­si 2021 taval­lis­ta vau­va­rik­kaam­pi vuo­si. Uskal­ta­vat­ko nuo­ret luot­taa tule­vai­suu­teen? Vai onko poik­keus­ai­ka uusi nor­maa­li, ja mei­dän pitää tot­tua hyväk­sy­mään epä­var­muut­ta? Kun jokin vit­saus väis­tyy, uut­ta puk­kaa tilalle.

Mitä­hän koro­nan jäl­kei­set ikä­luo­kat mah­ta­vat­kaan jou­tua pelas­ta­maan aika­naan. Jou­tu­vat­ko värk­kää­mään edel­leen sote-uudis­tus­ta, jot­ta pal­ve­lut voi­daan tur­va­ta ”kes­tä­vyys­va­jet­ta” aiheut­ta­val­le van­him­mal­le ikä­pol­vel­le? Vai menee­kö kaik­ki huo­mio ja ener­gia luon­non pelastamiseen?

Aika näyt­tää.

auli.haapala(at)rantapohja.fi