Anu Kosonen sijaistaa Iin kunnanjohtajaa
Iin kunnan vs. hallintojohtaja Anu Kosonen toimii Iin kunnanjohtajan sijaisena helmikuun alusta lähtien ja avoimen viran hoitajana 15.2. alkaen. Oulun…
Lue lisääIin kunnan vs. hallintojohtaja Anu Kosonen toimii Iin kunnanjohtajan sijaisena helmikuun alusta lähtien ja avoimen viran hoitajana 15.2. alkaen. Oulun…
Lue lisääAluevaaleissa on koko maassa yhteensä 10 584 ehdokasta. Ehdokkaita on 19 eri rekisteröidystä puolueesta, joiden lisäksi vaaleissa on 61 valitsijayhdistysten…
Lue lisääKuukauden esineenä ovat Perämeren eteläisen osan rannikkokylästä peräisin olevat luuluistimet. Ne on tehty hevosen tai lehmän reisiluusta, jonka alapinta on hiottu sileäksi ja keulapää loivasti kaarevaksi. Luun yläpinnasta on veistetty pyöreys pois ja jätetty pinta karkeaksi, jotta se sopisi hyvin lapikasta vasten. Luistimen päähän on jäänyt luontevasti luun nivelestä muodostuva nokka. Luistimet on ajoitettu varovasti 1800-luvulle, sillä iän määritteleminen tässä tapauksessa on kovin vaikeaa.
Lue lisääKorona siirtää lukiolaisten vanhojen tanssit huhtikuulle sekä Iin että Oulun lukioissa.
Lue lisääTaidepuistoon on Iissä jäädytetty luistelupolku. Iin kunnan liikuntapaikkamestari Pasi Rajala kertoo, että luistelurataa pidetään kunnossa säiden salliessa. – Ylläpidämme polkua…
Apteekin ja kukkakaupan välissä olevan toimiston ikkunaan Kuivaniemellä on ilmestynyt teksti Diakoniatupa. Oven takaa löytyy seurakunnan diakoniatyön kohtaamispaikka. – Kun…
Viimeisestä ennakkoäänestyspäivästä tiistaista muodostui vilkkain sekä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella että koko maassa. Pohjois-Pohjanmaalla alueen äänioikeutetuista 26,1 prosenttia äänesti ennakkoon, mikä on hieman valtakunnallista lukua 26,4 alhaisempi.
Kaikista matalin ennakkoäänestysprosentti Pohjois-Pohjanmaalla kirjattiin Iissä, missä ennakkoon äänesti 21,0 prosenttia äänioikeutetuista.
Äänestäjien innostus ja kiinnostus historian ensimmäisiä aluevaaleja kohtaan on ollut varsin vaisua. Aluevaalien äänestysprosentin pelätään jäävän alhaiseksi. Miksi näin, vaikka vaaleissa valitaan päättäjät aluevaltuustoihin, jotka päättävät kaikille tärkeistä terveyteen liittyvistä palveluista?
Viime eurovaaleissa äänestysprosentti oli 43 ja viime kesäkuun kuntavaaleissa päästiin kautta aikojen kehnoimpaan 55 prosenttiin. Onko kyseessä tilapäinen notkahdus, vai onko ihmisten kiinnostus äänestää ja vaikuttaa rapautumassa?
Rantapohja kysyi kolmelta alueen kokeneelta veteraanipoliitikolta ja vaikuttajalta, miksi nyt olisi tärkeää äänestää ja mietteitä sote-uudistuksesta.
Oulun lukioista eniten kasvaa Laanilan lukion oppilasmäärä, jonne tulee 30 lisäpaikkaa. Kaikkiaan Laanilaan otetaan tänä vuonna 130 opiskelijaa.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen valmistelu on täydessä käynnissä. Moni asia odottaa jo uusia aluevaltuutettuja tekemään päätöksiä ja pohtimaan tulevia palveluiden järjestämisen tapoja. Sunnuntaina valittavilla aluevaltuutetuilla on edessään uskomaton savotta, jossa ratkaistaan yksityiskohtaisesti maakunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä pelastustoimeen liittyviä asioita ja harmonioidaan kymmenien kuntien käytössä olleita erilaisia toimintatapoja. Kun päätöksenteko käynnistyy maaliskuun alussa, jo kesäkuun lopussa pitäisi keskeiset asiat olla linjattuna, jotta palvelutuotanto voi käynnistyä vuoden 2023 alussa.
Kolmanteen koronarokotukseen voivat varata ajan nyt kaikki 18 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt Oulussa. Rokotuksiin on ajanvaraus. Oulussa kolmannen rokoteannoksen saavat ajanvarauksen kautta tällä hetkellä 60 vuotta täyttäneet sekä riskiryhmät, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 3–4 kuukautta.
Rallin SM-kausi käynnistyi viime viikonloppuna Rovaniemen Arctic Lapland Rallyssa. Jääliläinen rallilupaus Toni Herranen ajoi kartanlukijansa Sebastian Virtasen kanssa jännittävien vaiheiden jälkeen upeasti SM4-luokan voittoon.
Nykyinen Ylikiimingin S‑marketin Postin palvelupiste sulkeutuu tiistaina 15. helmikuuta kello 14. Kasvavan pakettiliikenteen vuoksi Posti laajentaa S‑marketin pakettiautomaattia, joka jatkaa…
Teollisuushallissa Iin Lieksentiellä syttyi palonalku prosessihäiriön vuoksi maanantaina iltapäivällä. Yrityksen työntekijä sai itse sammutettua palon alkusammuttimella. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi varmistua…
Lotto: 7, 12, 13, 17, 18, 24, 31. Lisänumero: 10. Plusnumero: 17. Voitonjako: 7 oikein — kpl, 6+1 oikein —…
Jos postilaatikkoon kilahtaa kymmeniä prosentteja suurempi sähkölasku kuin totutusti, ei siinä itku ole kaukana. Jos olet tietämättäsi, osin myynnin uhrinakin,…